Hyppää pääsisältöön

Lil Pump keikalle Helsinkiin joulukuussa

Lil Pump MTV Video Music Awards -tapahtumassa.
Lil Pump MTV Video Music Awards -tapahtumassa. Kuva: JASON SZENES MTV Video Music Awards,Lil Pump

Viime hetkellä Blockfest-keikkansa perunut Lil Pump saapuu Suomeen joulukuussa.

Lil Pump, oikealta nimeltään Gazzy Garcia, esiintyy Helsingissä 9. joulukuuta. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva räppäri nousee Jäähallin Black Boxin lavalle osana Harverd Dropout -kiertuettaan.

Lil Pumpin oli määrä esiintyä Blockfesteillä elokuussa, mutta räppäri perui keikkansa vain päivää ennen esiintymistään. Blockfest on mukana tuomassa Lil Pumpia myös joulukuiselle Suomen keikalleen.

18-vuotias rap-artisti tunnetaan erityisesti viime vuonna julkaistusta kappaleestaan Gucci Gang, jonka musiikkivideota on katsottu Youtubessa lähes 780 miljoonaa kertaa. Kappale nousi viime marraskuussa Billboardin listan sijalle kolme.

Monien muiden nuorten jenkkiräppäreiden lailla Lil Pumpin ura lähti nousukiitoon hänen lisättyään musiikkia Soundcloudiin vuonna 2016.

Hänen ensimmäiset kappaleensa Lil Pump, Elementary, Ignorant ja Drumstick ovat tähän mennessä yli 50 miljoonaa Soundcloud-striimiä.

Harverd Dropout -kakkoslevyn oli määrä ilmestyä elokuun 18. päivänä, mutta julkaisu siirtyi Lil Pumpin “hukattua” albuminsa. Levyä odotetaan julkaistavaksi vielä elokuun aikana.

Albumin nimi “Harverd Dropout” on osa Lil Pumpin levittämää humoristista huhua, jonka mukaan hän lopetti opintonsa Harvardissa kesken voidakseen pelastaa rapin.