Hyppää pääsisältöön

Professori emerita Kaisa Häkkinen toivoo, että tutkimustietoa arvostettaisiin ja hyödynnettäisiin nykyistä enemmän

Penkkaripiru
Penkkareissa Kaisa Häkkisestä tuli piru Penkkaripiru Kuva: Kaisa Häkkisen kotialbumi Kaisa Häkkinen

Kaisa Häkkinen tunnetaan etenkin suomen ja sen sukukielten tutkijana. Kympin tytöstä kasvoi määrätietoinen tutkija, joka uransa varrella on saanut monia palkintoja ja tunnustuksia. Kouvolan yhteiskoulun penkkareissa otetussa valokuvassa virnistää kuitenkin sarvipäinen piru.

Professori emerita Kaisa Häkkinen on usean vuosikymmenen ajan tarkkaillut tiedeyhteisön ja sitä ympäröivän yhteiskunnan muutosta. Kun Häkkinen aloitti uransa 70-luvulla, tutkijan työtahti oli verkkainen. Määrärahat saapuivat vuosittain, ja tilanteen saattoi luottaa jatkuvan samanlaisena tai jopa vähän parempana. Häkkisen mukaan tutkijoita painavat nykyään jatkuvat arvioinnit sekä tarve julkaista ja hankkia rahoitusta.

— Tutkijan työ on muuttunut aika rasittavaksi. Olen tyytyväinen, että saan nyt eläkkeellä tehdä vapaana tutkijana sitä mitä haluan, Häkkinen sanoo.

Myös tutkimustiedon ja tutkijoiden väheksyntä sapettaa Häkkistä.

— Kun uhraa tutkimusaiheelleen monta vuotta elämästään, niin kyllähän siitä jotain tietää. On surullista, jos tietoa ei osata arvostaa ja käyttää hyväksi.

Naisten saattoi olla vaikeampi saada virkoja, ja naisia pidettiin usein jonkinlaisena apuhenkilökuntana. Nyt tilanne on muuttunut kokonaan.

Toisaalla on kuitenkin menty parempaan suuntaan. Häkkinen aloitti suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opinnot 70-luvun alussa Helsingin yliopistossa. Oppiaineessa oli vain muutama opiskelija ja kaikki olivat tasavertaisia keskenään. Naisten asema tiedeyhteisössä ei kuitenkaan kaikkialla ollut yhtä mutkaton.

— Naisten saattoi olla vaikeampi saada virkoja, ja naisia pidettiin usein jonkinlaisena apuhenkilökuntana. Nyt tilanne on muuttunut kokonaan. Tietenkin on edelleen joitakin miesvaltaisia aloja, mutta etenkin humanististen tieteiden parissa naiset jyräävät.

Kouvolasta pääkaupunkiin

Häkkinen itse on edennyt urallaan määrätietoisesti. Pian ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän muutti Kouvolasta Helsinkiin opiskelemaan. Helsingissä asui isotäti, mutta kauaa ei Häkkinen tädin helmoissa pysynyt. Vain 19-vuotiaana hän meni naimisiin miehensä kanssa, ja nuori pari muutti yhdessä pieneen yksiöön Helsingin Vallilaan. Itsenäinen elämä ilman muiden asettamia aikatauluja oli kiehtovaa.

Kolmannen opiskeluvuoden keväällä Häkkinen kuuli, että Turun yliopistossa on avoinna suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen assistentin paikkaa. Paikkoja oli Suomessa vain kaksi. Hän haki ja sai haluamansa paikan, ja Turun yliopistosta tuli Häkkisen uusi akateeminen koti.

Pariskunnan oma koti löytyi pian Paimiosta. Vaatimattomasta talosta kunnostettiin vuosien varrella koti, jossa sittemmin kasvoivat myös perheen lapset. Kun isännät naapurista myivät peltoa ja toiset metsää, pihaan kaivettiin puolen hehtaarin lampi, jossa viihtyvät muun muassa telkät, sorsat ja sammakot. Oma piha tarjoaa kaivattua vaihtelua työlle.

— Kirjoitustyön vastapainoksi kaipaan kuntoilua, ja lapio on tärkein kuntoiluvälineeni, Häkkinen kertoo.

Piru professoriksi

Uransa aikana Häkkinen on tehnyt tutkimusta ja opettanut monessa oppiaineessa sekä Åbo Akademissa että Turun yliopistossa. Myös tieteen yleistajuistaminen on ollut hänelle aina itsestään selvää.

Häkkisen mukaan tutkimustuloksia voi ja pitää jakaa myös muualle yhteiskuntaan. Eri asia on tosin se, halutaanko niistä kuulla.

— Tutkija ei voi olla säästöpossu, joka vain kerryttää itseensä tietoa.

Häkkinen on onnistunut jakamaan osaamistaan muille, mistä ovat osoituksena muun muassa Linnun nimi -kirjasta myönnetty valtion tiedonjulkistamispalkinto vuodelta 2005, valinta vuoden professoriksi vuonna 2007 ja kirkon kulttuuripalkinto vuodelta 2017.

Tutkija ei voi olla säästöpossu, joka vain kerryttää itseensä tietoa.

— Tunnustuksilla on suuri merkitys. Itselläni on koko ajan tunne siitä, että aina pitäisi tehdä enemmän ja paremmin. Palkinto on viesti siitä, että jotain on saavutettu ja ulkopuolinenkin huomaa sen.

Kaisa Häkkisen menestys ei tule yllätyksenä. Isä arvosti akateemista sivistystä ja toivoi vanhimman lapsensa menestyvän. Häkkinen osasi ratkaista yhtälöitä jo ennen kouluikää ja sittemmin hänestä tuli yksi Kouvolan yhteiskoulun ensimmäisistä kuuden L:n ylioppilaista. Penkkareissa otetussa mustavalkoisessa valokuvassa virnistää kuitenkin mustiin pukeutunut piru hiilihanko kädessä. Ehkä kympin tyttö olikin kiltti vain olosuhteiden pakosta. Sittemmin Häkkinen löysi itsensä A. Oksasen runosta Sydämeni asukkaat. Yks perkele ja yks enkeli taistelevat sydämessä yhä.

Aino Saarenmaa

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä