Hyppää pääsisältöön

Kaupunkiviljely kukoistaa - puhdas lähiruoka puhuttelee

Ett trädgårdsland.
Palstaviljely kukoistaa Ett trädgårdsland. Kuva: Yle / Hanna Othman Annala,palstaviljely,puutarhat,puutarhaviljely,kasvit

Kaupunkiviljely, siirtolapuutarhat, palstat ja pikkuiset parvekepuutarhatkin ovat nykyään erittäin suosittuja. Teeman Elävä arkisto tarjoaa hienon paketin vanhoja puutarhaohjelmia. Niistä käy ilmi, että pienimuotoinenkin puutarhassa puuhastelu on kiinnostanut suomalaisia jo iät ja ajat.

Ohjelmat Teemalla:
Torstaina 23.8. klo 22.45, perjantaina 24.8. klo 14.55 ja maanantaina 27.8. klo 12.

Kaakkois-Suomen vartti ohjelmassa nähty Siirtolapuutarha on vuodelta 1974 ja kertoo nimensä mukaisesti siirtolapuutarhoista. Haastateltavina on kotkalainen kunnallispoliitikko, seutukaavoittaja ja siirtolapuutarhan mökkiläisiä.

Puutarha lasin alla on vuodelta 1963 ja kertoo puutarhurin ammatista. Juha Alanen ja Lasse Alanen tutustuvat kasvihuoneissa tapahtuvaan kurkun ja tomaattien viljelyyn. Lisäksi heille esitellään neilikoiden kasvatusta.

Viherpeukalo -ohjelmassa vuodelta 1987 Arno Kasvi suunnittelee puutarhaa pohjoisen Suomen vaikeisiin olosuhteisiin.

Puutarhasta pöytään vuodelta 1975 johdattaa katsojan omenapuiden, herukoiden, vadelman ja mansikan taimien istutukseen sekä vihannesmaan tekoon. Opastajina toimivat hortonomi Yrjö Koivula, kerhoteknikko Leena Erkkilä sekä hortonomi Olavi Rainio.

  • Harjunpää & pahan pappi on kylmä ja ankara rikoselokuva

    Väkivaltainen rikoselokuva hullusta tappajasta.

    Kun tappaja on sekaisin ja tuntuu valitsevan uhrinsa mielivaltaisesti, on Harjunpäällä vaativa urakka jäljittää tekijää. Pian väkivaltainen murhaaja tunkeutuu myös Harjunpään perhepiiriin.

  • I Wanna Be Somebody! Elokuvia musiikista Teemalla

    Kunnianhimoa ja rakkautta perjantain Kinossa.

    Mikä on kunnianhimon hinta? Miten ihminen löytää vapauden? Onko rakkautta ensi silmäyksellä? Teeman perjantain Kino esittää kolme keskenään hyvin erilaista elokuvaa muusikoista ja musiikista.

  • Pahuuden monet kasvot Teemalla lokakuun elokuvissa ja dokumenteissa

    Murhaajasta diktaattorin myötäilijään – mikä heitä yhdistää?

    Kylmäverinen murhaaja. Lakia kunnioittamaton kostaja. Holokaustin toimeenpanija. Diktatuurin välinpitämätön myötäilijä. Mikä on heitä yhdistävä tekijä? Mitä on pahuus? Teeman lokakuun elokuvat ja dokumentit tutkivat pahuutta niin historian ja tositarinoiden kuin fiktion kautta.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa