Hyppää pääsisältöön

Sotajuttuja, ompeluohjeita ja videopuheluita – some mullisti Lean ja Pentin elämän

Pentti Heinonen ja Lea Musone hymyilevät parvekkeella.
Pentti Heinonen ja Lea Musone patistavat kaikkia digitaitojen pariin. Ikä ei ratkaise, vaan asenne. Pentti Heinonen ja Lea Musone hymyilevät parvekkeella. Kuva: Yle / Henna-Leena Kallio Nettiä ikä kaikki

Suosikkitubettaja naaG opetti digitaitoja energiselle eläkeläisparille Lealle ja Pentille. Mitä kohtaamisesta seurasi ja mitä heille kuuluu nyt?

Seniorit somessa-sarja sai paljon kehuja alkuvuonna 2018. Nuoret tubettajat veivät ikäihmisiä kuuden viikon matkalle uusien digitaitojen maailmaan. Sarjan ensimmäisessä jaksossa YouTube-tähti- sekä muoti- ja lifestylebloggaaja naaG eli Janne Naakka, 23, sai oppilaikseen Pentti Heinosen, 92, ja Lea Musonen, 74.

Pentin digitaidot olivat pitkään täysi nolla. Työelämässä sihteeri oli hoitanut kaiken hänen puolestaan. Tilanne muuttui vasta neljä vuotta sitten, kun naisystävä Lea uhkasi heittää vanhan tietokoneensa vaihdossa menemään, ellei Pentti suostu ottamaan sitä.

– Sanoin, että kokeile nyt!

Pentin sitkeä harjoittelu huolellisine muistiinpanoineen tuotti tulosta: tietokoneella onnistuivat sähköpostien lähettäminen, laskujen maksaminen ja Facebookin käyttö. Seniorit somessa -ohjelmaan heidät ajoi halu oppia lisää.

– Sehän on selvää, että ruokahalu kasvaa, kun siellä on mahdollisuuksia vaikka kuinka paljon, Pentti perustelee.

Kuvien siirto ja tiedonhaku ovat aktiivikäytössä

Ohjelman aluksi Lea ja Pentti saivat tuliterät taulutietokoneet eli tabletit. Niiden avulla naaG opetti, miten tehdään videopuheluita, siirretään kuvia laitteesta toiseen ja etsitään tietoa netistä. Miten on nyt, ovatko taidot pysyneet terässä?

Videopuhelut olivat tervetullut taito erillään asuvalle, aktiivisesti yhteyttä pitävälle pariskunnalle. Niitä tehdään silti harvakseltaan. Videopuheluiden ajankohdasta pitäisi sopia etukäteen, sillä tabletin soittoääni menee ohi korvien, jos Pentillä ei satu olemaan kuulolaitetta. Puhelimen kanssa samaa ongelmaa ei ole. Lea taas ei halua miettiä, miltä hän näyttää videopuhelussa.

(Videolla 17-vuotias Emilia opastaa ukkiaan sosiaaliseen mediaan. Juttu jatkuu videon jälkeen)

Pentille oli tärkeää oppia siirtämään kuvia laitteelta toiselle. Homma on hallussa alkuvaikeuksien jälkeen.

– Lähetin tänäänkin kaksi valokuvaa Lealle.

Leaa ja naaGia yhdisti rakkaus muotiin. Ohjelmassa he etsivät yhdessä ompeluohjeita Lean keskeneräistä jakkua varten. Tyylikäs vaate saatiin valmiiksi, ja netistä on löytynyt sittemmin apua muihinkin projekteihin.

– Piirsin esimerkiksi yhtä kaavaa, josta mulla oli malli päässäni. Kun kysyin Facebookin ompeluryhmässä, että montako senttiä pitää laittaa, että rypytykset menee oikein, niin sain heti vastauksen.

Yhteinen meikkivideo hurmasi naaG-fanit

Alkuun Lea ja Pentti eivät tienneet olevansa tekemisissä YouTube-julkkiksen kanssa. Tubetusmaailma ylipäätään oli heille ennen naaGin tapaamista täysin tuntematon.

– Jannehan oli meille aivan uusi, ihana tuttavuus, Lea kuvailee. Meillä Pentin kanssa on mennyt ihan sydän Jannelle.

NaaGin suosio valkeni viimeistään siinä vaiheessa, kun Lea ja Pentti pääsivät tähdittämään meikkivideota hänen kanavallaan. Meikkaan mummon -videota – jossa naaG meikkaa Lean ja Pentti tiputtelee kommenttejaan sivusta – on katsottu tähän mennessä 121 000 kertaa, ja videon alla on liuta ihastuneita kommentteja.

Positiivisia kommentteja Meikkaan mummon -videosta, mm. "Aivan ihana video! Kiitti Naakka ja seniorit!"
Meikkaan mummon -video sai naaGin katsojilta lämpimän vastaanoton. Kommentit poimittu videon yhteydestä. Positiivisia kommentteja Meikkaan mummon -videosta, mm. "Aivan ihana video! Kiitti Naakka ja seniorit!" Kuva: Yle Nettiä ikä kaikki

Myöhemmin pari palasi naaGin kanavalle valmistamaan sushia ja hurmasi jälleen katsojat.

– Siis mitkä kommentit, nehän on aivan huikean ihanat, Lea muistelee. Kaikki rakasti meitä!

Jannelle onkin laitettu terveiset, että videoita voidaan tehdä myös jatkossa. Omakin YouTube-kanava kiinnostaisi, mutta siihen tarvittaisiin apuvoimia.

Hyvä digiauttaja on kärsivällinen eikä oleta mitään

Someoppaana toiminut naaG arvioi, että molemmat osapuolet oppivat toisiltaan paljon. Hän itse sai enemmän luottamusta ikäihmisten kanssa toimimiseen.

– Oppi olemaan rennosti ja kommunikoimaan, että ei varo liikaa mitä sanoo. Meidän läppä oli välillä tosi räävitöntäkin, sellaista että sitä ei voitu laittaa ohjelmaan, naaG nauraa.

Vaikutuksen teki myös Lean ja Pentin elämänasenne. Vanhempanakin voi lähteä tekemään ihan uusia juttuja.

– Lea ja Pena ovat löytäneet tuollaisen harrastuksen, että he osallistuvat ohjelmiin ja esiintyvät. Minusta se on ihanaa. Monesti on sellaisia ennakkokäsityksiä, että seniorit ovat varautuneita, mutta Lea ja Pena eivät todellakaan ole.

Janne Naakka eli naaG Helsingin keskustassa.
Tubettaja sekä muoti- ja lifestylebloggaaja naaGin fanit ovat toivoneet Leaa ja Penttiä takaisin tämän YouTube-kanavalle. "Mietin, että joulun alla voisi tehdä jotain jouluteemaista heidän kanssaan", naaG paljastaa. Janne Naakka eli naaG Helsingin keskustassa. Kuva: Yle / Henna-Leena Kallio Nettiä ikä kaikki,NaaG

Ohjelmanteon aikana naaG yllättyi siitä, miten nopeasti Lea ja Pentti ottivat haltuun esimerkiksi videopuhelun tekemisen ja videoiden hakemisen YouTubesta. Välillä omatoimista pariskuntaa piti jopa toppuutella tablettien kanssa.

– Heissä on niin paljon vauhtia!

Kokemusta digiopastamisesta naaG oli jo saanut oman äidin kanssa. Työ jatkuu edelleen, mutta ei yksin, sillä soittorinkiin kuuluu myös neljä muuta sisarusta. Eri puolilla Suomea asuvien perheenjäsenten välejä on lähentänyt yhteinen WhatsApp-ryhmä.

Digiauttajan tärkeintä ominaisuutta ei tarvitse kauan miettiä.

– Kärsivällisyys! Se on ensimmäinen. Ja että ei oleta mitään, lähtee ihan yksinkertaisista asioista, niin kuin WhatsApp ja videopuhelut.

“Mun elämä on muuttunut ihan kokonaan”

Pentin arkea digitaidot ovat mullistaneet monella tavalla. Asioita voi nyt hoitaa kaupungilla jonottamisen sijaan kotoa käsin. Ajan ja vaivan lisäksi ahkera lukumies on säästänyt sievoisen summan rahaa.

– Ennen mä tilasin ja ostin lehtiä. Nyt otankin joka aamu tabletin esiin ja luen tiedot sieltä.

Seniorit somessa -sarjassa tavatut Pentti Heinonen ja Lea Musone käyttävät tablettitietokoneita.
Pentin ja Lean mielestä ohjelmaan osallistumisen tärkein oppi oli tabletin käyttö. Sen mukana avautui paljon uusia mahdollisuuksia. Seniorit somessa -sarjassa tavatut Pentti Heinonen ja Lea Musone käyttävät tablettitietokoneita. Kuva: Yle / Henna-Leena Kallio Nettiä ikä kaikki

Facebookista on tullut Pentille tärkeä seurustelupaikka. Sen avulla hän pitää yhteyttä tuttuihin mutta kohtaa myös uusia ihmisiä. Rintamaveteraanina Pentti on osallistunut keskusteluihin sota-asioista ja selittänyt, miksi isät ja isoisät ovat pysyneet niistä vaiti. Sitä ovat miettineet monet jälkeläiset.

– Kun sota loppui, meitä kaikkia syytettiin sotarikollisiksi. Että me hyökkäsimme Venäjälle. Siksi meistä tuli tuppisuita.

“Meidän vanhusten täytyy pysyä tässä ajassa”

Muille ikätovereille Lealla ja Pentillä on painavia terveisiä digitaidoista.

– Suosittelen kaikkia vanhoja ihmisiä yrittämään pysyä tämän maailman menossa, Lea sanoo. Hän ihmettelee, miksi eläkeläispiireissä ollaan hyvin vastahankaisia tietokoneen hankkimiselle, kun tarve olisi kuitenkin ilmeinen.

– Ne aina kysyy, että koska se ja se matka on. Katsokaa tietokoneelta, siellä se on selkeästi. Vaivautuisivat opiskelemaan ainakin sen verran, että pystyy perusjutut tekemään.

Pentti on samaa mieltä. 92-vuotiaana hän on oppinut neljässä vuodessa hyvät perustaidot, kunhan keräsi ensin tarvittavan rohkeuden. Luovuttaa ei saa, jos ei ole ainakin ensin kokeillut.

– Ihmiset valittavat, että ei ole mitään tekemistä. Siinä olisi tekemistä, jos ottaisi laitteet ja alkaisi treenaamaan. Apua saa, vapaaehtoisia on kyllä.

Nettiä ikä kaikki -kampanjassa suomalaiset opettivat läheisilleen yli 5000 digitaitoa. Auttaminen tietenkin jatkuu!

Tarvitseko apua digiasioissa? Liity Digitreenien Facebook-ryhmään!
Edit 21.8. Vaihdettu otsikko ja pääkuva.