Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Eräs mahdoton tehtävä

vinyylisinglejä, käsitelty kuva
vinyylisinglejä, käsitelty kuva äänilevyt

Tajusin sen melko pian. Tehtävä oli mahdoton. Niitä oli ihan mahdotonta laskea.

Olin kuvitellut, että asian saa selville, kun katsoo riittävän monesta lähteestä ja yhdistelee tietoja. Laskee yhteen ja on kriittinen. Eihän se nyt mikään mahdoton asia voinut olla. Mutta kyllä se oli.

Yritin laskea kuinka monta cover-versiota oli tehty The Beatles -yhtyeen tekemistä kappaleista. Olemassaolonsa aikana The Beatles levytti hieman yli 200 omaa lauluaan, omaa sävellystä ja sanoitustaan. Erään tiedon mukaan 212 ja toisen tiedon mukaan 229 ja kolmannen mukaan 236. Totuus on siis ehkä jossakin siellä suunnalla.

Mutta kuinka monta erilaista tulkintaa on noista yli kahdesta sadasta Beatles-laulusta tehty? Aivan mahdoton määrä. Kevyesti tuhansia. Ja kuten sanoin, tarkan lukumäärän tai edes luotettavan arvion selville saaminen on mahdoton tehtävä.

Miksi sitten aloin ylipäätään ottamaan selville ja laskemaan noin vaikeaa asiaa? Siihen oli syynä eräs musiikki. Eräs äänilevy.

Minua vain alkoi kiinnostaa tuo Beatles-asia, kun kuuntelin albumia, jossa on monia tuttuja kappaleita, mutta melko omituisina ja utuisina versioina. A Day In The Life, Let It Be, All My Loving, Hey Jude, Norwegian Wood...

Amerikkalainen pianisti ja kosketinsoittaja Ken Elkinson on albumillaan Beatles Spa Day - Volume One lähtenyt taivaltamaan polkua melko harmaalle ja kylpylähöyryiselle alueelle.

Hän on tehnyt tyylillään melko ambientteja ja sanoisinko kylpylätyylisiä versioita tutuista Beatles-sävelmistä. Uinuvia äänimattoja, elektronista pulputusta ja kaunista pianismia.

Cajaste on Tomi Palanderin musiikillinen projekti. Hän kertoo musiikissaan yhdistelevänsä vanhojen analogisyntesoijien, orgaanisten äänien ja nykytekniikan mahdollisuuksia:

Nämä biisit on tehty spontaanisti, käyttäen inspiraationa vanhojen kotiurkujen automaattisoittoja sekä modernien syntikoiden sekvenssereitä ja arpeggiota, kirjoittaa Lappländer. Biisit on tehty punk-henkeen. Ensimmäinen otto on jätetty, vaikka se ei olisi ollutkaan teknisesti paras. Näin biiseihin on jäänyt löytämisen iloa. Vaikka soittokaverina oli kone ja sen etukäteen ohjelmoidut kuviot, sen reaktiot soittoon eivät olleet aina ennalta arvattavia. Tämä vei välillä biisit yllättäville poluille ja pakotti soittajan vaistonvaraisiin ratkaisuihin.

Urbaania sykettä, dystopiaa, sumuisia ja sateisia suurkaupunkeja, unohtamatta ambientin sävyjä. Näin kirjoitetaan Goamaen musiikista:

Tässä unenomaista ambientia yön tunnelmiin. Näin kirjoittaa Frans Kedes. Yhteistyö Friends of Ambient -projektin puitteissa jatkuu: Frans Kedes Suomesta ja Lutz Thuns Saksasta ja Freight Flight.

Englantilainen Ian Boddy julkaisi 1980-luvun alkupuolella kolme kasettialbumia. Se oli tuohon aikaan normaali käytäntö, silloin kun musiikki oli pienipainoksista marginaalimusiikkia. Vinyylialbumeille musiikki pääsi harvemmin. Joten kun Ian Boddyn vinyylialbumi The Climb julkaistiin vuonna 1983 englantilaisella Mirage-merkillä, se oli suuri askel tekijälleen. Painos ei edelleenkään ollut mitenkään valtavan suuri, mutta levy sai hyvät kritiikit.

Painos myytiin nopeasti loppuun ja kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1993, Ian Boddy julkaisi levyn CD-painoksena. Tuokin painos myytiin nopeasti loppuun ja levystä tuli harvinaisuus. Nyt The Climb on jälleen julkaistu, nyt digitaalisesti, ladattavassa muodossa, joten painos ei ihan heti pääse loppumaan.

Ian Boddy on johtamallaan DiN-levymerkillä julkaissut paitsi fyysisiä äänitteitä, myös pelkästään ladattavassa muodossa olevia albumeita. Hän sanoo tämän tarjoavan lisämahdollisuuksia elektronisen musiikin julkaisemiseen. Tähän mennessä DiNDDL-alamerkillä on ilmestynyt jo parisenkymmentä digitaalista, niin sanottua download-albumia. Tuorein näistä on itse asiassa kokoelma nimeltä Submission 02, joka esittelee kymmenen DiNDDL-merkin julkaisua. Mukana ovat maestron itsensä eli Ian Boddyn lisäksi mm. Erik Wøllo, Markus Reuter, ARC sekä Lyonel Bauchet.

AVARUUSROMUA 26.8.2018 - OHJELMAN MUSIIKKI:
KEN ELKINSON: Let It Be - osa - (Beatles Spa Day - Volume 1)
KEN ELKINSON: Norwegian Wood (Beatles Spa Day - Volume 1)
KEN ELKINSON: A Day In The Life (Beatles Spa Day - Volume 1)
MARI SAINIO: Present (Minus 25)
CAJASTE: Alive (Singlejulkaisu)
LAPPLÄNDER: Sateen odotus (Nettijulkaisu)
GOAMAE: Close to Me (Earth State -EP)
ASKO TAMMELIN: Retrowaves (Nettijulkaisu)
FRANS KEDES & LUTZ THUNS: Freight Flight (Nettijulkaisu)
IAN BODDY: The Climb - Dawn (The Climb)
IAN BODDY: The Climb - Procession (The Climb)
IAN BODDY & MARKUS REUTER: Stay (Submission 02 -kokoelma)

  • "Meitä brutaaleja kirjailijoita on aika vähän", sanoo Rosa Liksom – ja nauraa

    Ihminen kiinnostaa mua todella paljon

    Ylitornialaisen perheen kuopus kasvoi kasvattamatta, ja kasvoi hyvin. Hänestä tuli palkittu kirjailija, kuvataiteilija, elokuvantekijä ja kunniatohtori, joka harrastaa purjehdusta, hiihtoa, retkiä ja junia. Rosa Liksom on maailmankansalainen. Hän on kiertänyt maailmaa nuoresta tytöstä. Yksi kirjailijanuran käännekohdista oli Finlandia-palkinto vuonna 2011.

  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.

  • Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?

    Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita.

    Nykyinen tekniikka vaatii käyttäjältään enemmänkin tietoa kuin taitoa. Tietoa siitä, mitä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita, uudenlaista osaamista. Kun taito korvautuu tiedolla, meidän suhteemme tekniikkaan muuttuu. Pelkän käytön osaaminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa kuin tekeminen, kirjoittaa professori Timo Airaksinen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 ulkomaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • "Mun kädet tärisi ja sydän hakkas" – Egenlandin juontajien chätti paljastaa, mitä uusista kotimaan matkakohteista jäi mieleen

    Erilaisten matkakohteiden Egenland 5.1.2020 Areenassa.

    Luola Turun keskustassa, seinäkiipeilyä Vaasan vanhassa vesitornissa, burleskia Rovaniemellä ja suolentiksen MM-kisat. Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén ovat matkustaneet yleisön vinkkien perässä yli 100 erikoiseen paikkaan Suomessa. He laittavat itsensä likoon kolmannen kauden uusissa kohteissa. Mutta mitä he chättäävät kuvausten jälkeen?

  • Tekstiilitaiteilija Anna Maija Aarras: "Neulalla ja langalla voi luoda taidetta."

    Astma haastanut tekstiilitaiteilijan tekemisiä läpi elämän.

    Pitkän uran tekstiilitaiteilijan kapealla polulla kulkenut Aarras on rakastanut työtään intohimoisesti, vaikka astma on läpi elämän yrittänyt lannistaa ja rajoittaa taiteen tekemistä. Taide ja kiinnostus uuteen ovat kuljettaneet taiteilijaa niin Euroopan kuin Aasiankin maissa.

  • Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?

    Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita.

    Nykyinen tekniikka vaatii käyttäjältään enemmänkin tietoa kuin taitoa. Tietoa siitä, mitä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita, uudenlaista osaamista. Kun taito korvautuu tiedolla, meidän suhteemme tekniikkaan muuttuu. Pelkän käytön osaaminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa kuin tekeminen, kirjoittaa professori Timo Airaksinen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 ulkomaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mitä opit maailmalla? Kulttuurin kosmopoliittien tarinat koskettavat

    Mitä olet maailmalla oivaltanut?

    Where are you based, eli missä tukikohtasi on, kysyy taiteilija toiselta maailmalla. Kulttuurin tekijöiden tapa olla kansainvälinen on muuttumassa. Minna Joenniemi kysyy, millaisia tarinoita ja oivalluksia maailmankansalaiset tuovat kotiin tuliaisina.

  • Avaruusromua: Onko kaikki helppoa, kun meillä on koneet?

    Ne laskevat, ajattelevat ja muistavat meidän puolestamme.

    Me ajattelemme helposti kaiken tekemisen olevan nykyään helppoa, koska meillä on koneet ja laitteet apunamme. Kaikki on vaivatonta, kun koneet tekevät asiat meidän puolestamme. Ne laskevat, ajattelevat ja muistavat meidän puolestamme. Professori Timo Airaksinen kirjoittaa, että moderni maailma vaatii tosiasiassa aivan yhtä paljon taitoa kuin perinteinenkin maailma alkeellisine välineineen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 kotimaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.