Hyppää pääsisältöön

Muotisuunnittelija Jenni Ahtiainen verhoaa kuulolaitteita mustaan nahkaan

Kuulolaitteen ympärille tehty koru.
Kuulolaitteen ympärille tehty koru. Kuva: Iiris Arjanne / Yle kuulokojeet,kuulo,kuulolaite

Nainen tuli pari viikkoa sitten “kaapista ulos”. Hän paljasti olevansa huonokuuloinen ja saaneensa kuulolaitteen. Sitten hän suunnitteli itselleen kuulolaitekorun ja esitteli sen yrityksensä Facebook-sivulla.

Yrityksen somekanavat räjähtivät.

– Kirjoitin postauksen ja menin saunaan. Kun tulin saunasta, tajusin, että nyt tapahtuu jotain.

Ahtiaisen julkaisua on luettu yli 200 000 kertaa. Yhteydenottoja on tulvinut joka tuutista. Kaikki haluavat korun.

Kuulolaitteen ympärille tehty koru.
Kuulolaite on verhottu nahkaan ja metalliin. Kuulolaitteen ympärille tehty koru. Kuva: Iiris Arjanne / Yle kuulolaite,kuulokojeet,muotisuunnittelijat,Jenni Ahtiainen

Kuuloliiton toiminnanjohtaja Sanna Kaijanen kertoo, että eriasteiset kuulovaikeudet koskettavat n. 700 000 ihmistä Suomessa. Kuulolaitteen aktiivisia käyttäjiä on Kuuloliiton tietojen mukaan n. 70 000, mutta kuulolaitteesta voisi hyötyä jopa 300 000 ihmistä

Sanna Kaijasen mukaan Jenni Ahtiaisen itselleen suunnittelema koru on jo nyt onnistunut hälventämään kuulolaitteeseen liittyviä ennakkoluuloja.

Huomasin vasta jokin aika sitten, että autossa on merkkiääni, jos turvavyö jää auki.

Ahtiaisen kuulo-ongelmat alkoivat nelisen vuotta sitten. Kuulon alenemaa oli ollut jo aikaisemmin, mutta tärykalvon puhjetessa hän ei enää kuullut “paremmalla korvallaan”.

– Menin lähelle ystävieni kasvoja ja koetin lukea huulilta, Ahtiainen hymähtää.

Suomalaiset kärvistelevät huonon kuulon kanssa 5-10 vuotta, ennen kuin hakeutuvat tutkimuksiin. Lääkääriin mennään vasta, kun huono kuulo haittaa sosiaalisia tilanteita, Sanna Kaijanen ihmettelee.

Hän kannustaa ihmisiä selvittämään, mistä kuulon alenema johtuu, jotta sille voisi tehdä jotain.

Suloinen liikenteen kohina

Jenni Ahtinen kuuli kaupungin äänet pitkästä aikaa kunnolla kokeiltuaan äitinsä kuulolaitetta. Se sai hänet hankkimaan myös oman kuulokojeen.

Muotisuunnittelijalla on ollut oma kuulolaite käytössään nyt kahden viikon ajan. Se vaatii totuttelua ja aistiärsykkeiden määrä saa välillä aikaa pääkipua.

– Ihmettelin pojalleni, että miten te kuulevat kestätte tällaista meteliä. Kotona pauhaa iPad, joku laskee vettä vessan hanasta, parvekkeen ovi narisee… Huomasin vasta jokin aika sitten, että autossa on merkkiääni, jos turvavyö jää auki, Ahtiainen nauraa.

Suurin muutos arkeen on ollut kuitenkin parantunut elämänlaatu.

Silikonia, nahkaa ja ketjuja

Mutta se koru… Kaikki haluavat nyt sellaisen.

Ahtiaisella on oma oma muotialan yritys gTie, jonka asusteita on nähty kuuluisien maailmantähtien yllä. Snoop Dogille tai Marilyn Mansonille suunnitellut asusteet eivät kuitenkaan muotisuunnittelijaa säväytä samalla tavalla kuin tämä hetki tässä.

– En mä ole koskaan tuntenut oloani näin merkitykselliseksi kuin nyt. Nyt voin oikeasti auttaa ihmisiä ja se on niin paljon enemmän, Jenni Ahtiainen tuumaa.

Ahtiainen on kehittämässä lapsille laseroidusta nahasta tehtävää omaa mallistoa ja melkoisen haasteen heitti eräs 80-vuotias mies, joka toivoi jotain itselleen sopivaa.

Eräs nuori tyttö kirjoitti Ahtiaiselle, että hän haluaisi lyhyet hiukset, mutta häpeää kuulolaitettaan eikä halua sen näkyvän. Nyt hiukset peittävät korvat. Ahtiainen kutsui nuoren pajalleen, lupasi korun ja vielä hiusten ajelun kaupan päälle. Treffit on sovittu parin viikon päähän.

Jenni Ahtiainen ja Sanna Kaijanen
Jenni Ahtiainen ja Sanna Kaijanen olivat Radio Suomen Aamussa Riikka Porttilan haastateltavina. Jenni Ahtiainen ja Sanna Kaijanen Kuva: Iiris Arjanne / Yle kuulolaite,Jenni Ahtiainen,Kuuloliitto

Kuuloliitossa Ahtiaisen kuulokojekorua ja sen herättämää kiinnostusta tervehdittiin suurella ilolla.

– Kuulokojeita on pidetty rumina ja hankalina. On ihanaa, että tätä kautta tulee paljon positiivisia viboja ja pääsemme rikkomaan näitä vääriä mielikuvia.

Sanna Kaijasen mielestä positiiviset esikuvat ovat tärkeitä silloin, kun halutaan purkaa epämiellyttävää leimaa. Jenni Ahtiainen ilahtui saadessaan tietää, että hänen fanittamallaan kitaristilla, Esa Kuloniemelläkin on kuulolaite.

Kuuloliitto ja gTie ovat käynnistämässä yhteistyötä. Jenni Ahtiaista ei haittaa, että hänestä on sattumalta tullut Suomen virallinen kuulolaitemannekiini.

Suojatkaa kuulonne. Älkää hävetkö kuulolaitteita. Huonosta kuulosta ei tarvitse kärsiä. Siinäpä se nupullaan olevan yhteistyön ydinsanoma taitaa olla. Jäämme kuulolle.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi