Franz Lisztin torsoksi jäänyt Sardanapalo-ooppera sai maailman ensi-iltansa Weimarissa 19. elokuuta 2018. Anja Lankinen oli paikalla Weimarin Liszt-illassa ja kertoo, miltä teosharvinaisuus kuulosti.
Kännykkäni pirisi 20. elokuuta puoli kolmelta iltapäivällä. Ystävä soitti:
- Oletko kuullut Lisztin oopperaa?
- En, enkä edes tiedä, että Lisztillä olisi ooppera!
- En minäkään, mutta tänään sen kuulisi Weimarissa. Lähdetkö mukaan?
- Juu, milloin lähdetään?
- Nyt heti! Matkaan menee kolme ja puoli tuntia. Esitys alkaa puoli kahdeksalta.
Ooppera-ajatus kutitti Lisztiä
Melkein 20 vuoden ajan, aina vuodesta 1841 pianotaiteilija Franz Lisztiä (1811-1886) oli kutkuttanut ajatus tehdä kokonainen, kypsä, italialainen ooppera. Pariisissa vuonna 1825 esitetty hyvin nuoren Lisztin säveltämä ooppera Don Sanche oli saanut aikanaan vain neljä esitystä ja vaipunut sitten unholaan.
Säveltäjä ei tahtonut löytää ensin sopivaa aihetta, mutta lopulta Byronin näytelmä Sardanapalus vuodelta 1821 innosti hänet ryhtymään työhön. Byron oli omistanut näytelmänsä kuuluisalle kollegalleen Goethelle. Tämä Goethe-yhteys saattoi hyvinkin olla se, joka innoitti Lisztiä. Säveltäjä asui tuolloin Weimarissa, Goethen kaupungissa.
Tuntematon libretisti
Oopperan libreton kanssa oli pitkin matkaa hankaluuksia. Alun perin libreton laatijaksi pyydettiin ranskalainen teatterintekijä Félician Mallefille. Libretisti ”souti ja huopasi”, vaati lisää rahaa, eikä valmista syntynyt. Lopulta Liszt tuli siihen tulokseen, että ”meidän shakespearemme ei halua tai osaa saada aikaiseksi kunnon librettoa, joten annetaan olla”.
Uudeksi libreton laatijaksi Liszt hyväksyi nimeltä mainitsemattoman italialaisen, jota hänen ystävänsä, ruhtinatar Cristina Belgiojoso ehdotti. Tämä tuntematon italialainen oli joutunut poliittisen aktiivisuutensa vuoksi poliisin kynsiin Italiassa ja vapauduttuaan eleli nyt ruhtinattaren henkilökohtaisessa suojeluksessa Pariisissa. Liszt vaati ruhtinatarta työstämään ja korjaamaan librettoa, jos siihen olisi tarvetta. Turvallisuussyistä Liszt ei saanut koskaan tietää libretistinsä nimeä, eikä hänen henkilöllisyydestään ollut mainintaa myöskään tässä esityksessä.
Säveltäjä sai tekstiluonnoksen syyskuussa 1846 ja ensimmäisen näytöksen kolme kuukautta myöhemmin, saman vuoden joulukuussa. Toiseen ja kolmanteen näytökseen tulivat tekstit vasta kolmen vuoden kuluttua elokuussa 1849. Liszt oli edelleen ihastunut tekstiin. Hän pyysi siihen joitakin muutoksia, mutta nämä toivomukset eivät koskaan toteutuneet.
Tuleva vävy kannustaa
Liszt aloitti ensimmäisen näytöksen sävellystyön huhtikuussa 1850 ja työsti sitä aina seuraavan vuoden helmikuuhun asti. Vasta vuoden 1852 alussa hän jätti sikseen koko homman, luultavasti siksi, ettei saanut koskaan korjattua librettoa toisesta ja kolmannesta näytöksestä.
Siis ainoastaan oopperan ensimmäinen näytös valmistui ja sen maailman ensi-ilta oli Weimarissa 19. elokuuta 2018. Itse olin katsomassa oopperaa seuraavana päivänä.
Arvellaan, että Lisztin tuleva vävypoika Richard Wagner sai viimeistään vuonna 1849 tietää tulevan appensa italialaisesta oopperasuunnitelmasta. Wagner kannusti Lisztiä säveltämään oopperansa pian valmiiksi. Ehkä Wagner halusi olla ystävällinen Lisztiä kohtaan, olihan tämä Weimarin oopperan kapellimestari ja tulisi johtamaan Wagnerin oman Lohengrin-oopperan kantaesityksen.
Tuohon aikaan ei italialaista oopperaa kovinkaan arvostettu Saksassa. Lisztiä itseään jäi närästämään, ettei hän koskaan pystynyt toteuttamaan unelmaansa oopperasta.
Italialainen oopperafragmentti
Sitten itse oopperaan. Edes Sardanapalon ensimmäinen näytös ei ollut täysin valmis teos, vaan ohjelmalehtisen mukaan sen oli työstänyt ja orkestroinut David Trippett (University of Cambridge) Lisztin luonnosten ja osviittojen mukaan (Weimarer Skizzenbuch aus den Jahren 1846 bis 1852). Trippett oli itse paikalla Weimarissa ja kävi kumartamassa lavalla.
Orkesterisatsi oli todella paksua. Vasket tuntuivat olevan koko ajan forte-tilassa, eikä kapellimestari näyttänyt lainkaan toppuuttelevan vaskisoittajia. Esityspaikka oli Weimarhalle, missä salin seinät olivat puulla päällystetyt, joten odotin pehmeämpää sointia. Teosta kuunnellessani mietin, että miltähän tämä kuulostaisi jossain muussa tilassa.
Musiikissa oli wagneriaanisia kaikuja, ja Bellini ja Donizetti tulivat myös mieleen. Kyllä se tuntui aika italialaiselta oopperalta ja olihan esityskielikin italia – tosin en ollut saada selvää kielestä. Tekstitys oli saksaksi.
Hyvät laulajat
Juoniselostus ohjelmalehtisessä oli tosi niukka. Alussa Assyrian kuningas Sardanapalon ja lempiorjattarensa kreikkalaisen Mirran rakkaus kukoistaa, sitten pappi Beleso tuo tiedon, että kapinalliset Satrapit uhkaavat kuningaskuntaa. Ensimmäinen näytös päättyy sotarumpujen kutsuun, jossa kehotetaan tarttumaan aseisiin ja puolustamaan valtakuntaa. Näytös kesti noin tunnin.
Teoksessa oli ensin pitkä alkusoitto, sitten sopraano Joyce El-Khoury saapui esittämään yksinään todella pitkän kohtauksen. Seuraavaksi rakastettu, tenori Airam Hernández tuli mukaan ja he lauloivat sekä yhdessä että erikseen, kunnes bassobaritoni Oleksandr Pushniak tuli varoittamaan vaarasta. Mukana oli myös haaremin naisten kuoro.
Laulajat olivat todella hyviä, kaikilla heistä oli mittavat ansioluettelot. Joyce El-Khoury on Libanonissa syntynyt ja Kanadassa kasvanut ja opiskellut sopraano. Hänellä olivat aivan ihanat pianissimot ja koloratuurit. Espanjalainen tenori Airam Hernández oli hypännyt lyhyellä varoituksella sairastuneen Charles Castronovon tilalle. Hernandez on todella oikea tenori. Ukrainalainen Oleksandr Pushniak on iso mies ja erinomainen bassobaritoni. Hän on kuulunut tästä syksystä Weimarin oopperan henkilökuntaan.
Dante-sinfonia oli parasta
Koko ilta oli omistettu Lisztin Weimarissa säveltämälle musiikille. Konsertti alkoi juhlamarssilla, joka oli omistettu suurherttua Carl Alexanderille. Sitä seurasi tämä oopperafragmentti, ja väliajan jälkeen kuulimme Dante-sinfonian, jonka viimeisessä osassa oli mukana myös poikakuoro.
Illan parhaaksi anniksi jäi Dante-sinfonia. Se oli kokonaan Lisztin säveltämä, toisin kuin kaksi muuta teosta, jotka olivat muiden orkestroimia. Oopperan aikana kamerat olivat paikalla, joten tallenne nähdään ja kuullaan varmasti sitten aikanaan.
Illan kapellimestari oli Weimarin teatterin ja Staatskapellen General Musik Direktor, ukrainalainen Kirill Karabits. Hän on ollut vuodesta 2008 myös Bournemouthin sinfoniaorkesterin pääkapellimestari.
Weimarhallen suuri sali oli täynnä yleisöä, ja suosionosoitukset pitkät ja lämpimät.
Anja Lankinen
Kirjoittaja Anja Lankinen on Suomen kansallisoopperan nuotistonhoitaja emerita, joka viihtyy tätä nykyä varsinkin Berliinissä. Anjan uteliaisuus ja rakkaus oopperaa kohtaan ei laannu.
Missä päin maailmaa tai koto-Suomea matkustit? Mitä innostavaa näit tai kuulit? Jaa elämyksesi muiden klassisen fanien kanssa ja kirjoita meille juttu matkaltasi. Lähetä meille yhteystietosi eli sähköpostisoitteesi tai puhelinnumerosi palautelomakkeen kautta, niin otamme yhteyttä.
