Hyppää pääsisältöön

Nettiä ikä kaikki -kampanja ponkaisi Suomi-kiertueelle Espoon Sellosta

Nettiä ikä kaikki – iloa digistä -kiertueen päivämäärät ja paikkakunnat Suomen kartalle aseteltuna
Nettiä ikä kaikki – iloa digistä -kiertue jalkautuu kymmenelle paikkakunnalle ympäri Suomen. Nettiä ikä kaikki – iloa digistä -kiertueen päivämäärät ja paikkakunnat Suomen kartalle aseteltuna Kuva: Annukka Palmén-Väisänen Nettiä ikä kaikki

Digiavulla on tarvetta: neljä viidestä jo tukee lähipiiriään.

Ylen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta antaa digiapua läheisilleen ainakin ajoittain. Perhe, ystävät ja muu lähipiiri ovat ikäihmisille ensisijainen apu digipalveluiden käytössä.

Tutkimus liittyy Ylen ja yhteistyökumppaneiden Nettiä ikä kaikki -kampanjaan, joka starttasi 22.8. Espoon Sello-kirjastossa. Elo-syyskuun aikana se jatkaa yhdeksän kaupungin kiertueelle Turkuun, Tampereelle, Joensuuhun, Kuopioon, Kajaaniin, Rovaniemelle, Ouluun, Jyväskylään ja Vaasaan.

“Lähes miljoona suomalaista on vaarassa syrjäytyä erilaisten digipalveluiden ääreltä ja yli 75-vuotiaista netin ulkopuolella on yli 300 000 ihmistä. Nämä luvut ovat pysäyttäviä. Digiapua annetaan perhe-, ystävä- ja muissa lähipiireissä paljon ja kampanjamme tavoitteena on tehdä tämä apu ja sen määrä näkyväksi. Uskomme, että auttajille tarvitaan lisää tukea ja myös uudenlaisia keinoja”, sanovat Ylen kampanjasta vastaavat Ville Alijoki ja Katja Solla.

Espoon Sellossa digikysymyksiä satelee. Ikäihmisten huolia ja kysymyksiä kuulevat yleläisten lisäksi Vanhustyön keskusliiton SeniorSurfin, Kansalaisneuvonnan, Suomi.fi:n, Väestörekisterikeskuksen sekä ikäihmisten tietotekniikkayhdistys ENTER ry:n digineuvojat.

“Netin turvallisuus pohdituttaa, mutta paljon on myös turhia pelkoja. Me kannustamme uteliaisuuteen, maalaisjärjen käyttöön ja kokeilemaan asiaa kerrallaan. Paljon hyötyjä ja iloja jää kokematta, jos nettiä ei avaa”, sanoo asiantuntija Teija Saarinen Vanhustyön keskusliiton SenioriSurfin neuvontapisteeltä.

Nettiä ikä kaikki -tapahtumissa voi tutustua erilaisiin arkea helpottaviin digipalveluihin, katsoa Yle Areenan klassikkosarjoja ja saada apua – oman laitteen kanssa tai ilman.

Muiden digitaitojen lisäksi tarjolla on opastusta Yle Areenan tai Uutisvahdin käyttöön. Yle esittää kirjastoissa jaksoja nostalgisista tv-sarjoista, jotka ovat hiljattain ilmestyneet Areenaan katsottavaksi. Paikalla on aina myös Ylen paikallisten toimitusten väkeä.

Omien laitteiden pulmissa saa apua paikallisilta vertaisopastajilta. Heiltä ja kirjastonhoitajilta saa myös tietoa kunkin paikkakunnan digituesta. Vanhustyön Keskusliiton SeniorSurfin kartasta löytää opastuspaikkoja ympäri Suomea.

Kirjastoissa saa myös tietoa viranomaisten digipalveluista, Kansalaisneuvonnasta sekä Suomi.fi:stä, johon on koottu julkiset palvelut ja tietoa eri elämäntilanteisiin.

Arkea helpottavien nettitaitojen kampanja käynnistyi maanantaina 13.8.2018. Kaikkien auttajien toivotaan kirjaavan digitaidoissa annettu apu Ylen Nettiä ikä kaikki -haasteeseen, jotta näkymätön työ saadaan näkyväksi. Ohjeita helppojen digitaitojen opettamiseen löytyy myös osoitteesta yle.fi/nettiäikäkaikki.

Nettiä ikä kaikki – iloa digistä -kiertueelle mukana Ylen lisäksi:

  • SeniorSurf / Vanhustyön keskusliitto
  • Väestörekisterikeskus
  • valtiovarainministeriö ja Digi arkeen -neuvottelukunta
  • Suomen kirjastoseura
  • ikäihmisten tietotekniikkayhdistys ENTER ry.

Tekstiä korjattu 23.8.2018 klo: 9:30: Muutettu lause "Elo-syyskuun aikana se jatkaa kymmenen kaupungin kiertueelle..." muotoon "Elo-syyskuun aikana se jatkaa yhdeksän kaupungin kiertueelle...".