Hyppää pääsisältöön

Staithesin kalastajakylästä Tahitille ja Havaijille – Riina Katajavuoren kuunnelma Maailma tuulenkaatama nivoo hänen kaksi teostaan yhteen

Nainen merimieslakki päässään pitää toista kättä silmillään ja toisessa kädessä karttaa. Taustalla James Cook ja maailmankarttaa.
Nainen merimieslakki päässään pitää toista kättä silmillään ja toisessa kädessä karttaa. Taustalla James Cook ja maailmankarttaa. Kuva: Yle Riina Katajavuori,Radioteatteri,James Cook,Maailma tuulenkaatama

1700-luvulla löytöretkeilijä ja kapteeni James Cook lähti sinne, missä kukaan ei ollut aiemmin ollut. Vai oliko siellä jo joku? Maailma tuulenkaatama on runollinen kuunnelmatarina, jossa ääneen pääsevät kapteeni Cook, hänen miehistönsä, vaimonsa sekä hämmentynyt helsinkiläisnainen 2000-luvulta. Riina Katajavuoren kirjoittama teksti kertoo siitä, miten hänen kokemuksistaan syntyi runoteos Maailma tuulenkaatama ja sitä kautta kuunnelma. Kuunnelma yhdistää Katajavuoren kaksi teosta, joista toisessa Cook matkaa eteläiselle pallonpuoliskolle etsimään ihmeitä, ja toisessa pakolaiset vaeltavat pituuspiiriä kohti pohjoista. Miten Cookin vaellukset jatkuvat meissä ja meidän ajassamme?

Kävelimme rantatörmää pitkin. Jyrkänteeltä oli huimaava pudotus Pohjanmeren aaltoihin.

Maaliskuinen aurinko helotti. Aioimme kävellä 10 mailin matkan uneliaasta viktoriaanisesta kylpyläkaupungista Saltburnista aina Staithesiin asti. Olin ollut piskuisessa Staithesissa kerran ennenkin, siitä saakka olin haaveillut paluusta.

Ensi käynnin aikana oli ollut synkkä ja sumuinen syysilta. Yhtaikaa idyllinen ja jumalanhylkäämä pieni kalastajakylä oli uhkunut outoa ajattomuutta, kun hortoilimme siellä suomalaisrunoilijoiden kanssa, kuljimme aallonmurtajalla ja istuimme höyryävissä pubeissa. Rannalla kohtasin siipirikon merilinnun, jonka sijoitin tekeillä olleeseen Wenla Männistö -romaaniini.

Staithes tunnetaan maailmankartalla yhdestä ainoasta syystä: se mainitaan aina kapteeni James Cookin elämäkertatietojen yhteydessä paikkana, jossa tämä ensi kertaa kohtasi meren. Nuorukainen työskenteli siellä 18-vuotiaana pienessä siirtomaatavarakaupassa. Siihen asti maatyöläisen poika oli elänyt sisämaassa. Pian nuorimies hakeutuikin läheiseen satamakaupunkiin Whitbyyn, josta tulevan löytöretkeilijän merimiehen ura sai alkunsa.

Runoilijaystäväni Andy pajatti koko neljän tunnin ajan tarinaa James Cookista, josta hän tiesi kosolti.

Oli kirkas kevätpäivä. Patikoimme eteenpäin, tuuli pyyhki hiuksia. Koillisenglantilainen runoilijaystäväni Andy pajatti koko neljän tunnin ajan tarinaa James Cookista, josta hän tiesi kosolti. Olihan Cook paikallisten kirjailijoiden ylpeyden aihe. Me kuljimme samaa reittiä, jota pitkin Cook aikanaan tarpoi työhaastatteluun Staithesiin.

Kun palasin Suomeen, kirjoitin kaksi runoa James Cookista. Yhden Cookin näkökulmasta, toisen hänen vaimonsa näkökulmasta. Runot jäivät lepäämään.

Tein runokokoelman kanssa rinnakkain Mennään jo naapuriin -lastenkirjaa kuvittaja Salla Savolaisen kanssa. Vierailimme lastenkirjaa tehdessämme eri maista Helsinkiin asettuneiden perheiden luona. Kävin ensimmäistä kertaa suomalaisissa arabikodeissa, maistelin uusia ruokia, kuuntelin outoja musiikkeja, haastattelin perheiden lapsia. Vierailimme myös helsinkiläisessä vastaanottokodissa jemeniläisperheen luona. Kaikki nämä kohtaamiset ravistelivat, ne avasivat maailmaa uudella tavalla.

Cookhan syötiin, sanoivat kaikki, joille kerroin kiinnostuksen kohteestani.

Aloin runokokoelmaani ajatellen ottaa enemmän selvää kapteeni James Cookista, joka 1700-luvun jälkipuoliskolla teki kolme suurta löytöretkeä. Royal Society -tiedekunta lähetti hänet mittaamaan aurinkokuntaa Tahitilta käsin ja etsimään kuviteltua Eteläistä mannerta, jolla uumoiltiin olevan runsaasti rikkauksia ja vehmasta maata. Cook oli aikansa tuote ja nykyperspektiivistä katsottuna hänen ”löytönsä” tietenkin olivat kolonialistisia valloitusretkiä usein jo alkuperäisasukkaiden asuttamille seuduille kuten Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Cookhan syötiin, sanoivat kaikki, joille kerroin kiinnostuksen kohteestani. Turhaan koetin etsiä vahvistusta tälle sitkeälle huhulle. James Cook tapettiin Havaijilla (eli Sandwich-saarilla, kuten hän ne ehti nimetä) sekavan kahakan seurauksena. Tapauksesta on olemassa yhtä monta versiota kuin kertojaa tai elämäkerturia. Kirjoitin Cookin väkivaltaisesta kuolemasta runon, jossa esitän oman tulkintani tämän viisikymppisen legendan epäonnisesta kuolemasta ja sitä edeltäneistä tapahtumista.

Millainen on ihminen, joka pelotta suunnistaa tähtien avulla, navigoi, luotaa, mittaa etäisyydet ja syvyydet, piirtää karttoja sitä mukaa kuin etenee?

Mitä enemmän Cookin Tyynenmeren matkoista luin, sitä enemmän innostuin ja kiinnostuin hänestä. Millainen on ihminen, joka pelotta suunnistaa tähtien avulla, navigoi, luotaa, mittaa etäisyydet ja syvyydet, piirtää karttoja sitä mukaa kuin etenee? Millainen mielentila vallitsee hänen päässään? Ja millainen oli 1700-luvun aikakäsitys, jossa purjehdusreissun täysin normaali kesto voi olla neljättä vuotta? Olen selviytymistarinoiden ystävä, mutta Cook ei ollut mikään ”selviytyjä” – hän vain teki työtään. Hän oli merenkulkija. Kerta toisensa jälkeen hän lähti uudelle pitkälle purjehdukselle – kuin olisi himoinnut maapallon ääripäitä, ahtojäitä, mahdottomia tehtäviä.

Eläydyin Cookiin (jos kohta muutamassa runossa hänen vaimoonsakin) ja hän tuntui tulevan joka puolella minua vastaan. Firenzessä vietin kaksi päivää Galilei-museon merenkulun osastolla ihailemassa kvadrantteja ja sekstantteja, jollaisten avulla Cook suunnisti. Katsoin Cook-dokumentteja ja -filmatisointeja. Luin nuoresta suomalaisesta kellosepästä Herman Spöring nuoremmasta, joka kuului Cookin ensimmäiseen retkikuntaan ja menehtyi Jakartalta saamaansa punatautiin.

Cookin löytöretket ja samanaikainen lastenkirjaprojekti tuntuivat oudosti nivoutuvan toisiinsa. Maapallo alkoi näyttää paikalta, jolla toden totta on aina vaellettu jostain johonkin. Siirtomaavallan aikana lähdettiin Euroopasta hamuamaan eteläisen pallonpuoliskon oletettuja ihmeitä ja aarteita, tänään pakolaiset ja turvapaikanhakijat vaeltavat pitkin pituuspiiriä kohti Eurooppaa ja pohjoista.

”En voi sille mitään, että maailma on kiinnostava.”― Kuunnelman ihmettelevä nainen

Lähdin kirjoittamaan radiolle dialogia, jossa nämä kaksi maailmaa kohtaavat, limittyvät ja lomittuvat. Matti Onnismaa esittää nykyaikaan kurkottuvaa kapteeni James Cookiani, Katja Küttner on ihmettelevä nainen nykyajassa. Nainen toteaa: ”En voi sille mitään, että maailma on kiinnostava.

Niin kuin onkin. Näistä kiinnostavista maailmoista ohjaaja Elli Salo ja äänisuunnittelija Tiina Luoma kutoivat tämän teoksen.
Ja mitä tarkoittaa ”tuulenkaatama”? Se on taloustermi. Tuulenkaatama, windfall, on voittoa, jonka eteen meidän ei ole tarvinnut tehdä mitään.

Maailma tuulenkaatama, olkaa hyvä.

Riina Katajavuori

Kuunnelman käsikirjoittaja Riina Katajavuori, sen äänisuunnittelija Tiina Luoma ja ohjaaja Elli Salo hymyilevät mustavalkoisessa kuvassa kameralle.
Kuunnelman äänisuunnittelija Tiina Luoma, ohjaaja Elli Salo ja käsikirjoittaja Riina Katajavuori. Kuunnelman käsikirjoittaja Riina Katajavuori, sen äänisuunnittelija Tiina Luoma ja ohjaaja Elli Salo hymyilevät mustavalkoisessa kuvassa kameralle. Kuva: Yle / Susanna Airaksinen Riina Katajavuori,Tiina Luoma,elli salo
Kommentit