Hyppää pääsisältöön

”Muistuttaa enemmän järjestäytyneen rikollisuuden logiikkaa” – uusi johto arvostelee voimakkaasti Nuorisosäätiön ex-pomojen toimintaa

Nuorisosäätiön uusi toimitusjohtaja Kimmo Pihlman
Kimmo Pihlman nimitettiin Nuorisosäätiön toimitusjohtajaksi kesällä. Hänen ensimmäiset kuukautensa uudessa tehtävässä ovat kuluneet Nuorisosäätiön edellisten johtajien luomien sotkujen selvittelyssä. Nuorisosäätiön uusi toimitusjohtaja Kimmo Pihlman Kuva: Jyri Hänninen / Yle MOT,Nuorisosäätiö,Kimmo Pihlman

Nuorisosäätiö haluaa selvittää pohjamutia myöten taloudelliset epäselvyydet, joita Aki Haaron ja Perttu Nousiaisen aikana syntyi.

Nuorille kohtuuhintaisia asuntoja tarjoava Nuorisosäätiö on ajautunut keskelle valtavaa sotkua.

MOT kertoi sunnuntaina uusista taloudellisista epäselvyyksistä, jotka ovat syntyneet Nuorisosäätiön entisten johtajien aikakaudella. Säätiön uusi johto on tehnyt itse poliisille useita tutkintapyyntöjä, joissa se pyytää viranomaisia selvittämään tapaukset.

Keväällä Nuorisosäätiö antoi lahjusepäilyjen sekä luottamuspulan takia potkut toimitusjohtajalleen Aki Haarolle ja hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiaiselle.

Nuorisosäätiön uusi johto on käynnistänyt laajamittaiset selvitystoimet siitä, mitä Haaron ja Nousiaisen aikakaudella on tapahtunut.

Tulokset ovat karuja. Pelkästään Tallinnan Piritan tonttikaupassa katosi kymmenen miljoonaa säätiön rahaa ja mittavia konsulttipalkkioita on maksettu talousrikoksista tuomituille – mahdollisesti perusteettomasti.

Nuorisosäätiön toimisto Helsingissä
Nuorisosäätiön toimistolla Helsingin Herttoniemessä on käynnissä mittavat selvitykset, kun säätiön uusi johto yrittää selvittää aikaisemman johtajakaksikon tekemisiä. Nuorisosäätiön toimisto Helsingissä Kuva: Riikka Kurki / Yle MOT,Nuorisosäätiö

Suorat sanat entisen johdon toimintatavoista

Nuorisosäätiön nykyinen johto käyttää poikkeuksellisen voimakasta kieltä kuvatessaan Haaron ja Nousiaisen aikakautta.

– Nuorisosäätiön aikaisempien johtajien toimintatavat muistuttavat enemmän järjestäytyneen rikollisuuden logiikkaa kuin hyvää säätiön hallintotapaa, sanoo Nuorisosäätiön uusi puheenjohtaja Jari Laine.

Nuorisosäätiötä on johdettu diktaattorimaisin ottein.― Hallituksen puheenjohtaja Jari Laine

Poliisi tutkii Nuorisosäätiön entisiä johtajia Aki Haaroa ja Perttu Nousiaista epäiltynä lahjusrikoksista. Vyyhdissä on epäiltynä talousrikoksista myös lahtelaisen rakennusliike Salpausselän Rakentajien entisiä johtajia.

Poliisitutkinta on edelleen kesken ja tutkinta todennäköisesti laajenee vielä merkittävästi.

– Nuorisosäätiötä on johdettu diktaattorimaisin ottein ja johtajat ovat tehneet liiketoimia, joiden tarkoitus näyttää olevan oma ja lähipiirin saama hyöty, ei Nuorisosäätiön etu, Laine sanoo.

MOT ei onnistunut tavoittamaan Aki Haaroa ja Perttu Nousiaista.

Nuorisosäätiö on toiminut kymmeniä vuosia

  • Nuorisosäätiön perusti vuonna 1961 keskustanuorten edeltäjä eli Maaseudun Nuorten liitto.
  • Yleishyödyllisen säätiön tehtävänä on "tukea nuorten itsenäistymistä". Se on toteuttanut tarkoitustaan ennen kaikkea tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja nuorille.
  • Säätiö omistaa yli neljä tuhatta asuntoa eri puolilla Suomessa. Niissä on yli 5000 asukasta.
  • Nuorisosäätiölle valittiin uusi johto kesällä 2018. Säätiön toimitusjohtajana toimii Kimmo Pihlman ja hallituksen puheenjohtajana Jari Laine.

Surkeita sopimuksia ja kauppoja

Nuorisosäätiön toimitusjohtajana kesällä 2018 aloittaneen Kimmo Pihlmanin mukaan entinen johtajakaksikko on aiheuttanut jopa kymmenien miljoonien eurojen taloudelliset haitat Nuorisosäätiölle.

– Tappiot ovat syntyneet järjettömistä sopimuksista, ylihintaisista asuntokaupoista ja palkkioista, joita on käsityksemme mukaan maksettu myös perusteettomasti, Pihlman sanoo.

Nuorisosäätiö yrittää päästä eroon esimerkiksi kalliista vuokrasopimuksista ja perua joitain kiinteistökauppoja.

– Jos sopimuksista ei päästä eroon, taloudelliset vahingot säätiölle voivat olla pitkän aikavälin kuluessa jopa satoja miljoonia euroja, Laine sanoo.

Vaikka Nuorisosäätiö on käyttänyt selvityksissään myös ulkopuolista juristia, on edelleen epäselvää, mihin kaikkialle ja millä perustein säätiön rahoja on päätynyt.

Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine
Nuorisosäätiön hallituksen uusi puheenjohtaja Jari Laine arvostelee kovin sanoin Nuorisosäätiötä pitkään johtaneiden Aki Haaron ja Perttu Nousiaisen toimintaa. Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine Kuva: Jyri Hänninen / Yle MOT,Nuorisosäätiö,jari laine

“Talous ja toiminta kuntoon”

Nuorisosäätiön uusi johto on tehnyt tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa taloudellisten epäselvyyksien selvittämiseksi.

Toimitusjohtaja Pihlman mukaan Nuorisosäätiöllä on kolme keskeistä tavoitetta: talouden vakauttaminen, toimintojen tehostaminen ja tärkeimpänä luottamuksen palauttaminen.

– Meille on tärkeää saada takaisin rahoituslaitosten, viranomaisten mutta ennen kaikkea asiakkaitten eli asukkaittamme luottamus. Tämä syntyy vain tekojen kautta. Tärkeää on myös selvittää kaikki nämä sotkut, Pihlman sanoo.

Meidän on tärkeää palauttaa luottamus Nuorisosäätiöön.― Toimitusjohtaja Kimmo Pihlman

Jari Laineen mukaan Nuorisosäätiö pyrkii saamaan myös takaisin aseman Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran yleishyödyllisenä yhteisönä. Tämä vietiin Nuorisosäätiöltä kesällä 2018.

Viime vuosina Nuorisosäätiö on rakennuttanut lähinnä kovan rahan kohteita.

– Tarkoitus on palata rakentamaan valtion tukemia ja asukkaille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

– Nuorisosäätiötä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, koska kaupungistuminen vain kiihtyy ja kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on huutava pula kasvukeskuksissa, Laine sanoo.

Nuorisosäätiö omistaa tuhansia asuntoja eri puolilla Suomea. Niitä vuokrataan 18-29 -vuotiaille nuorille.

Nuorisosäätiö

Kommentit