Hyppää pääsisältöön

Kaliforniassa kahvin kylkeen laitetaan syöpävaroitus – Pitäisikö meidänkin huolestua?

Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa tehtiin viime keväänä oikeuden päätös, jonka mukaan kahvipakkauksiin pitää siellä jatkossa laittaa syöpävaroitus kahvin sisältämän akryyliamidin vuoksi.

Taustalla on Kalifornian osavaltion laki, jonka mukaan tuotteeseen pitää lisätä varoitus, jos se sisältää mahdollisesti terveydelle haitallisia ainesosia, siis mahdollisesti syöpää aiheuttavia tai esimerkiksi lisääntymiselle haitallisia kemikaaleja.

Suomalaisten ruokavaliossa kahvi on yksi isoimmista akryyliamidin lähteistä – yksinkertaisesti siksi, että juomme sitä niin paljon. Pitäisikö siis huolestua?

Mikä ihmeen akryyliamidi?

Akryyliamidi on kemiallinen yhdiste, jota muodostuu kahvia paahdettaessa. Samaa yhdistettä muodostuu myös muihin elintarvikkeisiin valmistuksen yhteydessä. Erityisesti sitä muodostuu silloin, kun tärkkelyspitoisia elintarvikkeita kuten perunaa tai leipää friteerataan, paistetaan tai paahdetaan korkeassa lämpötilassa.

Kyseessä on siis sama aine, josta varoteltiin muutama vuosi sitten erityisesti paahtoleivän, perunalastujen ja ranskalaisten yhteydessä. Paahtoleivän ja ranskanperunoiden akryyliamidipitoisuus kasvaa sen mukaan, mitä tummemmaksi leipä tai ranskalaiset paahdetaan tai paistetaan.

Yllättäen kahvin kohdalla tummapaahtoinen kahvi sisältää vähemmän akryyliamidia kuin vaaleapaahtoinen – ja nimenomaan näin päin. Tämä johtuu siitä, että akryyliamidia muodostuu erityisesti kahvin paahtamisen alkuvaiheessa. Kun paahtamista jatketaan pidemmälle, jo muodostunut akryyliamidi alkaa korkeissa lämpötiloissa hajota ja sen pitoisuus kahvissa pienenee.

Mitä tummemmat ranskikset, sitä enemmän akryyliamidia.

Suomalaisten ruokavaliossa kahvi on yksi isoimmista akryyliamidin lähteistä - yksinkertaisesti siksi, että juomme sitä niin paljon. Viime vuonna suomalaiset joivat kahvia 9,6 kiloa henkeä kohden, mikä on enemmän kuin missään muussa maassa.

Suurin osa meistä juo kahvia 3-5 kupillista päivässä.

Miten huolissaan kahvin sisältämästä akryyliamidista pitäisi olla?

Harvardin yliopiston lääketieteen apulaisprofessori Robert Shmerling otti hiljattain kantaa blogikirjoituksessaan akryyliamidikeskusteluun ja rauhoittelee: kahvin ja syövän yhteyttä on tutkittu paljon, mutta suoraa yhteyttä näiden välillä ei ole löydetty.

– Akryyliamidin määrä kahvissa vaihtelee, mutta se on lopulta joka tapauksessa pieni verrattuna annoksiin, joiden on eläinkokeissa todettu lisäävän syöpäsairastavuutta, Shmerling kirjoittaa.

Kalifornialaistuomari, joka keväisen päätöksen teki, oli sitä mieltä, että kahviteollisuuden asiantuntijat eivät kyenneet oikeusprosessin aikana aukottomasti todistamaan kahvinjuonnin riskittömyyttä.

Mitä tummempi kahvi, sitä vähemmän akryyliamidia.

Ehkä painavin näyttö kahvin ja syövän yhteydestä on kolme vuotta sitten julkaistu tutkimus, jonka mukaan kuumien juomien juominen voi lisätä ruokatorvensyövän riskiä. Siinäkin kuitenkin syöpää aiheuttava tekijä oli nimenomaan kuumuus, ei juoma itsessään.

Maailman terveysjärjestön osana toimiva kansainvälinen syöpätutkimusjärjestö IARC julkaisi vuonna 2016 tutkimuksen, jonka mukaan kahvia ei voida luokitella ihmiselle syöpää aiheuttavaksi. Järjestö päätyi tulokseen analysoituaan yli tuhat aiheesta tehtyä tutkimusta.

Kahvinjuojat elävät pidempään!

Tutkimusnäyttöä kahvin mahdollisista terveysvaikutuksista on viime vuosina tullut paljon. Kahvinjuonti näyttäisi pienentävän todennäköisyyttä sairastua maksasyöpään ja muihin maksasairauksiin, kuten krooniseen maksatautiin, kirroosiin ja ei-alkoholiperäiseen rasvamaksaan. Se näyttäisi vähentävän myös Alzheimerin taudin, kakkostyypin diabeteksen, Parkinsonin taudin ja kihdin riskiä ja laskevan sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta.

kuppi mustaa kahvia
kuppi mustaa kahvia Kuva: Unsplash / Nathan Dumlao Yle Tiede,kahvi

Uuden laajan brittitutkimuksen mukaan kahvi myös pidentää elinikää. Kymmenen vuotta kestäneessä tutkimuksessa selvitettiin kahvin kulutuksen ja kokonaiskuolleisuuden yhteyttä. Tutkimuksessa oli mukana yli 500 000 ihmistä.

Tutkimuksen mukaan sillä ei ole merkitystä, miten paljon kahvia juo. Aiemmissa tutkimuksissa kahvin terveyshyödyt on yleensä yhdistetty kohtuulliseen kahvinjuontiin eli noin 3 kuppiin päivässä. Uuden tutkimuksen mukaan pitkää ikää on luvassa myös niille, jotka juovat kahvia jopa 8 kuppia tai enemmän.

Joten ei muuta kuin kahville!

Jos haluat vähentää akryyliamidin saantia, vaihda vaaleapaahtoinen kahvi tummapaahtoiseen.