Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

Edgar Froese, käsitelty kuva
Edgar Froese, käsitelty kuva Edgar Froese

Jos 1960-luku oli populaarimusiikin suuri vuosikymmen, vuosi 1966 oli vuosi, jolloin populaarimusiikki otti peruuttamattomia askeleitaan kohti suurimman loistonsa hetkiä.

Vuonna 1966 ilmestyivät esimerkiksi The Beach Boysin Pet Sounds, The Beatlesin Revolver, Bob Dylanin Blonde on Blonde, Simon & Garfunkelin Sounds of Silence, Frank Zappan Freak Out ja Creamin Fresh Cream. Oltiin siis hyvässä vauhdissa kohti vielä suurempia klassikoita.

Se oli aikaa, jolloin hyvin monet nuoret miehet ajattelivat rockmusiikkia, tekivät ja soittivat sitä. He perustivat yhtyeitä ja haaveilivat rocktähteydestä. Jokainen halusi oman yhtyeensä olevan samanlainen kuin The Beatles tai The Rolling Stones. Rummut, basso, pari sähkökitaraa ja vokalisti. Kaikki oli mahdollista. Ainakin periaatteessa.

On elokuu vuonna 1966. Saksalainen rockyhtye The Ones on keikalla Espanjassa, taiteilijoiden suosimassa Cadaquésin rantakaupungissa, Barcelonan lähistöllä. Yhtyeen 22-vuotias kitaristi Edgar Froese tietää, että samassa kaupungissa asuu ja työskentelee Salvador Dalí. Maailmankuulu surrealistinen taiteilija. Froese opiskelee Berliinin taideakatemiassa. Hän tuntee taidehistoriaa ja on hyvin kiinnostunut surrealismista ja Dalín ajatuksista.

Sattuma johdattaa saksalaisen popyhtyeen soittamaan Salvador Dalín huvilalle. Ja tilanteet etenevät siihen suuntaan, ettei yhtyeellä ole lopulta kuin yksi vaihtoehto: soittaa mahdollisimman lujaa ja mahdollisimman luokittelematonta musiikkia, kuten Edgar Froese itse asiaa kuvaa. Hän kertoo tarinan postuumisti julkaistussa omaelämäkerrassaan Tangerine Dream: Force Majeure.

Yhtyeen totaalisen kaoottinen ilmaisu herättää odotusten vastaisesti suurta innostusta. Se koetaan psykedeelisenä ja surrealistisena. Edgar Froese ja Salvador Dalí ajautuvat keskustelemaan yhteisestä kiinnostuksen kohteestaan, taiteesta.

Edgar Froese matkustaa seuraavana vuonna uudelleen Cadaquésiin tapaamaan Salvador Dalía, ja kun hän palaa takaisin Saksaan, Berliiniin, hän on löytänyt taiteelleen uuden suunnan. The Ones julkaisee vuonna 1967 yhden ajan hengen mukaisen popsinglen, mutta yhtyeen tarina kulkee kohti loppuaan.

On vuosi 1967, yhtye on hajonnut ja Edgar Froese joutuu suurien päätösten eteen.

Ensinnäkin hänen täytyy valita, keskittyykö hän kuvataiteeseen vai musiikkiin. Ja toiseksi hänen on oltava selvillä siitä, millaista taidetta hän haluaa tehdä.

Hän valitsee musiikin ja tietää millaista hän haluaa sen olevan: mahdollisimman vapaata, spontaania ja improvisoitua, jopa surrealistista. Musiikkia, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Musiikkia, johon kuuluvat kaikki mahdolliset äänet. Musiikkia, jossa kaikki on mahdollista.

Berliinissä Edgar Froese alkaa etsiä sielun veljiään, kokeiluista ja vapaudesta innostuneita muusikoita, ja ennen pitkää perustaa yhtyeen nimeltä Tangerine Dream. Hänen johtotähtenään on se, mitä Salvador Dalí sanoi taiteesta: lähes kaikki on taiteessa mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet.

Kun Edgar Froese kuoli 70-vuotiaana vuonna 2015, hänestä saattoi edelleen sanoa samaa: hän oli aina järkähtämättä uskonut siihen, mitä teki. Muuten mikään ei olisi ollut mahdollista. Tangerine Dream oli outo ja omalaatuinen ilmestys 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun Euroopassa.

Tangerine Dream vuonna 1969 Berliinissä Potsdamer Platzin raunioilla:

Tangerine Dreamin ensimmäinen albumi Electronic Meditation äänitettiin vuonna 1969 ja julkaistiin vuonna 1970. Nimestään huolimatta musiikki ei ollut kovinkaan elektronista, enemmänkin sukua elektroakustiselle psykedelialle.

Musiikki liikkui ajassa, ja tiettyihin musiikillisiinratkaisuihin oli helppo tarttua. Pink Floydin ensimmäinen albumi Piper at the Gates of Dawn oli ilmestynyt jo vuonna 1967, toinen albumi A Saucerful of Secrets vuonna 1968, Ummagumma ilmestyi vuonna 1969 ja Atom Heart Mother vuonna 1970. Esikuvista ei siis ollut puutetta, mutta Tangerine Dream oli kuitenkin eri linjoilla.

Se ei halunnut tehdä lauluja: kappaleita joissa oli säkeistöt, kertosäkeet ja soolot. Ei todellakaan, sellaisia olivat levymyyntilistat täynnä. Edgar Froese tahtoi Tangerine Dreamin tekevän jotakin muuta: muodoltaan ja ilmaisultaan vapaampaa ja rohkeampaa. Musiikkia, joka kulki omia arvaamattomia polkujaan.

Edgar Froesen postuumisti julkaistu omaelämäkerta Tangerine Dream: Force Majeure on sekä sekä asiasisällöltään että kooltaan melko valtaisa opus. Ja kuten arvata saattaa, Edgar Froese on kirjallisessa ilmaisussaan yhtä perinpohjainen ja omalaatuinen kuin musiikillisissa hankkeissaankin.

Kirjan valokuvallinen osuus on historiallisesti erittäin kiinnostava ja teksti etenee värikkäiden tarinoiden, henkilökohtaisten kokemusten ja persoonallisten kommenttien kuljettamana 1960-luvun loppuvuosista vuosituhannen vaihteen tienoille. Ja kuten voi olettaa, mukaan mahtuu paljon ja kaikenlaista: musiikin, populaarikulttuurin, taiteen ja rockbisneksen vuosikymmeniä. Edgar Froesen ja Tangerine Dreamin historiaa. Ja on se aika huima tarina.



Tangerine Dream
teki 1970-luvun alkuvuosina kaikkiaan neljä albumia kotimaassaan Saksassa. Ne olivat rohkeita ja persoonallisia albumeita. Electronic Meditationin jälkeen ilmestyivät Alpha Centauri, tupla-albumi Zeit sekä Atem.

Elokuussa 1973 Edgar Froese sai ensin telexin ja sitten puhelun Lontoosta. Juuri perustettu Virgin Records oli kiinnostunut Tangerine Dreamin musiikista ja halusi tehdä levytyssopimuksen.

Yhtiö ei ollut vielä julkaissut ainuttakaan levyä, mutta sen ensimmäiseksi suunniteltu julkaisu, lähes täysin tuntemattoman Mike Oldfieldin albumi Tubular Bells olisi valmis tuota pikaa. Kiinnostaisiko Tangerine Dreamia tehdä sopimus englantilaisen levymerkin kanssa?

Edgar Froese kertoo epäilleensä ehkä aivan pienen hetken, mutta koska tilanteet eivät kotimaan kamaralla eivätkä saksalaisen levymerkin kanssa näyttäneet kovinkaan lupaavilta, hän istui syyskuun toisena päivänä vuonna 1973 lentokoneessa, matkalla Lontooseen.

Ja reilun parin kuukauden kuluttua kolme pitkätukkaista muusikkoa: Edgar Froese, Christoph Franke ja Peter Baumann eli Tangerine Dream olivat elektronisine soittimineen matkalla Englannin maaseudulle, erääseen 1600-luvulta peräisin olevaan kartanon päärakennukseen. Tuo rakennus oli äänitysstudio, kuuluisa The Manor Studio, jonka Virgin-yhtiön perustaja ja omistaja Richard Branson oli hankkinut omistukseensa. Sinne hänen levy-yhtiönsä artistit matkasivat levyttämään.

Ja siellä Tangerine Dream levytti sen albuminsa, joka nosti yhtyeen maailmanmaineeseen. Mutta kaikki ei mennyt kuin elokuvissa. Tangerine Dreamin lukuisat syntesoijat, Mellotornit ja muut elektroniset laitteet eivät meinanneet millään mahtua studioon ja niiden viritteleminen soitto- ja levytyskuntoon oli ennalta arvaamaton urakka. Ja kun vielä studion tekniikka ja paikallinen sähköverkko toimivat epävarmasti, olivat katastrofin ainekset valmiina. Yhtye oli touhunnut studiossa jo pari päivää, mutta nauhalle ei oltu saatu nuottiakaan.

Ja vaikeudet jatkuivat seuraavina päivinä. Sähkökatkot ja oikosulut estivät työnteon. Odoteltiin ja odoteltiin. Levyä tekemään tulleet muusikot alkoivat turhautua. Taisi olla sittenkin huono päätös tehdä sopimus tämän englantilaisen firman kanssa? Tangerine Dreamia lohduteltiin sanomalla, että Mike Oldfieldkin äänitti Tubular Bellsinsä täällä. Että kyllä tämä on ihan kunnon studio, kunhan kaikki saadaan kuntoon.

Yhtye oli ollut studiossa jo 11 päivää ja nauhalla oli viitisen minuuttia musiikkia. Tai jotakin ääntä, jonka käyttökelpoisuudesta kukaan ei ollut varma. Yhtäkkiä toimettoman odotuksen keskellä kaksi harmaantunutta englantilaista herrasmiestä saapui yllättäen studioon maaseudun rauhaan. He kertoivat olevansa Bradleyn veljekset. Edgar Froesella sytytti: he olivat ne miehet, jotka rakensivat ja korjasivat Mellotroneja ja olivat nyt tulossa asentamaan hänen kolmeen Mellotroniinsa hänen tilaamiaan uusia ääninauhoja!

Kun ääninauhat oli vaihdettu, Tangerine Dream päätti alkaa vihdoin levyn tekoon. Sähköongelmat olivat jo suurilta osin ratkenneet, mutta eivät aivan kokonaan. Christopher Franke kertoi, että hänellä oli ongelmia modulaarisen Moog-syntesoijansa vireen kanssa. Se johtui paikallisen sähköverkon jännitteen vaihteluista. Kun jännite muuttui, muuttui myös soittimen vire. Ja jännite tuntui vaihtelevan kaiken aikaa.

Franke viritteli soitintaan, kokeili ja soitteli sitä sun tätä, kunnes Edgar Froese ja Peter Baumann kuulivat jotakin joka herätti välittömästi heidän kiinnostuksensa. Franken Moogista pulppusi heidän mielestään aivan käsittämättömän upea sekvenssi. Pidä tuo, huusi Edgar Froese. Peter Baumann käski studioteknikkoa pistämään nauhurin pyörimään. Pyörii, kuului studiomonitoreista.

Edgar Froese kysyi mistä sävellajista mennään? Missä sävellajissa oli Franken soittama sekvenssi? Peter Baumann syöksyi nopeasti studion flyygelin ääreen ja kokeili. Se on jossakin H:n ja C:n välillä eli ei missään vireessä, hän sanoi ja neuvoi Frankea virittämään sekvenssiä ylöspäin, hänen antamansa C-sävelen mukaan. Nauha pyöri ja äänitti kaiken aikaa. Ja kun Franken Moog pääsi C-säveleen, tuli Edgar Froese mukaan omalla Mellotronillaan, jossa oli uudet upeat äänet. Ja loppu on historiaa.

Phaedrasta tuli odottamaton menestys, sekä taiteellisesti että taloudellisesti. Levy nousi Englannin myyntilistalle yli sadan tuhannen kappaleen myynnillään. Se oli ennenkuulumatonta. Levyhän oli kokeellista, instrumentaalista elektronista musiikkia. Siinä ei soitettu rumpuja eikä sähkökitaroita. Se oli musiikkia suoraan sisäavaruudesta.

Tietyllä tapaa voidaan sanoa kaiken alkaneen Phaedrasta, vaikka toki Edgar Froese ja Tangerine Dream olivat tehneet töitä jo muutaman vuoden. Tässä oli levyllä se kokoonpano, joka tultaisiin muistamaan Tangerine Dreamin klassisena kolmikkona: Froese, Franke ja Baumann.

Tämä oli se kokoonpano, joka nosti Tangerine Dreamin ja sen oudon musiikin maailmanmaineeseen. Ensin Englannissa, sitten muualla Euroopassa, Australiassa ja ennen pitkää myös Yhdysvalloissa.

Ensimmäinen Englannin kiertue vuonna 1974, kuuluisa Reimsin tuomiokirkon konsertti Ranskassa vuonna 1974, Australian kiertue vuonna 1975, Royal Albert Hallin konsertti Lontoossa vuonna 1975... Kaikkia näitä Edgar Froese muistelee omaelämäkerrassaan värikkäästi ja tarkasti. Hän piirtää uskottavan kuvan tuon ajan konserttikäytännöistä ja matkustamisen vaikeudesta.

Tangerine Dream ei ollut mikään tavallinen rockbändi, vaan yhtyeen herkän elektronisen soitinarsenaalin kuljettaminen maailman ääriin oli enemmän kuin haastava tehtävä. Tehtävä, joka usein kuitenkin onnistui, tai sitten epäonnistui, yhtyeen jäsenistä riippumattomista syistä. Suuri osa Tangerine Dreamin 1970-luvun konserteista oli ikimuistettavia. Yhtye soitti improvisoitua elektronista musiikkia lähes pimeässä, ja myös keikkapaikat olivat usein epätavanomaisia.

Omaelämäkerrassaan Edgar Froese myös kertoo David Bowiesta, joka saapui Iggy Popin kanssa Berliiniin vuonna 1976. Bowie asui ja vietti niin sanottua normaalia elämää tuossa muurilla jaetussa kaupungissa jonkin aikaa, Edgar Froesen ja hänen vaimonsa Monika Froesen suosiollisella avustuksella. He etsivät Bowielle asunnon Berliinistä, aivan tavallisen kerrostaloasunnon Schönebergin kaupunginosasta.

Edgar ja Monika seurasivat kynttilää molemmista päistä polttavan Bowien vaikeuksia ja taistelua huumeista, lähinnä kokaiinista, eroon pääsemiseksi. He auttoivat häntä monin tavoin. Ja niinhän siinä kävi, että David Bowie jätti Berliinin taakseen vajaan parin vuoden päästä terveempänä ja raittiimpana kuin mitä oli ollut sinne saapuessaan. Edgar Froesen paikoitellen melko korutonkin muistelu tuosta ajasta on ainutlaatuista materiaalia. Hän todella oli mukana kun kaikki tapahtui.

Samoihin aikoihin kun David Bowie aloitteli Heroes-albuminsa äänityksiä Hansa-studiolla Berliinissä keväällä 1977, Tangerine Dream oli ensimmäisellä ja menestyksekkäällä Amerikan ja Kanadan kiertueellaan. Toinen Amerikan ja Kanadan kiertue oli suunniteltu saman vuoden loppukesälle. Kaikkiaan 21 konserttia, joista vain neljä ensimmäistä toteutui, yhtyeestä riippumattomista syistä. Amerikkalainen rockbisnes näytti kääntöpuolensa.

Parasta mitä tuolta yllättäen katkenneelta kiertueelta jäi jäljelle oli tuplalive-albumi Encore. Kirjassaan Edgar Froese paljastaa, että tuo levy oli pakko tehdä ja julkaista, jotta yhtye saisi katettua kaikki yllättäen peruuntuneen kiertueen aiheuttamat kulut. Mutta kaikeksi onneksi, kuten Froese itse toteaa, tuosta albumista tuli hyvä.

Yhdysvalloissa vuonna 1977 Tangerine Dream esiintyi viimeistä kertaa klassisella kokoonpanolla Froese, Fanke ja Baumann. Tuon reissun jälkeen Peter Baumann lähti yhtyeestä ja kaksikko Froese ja Franke jatkoi hetken aikaa kahdestaan.

Sen jälkeen yhtyeen kokoonpano on vaihdellut vuosien ja vuosikymmenien mittaan. Edgar Froese oli pitkään yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. Hänen kuoltuaan vuonna 2015 Tangerine Dream -niminen kokoonpano on jatkanut esiintymisiä. Nykyisessä yhtyeessä ei ole enää ainoatakaan alkuperäisjäsentä.

Vaikka Edgar Froese oli alusta loppuun Tangerine Dreamin pomo ja nokkamies, melkein 50 vuoden ajan, oli hänellä myös menestyksekäs sooloura. Hän julkaisi Tangerine Dream -tuotannon ohella sooloalbumeita vuodesta 1974 lähtien 2000-luvun alkuvuosiin asti.

Tosin monet hänen myöhemmistä sooloalbumeistaan olivat remiksauksia tai uudelleen levytettyjä versioita hänen aiemmasta tuotannostaan. Myös monet myöhemmät Tangerine Dreamin nimissä julkaistut albumit olivat itse asiassa hänen soolotuotantoaan.

Tangerine Dream oli käsittämättömän tuottelias. Yhtyeen nimissä on eräiden tietojen mukaan julkaistu 103 studioalbumia, 34 soundtrackia, 78 kokoelma-albumia, 21 videona julkaistua albumia, 15 EP-julkaisua ja 66 singlejulkaisua. Kaikkiaan siis 317 julkaisua, ja jos tähän lisätään Edgar Froesen soolotuotanto, päästään noin 340:een julkaistuun äänitteeseen. Käsittämätön määrä.

BONUS: Edgar Froese & Brian May (Queen) yhdessä lavalla vuonna 2011:

AVARUUSROMUA 19.8.2018 - OHJELMAN MUSIIKKI:
TANGERINE DREAM: Journey Through A Burning Brain - osa - (Electronic Meditation, 1970)
THE ONES: Lady Greengrass - osa - (single, 1967)
TANGERINE DREAM: Genesis (Electronic Meditation, 1970)
TANGERINE DREAM: Origin of Supernaturtal Probabilities - osa - (Zeit, 1972)
TANGERINE DREAM: Circulation of Events (Atem, 1973)
TANGERINE DREAM: Phaedra - osa - (Phaedra, 1974)
TANGERINE DREAM: Reims Cathedral December 1974, Set One - osa - (The Official Bootleg Series Volume One, 2015)
TANGERINE DREAM: Cherokee Lane - osa - (Encore - Tangerine Dream Live, 1977)
EDGAR W. FROESE: Colorado Dawn - osa - (Ambient Highway vol. 4, 2003)

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri