Minä ja mun puu -kampanja kerää rakkaimpien puiden tarinoita ja kuvia Yle Luonnon sivuille ja someen 25.8.–7.10.2018. Kampanja on osa Mennään metsään -kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saada jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.
Minä ja mun puu -kampanjan tavoitteena on kertoa, miksi metsä – ja juuri tietyt puut – merkitsevät suomalaisille niin paljon. Puihin kiinnytään, niiden kasvua seurataan ja ne ovat aina läsnä. Jaa tarinasi muiden kanssa! Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa lähettämällä kuvan ja tarinan puustaan Yle Luonnolle.
Tarinoita ja kuvia jaetaan myös yhteistyökumppaneiden somessa (mm. Metsähallitus, Suomen Latu, Suomen Luonnonsuojeluliitto). Kampanjan päätyttyä kuvista kootaan valokuvanäyttely Metsämuseo Lustoon.
Tavoitteena on saada jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.
Valikoiduista tarinoista kuvataan muutaman minuutin kestoisia videoita, joita nähdään Aamu-tv:ssä ja Mennään metsään -viikon ohjelmissa 1.–7.10.2018. Videoille tarinankertojiksi etsitään henkilöitä, joilla on voimakas suhde tiettyyn puuhun. Puu voi olla jo kaatunut ja se voi sijaita missä vain Suomessa.
Näin osallistut:
1. Ota kuva itsestäsi ja sinulle tärkeästä puusta.
2. Kerro kuvatekstissä, miksi puu on sinulle tärkeä.
3. Jaa kuva Instagramissa hästägillä #minäjamunpuu ja #yleluonto
TAI
4. Julkaise kuva Yle Luonnon Facebook -seinälle. Kuva Ilmestyy Vierailijoiden julkaisuihin
TAI
5. Lähteä kuva alla olevan lomakkeen kautta.
Kuvia käytetään vain Mennään metsään -kampanjan yhteydessä ja kuvan yhteydessä mainitaan aina kuvaajan nimi. Kuvista ja tarinoista tehdään myös näyttely Metsämuseo Lustoon ja ne tallennetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Arkistoituja kuvia ei julkaista ilman kuvaajan lupaa.