Hyppää pääsisältöön

Ritva Leino: Piru on päässyt irti, mutta kuka sen kesyttäisi?

Ritva Leino, monimediapäällikkö, Yle
Ritva Leino, monimediapäällikkö, Yle Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Yle,ritva leino

Miksi ajatteleminen on niin tuskallista? Sillanpään oikeudenkäynti, Muumi-mukien jonotus, seksihelle, poliitikko homoklubilla ilman paitaa.

Kun maailma palaa me keskitymme uusiin tonicvesiin ”Posh tonic: what Fever-Tree´s success tells us about late capitalism”, kirjoittaa Guardian. Kun maailman ongelmien koko kasvaa, on miellyttävää paeta nautintoihin.

Samaan aikaan toinen porukka, jolla on jonkin aikaa mennyt koko ajan huonommin, on menettänyt täysin kiinnostuksensa heille virallisesti tarjottuihin selityksiin. Ne eivät auta heitä ratkaisemaan heidän ongelmiaan. Ne eivät myöskään auta heitä ymmärtämään, mitä maailmassa oikeastaan tapahtuu.

Sosiaalinen tilaus helppoihin ratkaisuihin ja totuuksiin on synnytetty. Silti molempia porukoita koskee sama ongelma, joka on globaali, yhteinen, koko ihmiskuntaa koskeva ja näyttää eskaloituvan koko ajan.

Nopeus, suosio ja kohu

Kykeneekö media, julkinen palvelu, journalismi ottamaan tästä koppia? Pystyykö se itsetutkiskeluun ja ajatteluun? Onko siitä kehittämään uudenlaisia kysymyksiä, näkökulmia, ajattelua tai tarinoita, joilla on voimaa pysäyttää meidät ja innostaa ajattelemaan ja osallistumaan, ja jopa ratkaisemaan näitä ongelmia?

Pystyykö media – toimittajat ja toimituksellinen johto – näkemään nämä ongelmat ja kertomaan niistä tavoilla, jotka saisivat ihmiset kiinnostumaan?
Missä ja milloin media luo ymmärrystä siitä, mitä maailmassa todella tapahtuu?

Aikamme henki (se kuuluisa zeitgeist) ja journalistiset prosessit eivät kummatkaan ole nyt viritetty ajattelun tukemiseen. Nopeus, suosio ja kohu ovat aikamme mittareita. Käytännön toiminta lähtee helposti niiden perään.

Ajattelu vaatii aikaa, yhteisöä ja tukea. Niille ei tunnu olevan tilausta.

Mutta sillä on hintansa. Ja se näkyy mediassa, julkisessa keskustelussa ja uutisoinnissa.
Se näkyy ihmisten tavassa keskustella somessa. Aggressio ja viha, kaikissa leireissä, on hurjaa.

Kesän aikana New York Timesin toimittaja kertoi luopuvansa Twitterin käytöstä, koska Twitter oli lakannut olemasta paikka, jossa hän voisi oppia uusia asioita (Maggie Haberman: Why I Needed to Pull Back From Twitter 20.7.2018). ”The viciousness, toxic partisan anger, intellectual dishonesty, motive-guestioning and sexism are at all-time hights, with no end in sight”, kirjoittaa Haberman.

Piru on päässyt irti, eikä oikein kukaan näytä tietävän miten se kesytetään.

Ajattelu vaatii aikaa ja tukea

Journalismin perusta on hyvissä, oivaltavissa kysymyksissä ja kyvyssä suhteuttaa ja kontekstoida tietoa. Ennen kaikkea juuri loistavat kysymykset auttavat meitä näkemään ja ymmärtämään asioiden ydintä ja suhteita toisiinsa. Mutta olemme kovin hanakoita kysymään helppoja kysymyksiä: oliko huippukokouksesta Helsingissä (Putinin ja Trumpin treffit) hyötyä Suomen maabrändille ja kuinka paljon.

Kun maailma palaa, on pidettävä huolta omastaan?

Toimittajat ovat oppineet läksynsä: tunne edellä on mentävä. Tunne tulee ennen tietoa, mutta mitä jos tunne tuleekin ilman ymmärrystä?

Kaikille näyttää olevan tärkeämpää kertoa ovatko asiat oikein vai väärin, kuin miten ja miksi tähän on tultu. Miksi analyysi, ajatteleminen ja oivallusten tekeminen on niin tuskallista?

Tärkeämpää on se, että jokaisella on mielipide. Jos sitä ei kuulla, voi huutaa ja toistaa asiaansa lukuisia kertoja kaikissa kanavissa. Parhaassa tapauksessa media toistaa sitä samaa asiaa koko julkisuuden leveydeltä kaikilla jakeluteillä. Sitten mitataan tulos ja todetaan että tavoitettiin somessa 17 miljardia henkilöä, vaikka maailmassa onkin vain 7,6, miljardia ihmistä.

Mutta silläkään ei oikeastaan ole väliä, koska tällaista mittaustapaa käyttävät muutkin.

Kuka keksii miten piru kesytetään?

Ritva Leino
Julkaisujen monimediapäällikkö ja Yle Labin toinen vetäjä, Yle

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua