Hyppää pääsisältöön

Jukolan pojat karkaavat metsään, Kimi Räikkönen pakenee autoon – Kari Hotakainen kirjoitti veijaritarinan myyttisestä suomipojasta

Kuvituskuva KulttuuriCocktailin artikkeliin Tuntematon Raikkönen kirjasta.
Kuvituskuva KulttuuriCocktailin artikkeliin Tuntematon Raikkönen kirjasta. Kuva: Johanna Aulén KulttuuriCocktail

Kirja Kimi Räikkösestä toistaa Seitsemän veljeksen kaavaa. Jukolan pojat karkaavat metsiin, Räikkönen pakenee autoon. Viina maistuu, sitten se jää. Perhe muuttaa kaiken. Mutta yksilömyyttiä Finlandia-palkittu kirjailija Kari Hotakainen riepottelee armottomasti. Hotakaismaisia kielikuvia on välillä liikaakin. Tämä on kirjallinen analyysi "kohukirjasta" Tuntematon Kimi Räikkönen.

"Kello on kylmä, sillä ei ole mielipiteitä, se kertoo vain totuuden." Kirjailija Kari Hotakainen korostaa Räikkös-kirjassaan, että Kimi Räikkönen arvostaa enemmän tulostauluja kuin puhetta ja sanoja.

Mutta Räikkönen näyttäytyy myös tarinaniskijänä: "Kimi puhuu. Liioittelee, keksii vertauksia, viittoo käsillään ja rouhaisee väliin perinteisen kirosanan, laskee menemään, käyttää värikynää, tauottaa ja rytmittää. Näin toimii tarinankertoja."

Ystävien kesken miljonääri ei ole se sama tuppisuu, joka vastaa toimittajille "I don't know", 'en tiedä'.

Tuntematon Kimi Räikkönen on monessa mielessä tapaus. Ensinnäkin se on rahasampo, josta on povattu kansainvälistä menestystä. Toiseksi se valottaa Räikkösen persoonaa faneille ja muille uteliaille. Kolmanneksi – ja tämä on minulle itselleni olennaisinta – se on Kari Hotakaisen kirjoittama, Hotakaisen tyyliä, hotakaista.

Hotakaisen aiemmasta tuotannosta romaani Ihmisen osa asettuu Räikkös-kirjan kaunokirjalliseksi vastinpariksi. Niissä kummassakin kirjailija kyselee toisen ihmisen elämästä, ottaa parhaat palat talteen ja kokoaa ne kirjaksi. Ihmisen osassa tuo kirjailija on fiktiivistä Hotakaisen sepitettä. Räikkös-kirjan taustatyönä Hotakainen on oikeasti kulkenut kuskin matkassa tallennin tanassa.

Hotakainen on vahvasti omana kertojanäänenään mukana läpi kirjan. Hän ei yritäkään olla mikään haamukirjoittaja.

Räikkös-kirja ei ole kirjallinen mestariteos. Mutta eihän se edes yritä olla kaunokirjallisuutta.

Kirjailija sijoittaa itsensä tekstiin ja kuvaa tilanteita, joissa hän on ollut Räikkösen seurassa: "Matka sujuu rattoisasti ylinopeutta, kunnes juutumme liikenneympyrään. Kimi mutisee, että älkää nyt muuttako kirjojanne siihen ympyrään. Hän on kärsimätön, hän haluaisi nopeasti töihin, pieneen tilaan, kypärän sisään." Tässä on kirjailijan havainnoista lähtevää tulkintaa, pientä kielellistä leikittelyä ja rytmiä.

Räikkös-kirja ei ole kirjallinen mestariteos. Mutta eihän se edes yritä olla kaunokirjallisuutta. Se on tietokirja, joka kuitenkin on syönyt kaunokirjallisia aineksia. Siihen mahtuu veijarikertomusta, kaskuja, draamaa, metaforia ja reportaasia. Mukana on jopa eläinsatu koirasta, jonka luottamus tulee petetyksi. Ja jottei asia jäisi epäselväksi: "Tässä sadussa koira on Kimi Räikkönen."

Kirjassa on eräänlaista scifiäkin, tieteiskirjallinen kohtauksensa. Räikkösen kuntovalmentaja Mark Arnall esittelee Hotakaiselle jäisen paidan, jota kuski käyttää kisoissa. Tarkoituksena on välttää nestehukka.

Ei ole mikään ihme, että Hotakainen kertoo kuvittelevansa, että hän on "James Bond -elokuvien laboratoriossa, jossa tiedustelupalvelun varusteista vastaava herra Q esittelee uusimpia innovaatioitaan". Nykyteknologia ja formulat ovat jo ajat sitten ohittaneet 1800-luvun villit tieteiskuvitelmat.

Olipa kerran Kimi Räikkönen – tai on vieläkin

Media on rummuttanut, että Räikkös-kirjaan saattavat tarttua ihmiset, jotka eivät yleensä lue. Mutta teoksella on toinenkin puoli. Hotakaisen kirjana se saa myös meidät, jotka emme ole kiinnostuneita autourheilusta, tutustumaan itsellemme aivan vieraaseen maailmaan.

Ennen Hotakaisen kirjaa en olisi voinut kuvitella koskaan katsovani formula-ajoja. Mutta ehkäpä vielä joskus katson.

On tietysti oma kysymyksensä, tarjoaako Tuntematon Kimi Räikkönen uutta tietoa formulasta niille, jotka seuraavat lajia. Epäilen. Kirjassa ei kuitenkaan ole kyse niinkään formulasta kuin sen suhteesta Räikköseen.

Tarkemmin kyse on itse Räikkösestä ja hänen elämästään.

Onko kyse elämäkerrasta? Hotakaisen oma muotoilu on torjuva: "Tämä ei ole elämäkerta, ei voisikaan olla, koska päähenkilö on elämänsä puolessavälissä. Tämä on kertomus autourheilijasta, josta olisi voinut tulla autonasentaja."

Mitä tunsin silloin, mitä tunnen nyt? Muistanko oikein vai haluanko muistaa väärin, eli mukavammin?― Kari Hotakainen teoksessa Tuntematon Kimi Räikkönen

Hotakaisesta kirja on siis kertomus, ei elämäkerta. Rivien välissä hän olettaa: elämäkerrat käsittelevät vain kuolleita. Ehkä raskas käsite "elämäkerta" tosiaan viittaa siihen suuntaan. Silti Räikkös-kirjassa on kyse vähintäänkin elämäkerrallisesta teoksesta. Vai tuskin se sepitteellinenkään on?

Toki faktan ja fiktion rajat paukkuvat Tuntemattomassa Kimi Räikkösessä. Niin on varsinkin osiossa "Kaikkea sitä sattuu".

Siinä on lyhyitä, iskeviä kaskuja kaikenlaisista yllättävistä tilanteista, joissa Räikkönen on ollut mukana. Leikilliset pikku jutut ovat paikalla olleiden suusta, ja näin Hotakainen avaa osion luonnetta: "Kaikki ei ehkä mennyt tismalleen niin kuin tässä kerrotaan, mutta värikynää ei ole käytetty, pikemminkin unohduksen pyyhekumi on jauhanut jotkin yksityiskohdat hämäriksi."

Muissakin kohdissa ja oikeastaan läpi kirjan Hotakainen pohtii muistin ja muistamisen ulottuvuuksia. Kuka voi taata, että muistamme tarkasti ja oikein? Entä jos jollain toisella on täsmälleen samasta tapahtumasta aivan erilainen muisto?

Niin kuin Hotakainen Räikkösen omaa mieltä kuvaa: "Mitä tunsin silloin, mitä tunnen nyt? Muistanko oikein vai haluanko muistaa väärin, eli mukavammin?"

Muistojen haastamisesta on tullut hyvin yleistä elämäkerrallisessa kirjallisuudessa. Tuskin kukaan uskoo siihen, ettei tietokirjoja ihmisistä väritettäisi ja höystettäisi kirjallisin keinoin. Siksi Hotakaisen muistipohdinta paikka paikoin kyllästyttää. Onhan sitä jo kuultu.

Yksilö ja yhteisö

Räikkös-kirjassa formulakuskista ja miljonääristä piirtyy – tietysti – inhimillinen kuva. Hän on mies, joka kuuntelee Vesa-Matti Loiria. Hän on ollut poika, jonka äänihuulet ovat vioittuneet polkupyöräonnettomuudessa. Hän on julkisuuden henkilö, joka kaipaa omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Hän on ihminen, joka on menettänyt isänsä aivan liian nuorena ja ennen kuin he ovat ehtineet sopia riitojaan. Hän rakastaa perhettään.

Kiitän Hotakaista Räikkösen julkikuvan monipuolistamisesta. Samalla kuitenkin moitin kirjailijaa kritiikittömyydestä ja kiiltokuvan rakentamisesta. Vaikka Hotakainen toistaa moneen kertaan, että Räikkönen puhuu konstailematta ja suoraan, lopputulos tuntuu silti siloitellulta.

Toki kirja kuvaa "nöyryyttäviä" hetkiä.

Nuorena miehenä Räikkönen ei osaa liikkua Englannissa ja ajautuu lähes pakokauhun valtaan: "On myöhä, kello on jo yksitoista. Kimi istuu punaisen matkalaukun päällä. Kukaan ei tule. Mistään ei tule mitään. En koskaan pääse perille. En koskaan pääse autoon."

Juuri tuollaisista kokemuksista rakentuu sympaattinen vaikutelma. Kirjassa Räikkönen ei elostele, ei kersku. Häneen on helppo samastua.

Kiiltokuvien lisäksi Räikkös-kirjan kaltaiset teokset ovat usein sellaisia, joissa uskomattoman taitava päähenkilö ponnistaa ryysyistä rikkauksiin ja aivan omilla ansioillaan. Hotakainen ei syyllisty tähän kaavamaisuuteen, tähän typerään yksilömyyttiin. Päinvastoin.

Hotakainen korostaa, että Kimin tarina on porukan tarina.

Hotakainen korostaa, että "Kimin tarina on porukan tarina". Menestyksen takana on perhe, sponsoreita, mekaanikko, "sivuhenkilöitä, jotka putoavat historian lehdiltä kuin leivänmuruset". Jos Räikkösen autoharrastus ei olisi saanut taloudellista tukea äidinäidiltä ja enolta, joka sattui olemaan viehetehtaan miehiä, ei Räikkösestä olisi tullut Räikköstä. Tarvittiin tukea ja tuuria.

Elämäkerrallisen kirjallisuuden räjähdysmäinen kasvu on merkki yksilön palvonnasta, minäkeskeisestä ajasta ja siitä vahingollisesta uskomuksesta, että jokainen on oman onnensa seppä. Siksi toivon Räikkös-kirjan näyttävän suuntaa myös muille kirjallisen lajin edustajille. Enemmän yksilöä ympäröiviä olosuhteita, vähemmän yksilön erinomaisuutta!

Vaikka totta kai myös Räikkösen lahjakkuus ja motivaatio ovat merkittäviä syitä hänen menestykseensä.

Kielikuvaa kielikuvan perään

Hotakainen on Hotakainen, vaikka Räikkösestä kertoisi. Paikka paikoin hänen lakonisen toteava tyylinsä iskee ja jättää jäljen: "Mustat aurinkolasit keksittiin suojaamaan ihmisiä katseilta, ei auringolta."

Mutta valitettavan usein Hotakainen kikkailee kielikuvilla aivan liikaa: "Tutkimattomia ovat herran tiet, vaikka herra ajaa suljetulla radalla mutkille väännettyä ympyrää."

Kun Räikkönen ei jaksaisi tavata varikolla Hollywoodin staroja, kyseessä ovat "loistavat tähdet, joiden olisi syytä pysyä taivaalla". Fanilauma kuulostaa siltä "kuin eksoottisia lintuja olisi pyrähtänyt nokkimaan samaa palaa: vähäpuheista kuskia". Minusta tällaiset metaforat ja vertaukset ovat aika korneja.

Pyörä nykäisi pikkumiehen vauhtiin, joka ei ole vieläkään pysähtynyt.― Kari Hotakainen teoksessa Tuntematon Kimi Räikkönen

Sen sijaan tässä virkkeessä lapsuuden motocrossista on jo jotain: "Pyörä nykäisi pikkumiehen vauhtiin, joka ei ole vieläkään pysähtynyt."

Paljon on myös kielikuvia, joita luonnehtii ilmaus "ok". Ne eivät ole erinomaisia, mutta eivät myöskään huonoja. Nuori Kimi alkaa puhua englantia Hotakaisen kielellä näin: "Kimi avaa niukan sanavarastonsa oven, se narahtaa."

Makuja on tietysti monia, ja kaikki kieli on läpeensä kuvallista. Eihän aurinkokaan todellisuudessa nouse, vaikka puhumme auringonnoususta. Kielikuvat urheilusankarista kertovassa kirjassa ovat lähtökohtaisesti tervetulleita. Olisi kamalaa lukea kuivakasta raportointia. Toisaalta on vaikea kuvitella urheilupuhetta ilman hassahtavia antero-mertarantamaisia sutkautuksia.

Metaforien lisäksi Hotakainen pelaa vastakohtaisuuksilla: "Syksyllä Kimin elämä jakaantuu kahtia: iso maailma eli Englanti ja pieni maailma eli armeija. Avoin ja suljettu. Mahdollisuus ja velvollisuus. Kisainsinöörit antavat vinkkejä, upseerit käskyjä."

Veijari, Jukolan veljesten sukua

Hotakaisen kuvaama Räikkönen suhteutuu ja vertautuu moniin kotimaisen kirjallisuuden klassisiin hahmoihin. Ja nyt on muistettava, että kirjoitan nimenomaan Hotakaisen Räikkösestä, en välttämättä todellisesta Räikkösestä.

Ensinnäkin Räikkönen haastaa rajoja ja auktoriteetteja. Hän jopa karkaa armeijan palveluksesta. Tässä on kotimaisen kirjallisuuden toistama ja hellimä ideaali, joka palautuu aina Seitsemään veljekseen asti.

Kun Jukolan pojat eivät jaksa Kiven romaanissa tankata aapista lukkarin opissa, he karkaavat metsiin. Räikkönen karkaa autoon.

Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu.― Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä

"Autossa on rauha, sen ulkopuolella kaaos." Kuulostaako Räikkösen mielenmaisema tutulta? Kiven veljeksistä Lauri toteaa: ”Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu.” Kaaos tai pauhu, auto tai metsä, sama asia.

Toiseksi Räikkönen on "vaistonvarainen luonnonlapsi", joka ei juuri puhu eikä pukahda. Ralliympyröissäkin hän on "enemmän ralliukko kuin varikon kukko".

Mieleen tulee kirjallisuudentutkija Rafael Koskimiehen vanha ja kansallisromanttinen kuvaus hänen teoksessaan Elävä kansalliskirjallisuus:

"Tapaamme suomalaisen korvenasukkaan, miltei erakon, joka [--] vetäytyy erilleen yksinäisyyteen ja pakoilee yhteiskuntaa. Naapuruutta, seuraa, yhteistoimintaa hän ei ymmärrä. Hänen vaistonsa vetävät häntä humiseville saloille hirven, ketun ja kurjen naapuriksi. Siinä on epäilemättä syvästi suomalainen kansanluonteen piirre."

Suomi-pojan myytti on sitkeä. Siitä saamme kiittää tai moittia kirjallisuutta.

Kansanluonteen kuvaukset ovat kyseenalaisia yleistyksiä ja usein vahingollisia ihanteita. Mutta yhä ne näyttävät vetoavan. Suomi-pojan myytti on sitkeä. Siitä saamme kiittää tai moittia kirjallisuutta. Kyse on siitä, miten Suomi on kirjoihin kuvattu.

Kolmas kirjallinen traditio liittyy alkoholiin ja sen käytön vähentämiseen. Kun Seitsemässä veljeksessä Simeoni on juonut liikaa viinaa, hän kuvittelee käyneensä kuussa. Siellä hän on tavannut itse Lusifeeruksen. Tämän jälkeen veljekset päättävät jättää viinan tyystin.

Niin ikään Räikkönen jättää viinan. Perhe menee edelle. Kaukana menneisyydessä ovat ajat, jolloin Räikkönen saattoi rymytä ryyppäämässä 16 päivää. Tuosta kuudentoista päivän putkesta on kirjassa oma kahdeksansivuinen lukunsa, josta media on tietysti haukkana kysellyt. Loput 220 sivua ovatkin sitten jääneet joiltain toimittajilta lukematta.

Kas: perheellistymisessä on jälleen yhtymäkohta Seitsemään veljekseen. Aikansa rellestävät, sitten asettuvat aloilleen. On tulkintakysymys, onko kyse kehitys- vai alistumistarinasta.

Lopulta jotain hyvin perisuomalaista on siinäkin, että kirjassa ei oikein ole sijaa naisille. Kirjaa terästäisikin pohdinta siitä, miksei Räikkösen kertomuksellistettuun elämään mahdu muita naisia kuin äiti, puolisot ja tytär.

Viime kädessä Tuntematon Kimi Räikkönen on hyvin pitkälti veijaritarina.

Miksi Räikköselle on ok tutustua Guns N' Roses -bändin äijiin (s. 175) mutta ei Hollywood-näyttelijä Nicole Kidmaniin (s. 44)? Totta kai niin kirjoissa kuin ihmisissäkin on ristiriitoja; kuvaus täysin johdonmukaisesta käyttäytymisestä ei olisi kuvaus ihmisestä vaan robotista. Mutta tässä ristiriidassa on kyse maailman sukupuolittuneisuudesta.

Viime kädessä Tuntematon Kimi Räikkönen on hyvin pitkälti veijaritarina. Tyylipuhtaimmillaan laji leimaa armeijamuistoista kertovaa lukua "Suuri ja pieni maailma". Siinä auktoriteetteja kammoava Räikkönen huijaa komentajiaan ja pidentää lomiaan.

Lopulta Räikkönen jopa karkaa palveluksesta ja onnistuu piiloutumaan sotilaspoliisien rakeilta. Ja kuinka veijariudelle uskollisesti Räikkönen kertoo seuraamukset: "Vääpeli huusi naama punaisena ja kysyi, että millä helvetillä olin päässyt niitä koiria karkuun. Vastasin, että sitähän te meille täällä just opetatte, mehän ollaan tiedustelijoita."

Pilkka osuu esimiehen omaan nilkkaan, niin kuin kotimaisessa kirjallisuudessa niin usein. Hierarkiat saavat kyytiä. Herrat asettuvat naurunalaisiksi.

Tavallinen, alistettu ihminen on sankari – ja vieläpä humoristi.

Sitaatit:

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. Siltala, 2018.

Rafael Koskimies: Elävä kansalliskirjallisuus. Suomalaisen hengen vaiheita 1860–1940. 1. Otava, 1944.

Edit: Otsikkoa muokattu 31.8.2018.

Kommentit