Hyppää pääsisältöön

Kikka Niittyaho ei tykkää halata, mutta harrastaa lajia, jossa kosketaan toisia ja kaadutaan: “Kosketus jännitti ehkä eniten”

Kikka Niittyaho makaa tatamilla aikido-puvussa ja katsoo pariaan, joka hänet maahan on heittänyt.
Aikidossa tatami tulee tutuksi. Kikka Niittyaho makaa tatamilla aikido-puvussa ja katsoo pariaan, joka hänet maahan on heittänyt. Kuva: Ippi Arjanne / Yle aikido,kamppailulajit,Japani,liikuntaharjoitukset

Aikido on opettanut 28-vuotiaalle lastentarhanopettajalle liikesarjojen lisäksi paljon henkisiä taitoja.

Parikymppinen Kikka Niittyaho lukee kirjaa. Kirjan nimi on Alef, ja sen on kirjoittanut Paulo Coelho. Vaikkei hänen teoksiaan olisikaan lukenut, tietää ehkä, että henkisellä kasvulla on niissä suuri rooli.

Filosofisten pohdintojen lisäksi kirjassa kuvaillaan aikidoa, itämaista kamppailulajia – näyttäviä liikkeitä mustavalkoisissa puvuissa, mielenhallintaa ja tatamin töminää. Helsinkiläinen Niittyaho ei suinkaan valinnut kirjaa lajin takia, mutta se teki vaikutuksen. Aikido jäi mieleen pyörimään.

Nyt kuutisen vuotta myöhemmin 28-vuotias lastentarhanopettaja istuu aikidosalin tatamilla Kaapelitehtaalla. Hän kumartaa ja lausuu sanat Onegai shimasu, “tahdon harjoitella vilpittömästi”. Japaninkielinen lause aloittaa jokaisen aikidoharjoituksen. Ilmassa väreilee motivaatio ja kunnioitus, keskittymisen näkee harjoittelijoiden katseesta.

Aikido-treenaajat kumartavat istuallaan tatamilla.
Kumarrukset tehdään polvillaan istuen. Aikido-treenaajat kumartavat istuallaan tatamilla. Kuva: Ippi Arjanne / Yle kamppailulajit,aikido,budo,Japanilaiset kamppailulajit

Puoli tuntia myöhemmin Kikka Niittyaho makaa tatamilla ja nauraa. Kääntymisiä ja heiton sisältävä liikesarja ei mennyt parin kanssa ihan putkeen, mutta siksi täällä ollaankin. Kello on puoli kahdeksan syksyisenä keskiviikkoaamuna, treenit ovat olleet käynnissä puolisen tuntia.

– Viiden vuoden treenaaminen on kehittänyt minua paljon, mutta aamutreenaajaa minusta ei ole tullut.

Epämukavuusalueen kutsu

Niittyaho ei ole halailijatyyppiä. Eikä pitkäjänteistä. Hän ei myöskään ole mikään remuaja, ennemminkin hän kuvailee itseään varautuneeksi. Lisäksi hän sanoo olevansa erittäin auktoriteettikammoinen, hän haluaa päättää asioistaan itse. Aikidon voisi kuvitella olevan viimeisenä harrastusten toivelistalla.

– Tajusin kyllä, miten monella tasolla siinä ollaan epämukavuusalueella. Löydän itseni sieltä aika usein, haasteet jotenkin kutsuvat.

Siltä kuulostaa: Niittyaho ei ole kilpailuhenkinen, mutta silti hän käytti lähes koko nuoruutensa jalkapallokentällä. Yhdeksän vuotta kestänyt harrastus vei viikosta parhaimmillaan viisi päivää.

Ei riitä, että itse tekee oikein, se on paljon myös siitä toisesta kiinni.

Paulo Coelhon kirja muistui mieleen, kun Niittyaho alkoi kaivata jotain rankan työn vastapainoksi. Hän työskenteli kehitysvammaisten hoitajana ennen opiskelua nykyiseen lastentarhanopettajan ammattiinsa. Awase-seuran hän löysi netistä ja ilmoittautui mukaan. Matka bussilla ja metrolla kesti melkein tunnin, mutta jännitys iski vasta paikan päällä.

– Se kosketus jännitti ehkä eniten, ja olihan se outoa. “Mitä hitsiä” oli ajatus joka kävi mielessä usein, Niittyaho sanoo ja repeää nauruun.

Päämääränä kaatuminen

Kumarrukset ja muu etiketti tulivat nopeasti tutuiksi – samoin tatami, sillä ensimmäisen vuoden tärkein oppi on kaatuminen eli ukemien harjoittelu. Vaikka oikeaoppisesta kaatumisesta kuuluukin kova ääni, se ei satu, jos sen tekee oikein.

– Se vaatii luottamusta. Ei riitä, että itse tekee oikein, se on paljon myös siitä toisesta kiinni. Pitää huomioida parin taitotaso ja ymmärtää itse, mitä on tekemässä.

Kikka Niittyaho on kaatanut parinsa Jon Wikströmin maahan.
Kikka Niittyaho ja Jon Wikström harjoittelevat samaa liikesarjaa molemmissa rooleissa – välillä toinen kaataa, välillä toinen kaadetaan. Kikka Niittyaho on kaatanut parinsa Jon Wikströmin maahan. Kuva: Ippi Arjanne / Yle budo,kamppailulajit

Kosketukseenkin Niittyaho on tottunut.

– Tai olen hyväksynyt, että se kuuluu asiaan, hän muotoilee.

Kipu ei koskaan ole osa treenejä, vaikka joskus haavereitakin sattuu. Niittyaholta on kerran murtunut varvas.

– Noh, minä vähän törmäsin yhteen ihmiseen.

Pieniä suuria oivalluksia

Dojon päädyssä on isot ikkunat, joista näkyy meri ja kuulas taivas. Aamuinen luonnonvalo pukee valkoisia hihoja. Tunnelma on kaukana urheilusuorituksesta. Seinällä on taulu, josta lajin isä Morihei Ueshiba luo hyväksyvän katseensa harjoittelijoiden suuntaan.

– Aikidon filosofiasta täällä ei niinkään puhuta. Siitä ei tarvitse puhua, se on taustalla koko ajan.

Aikidossa Niittyahoa kiinnostaa sen rauhanomaisuus ja työskentely oman itsen kanssa, sekä kehon että mielen. Alkuaikoina oma keho tuntui kömpelöltä ja toispuoleiselta, mutta ei enää.

– Tässä hinkataan samoja asioita eri näkökulmista koko ajan. Tavallaan kehittyy nopeasti, tavallaan hitaasti.

Kikka Niittyaho nojaa ikkunaan aikidopuku päällään ja katsoo kameraan.
Aikidossa ei kilpailla, vaan päämääränä on harjoittelu itse. Seuraava vyökoe on Kikka Niittyaholla kuitenkin jo suunnitteilla.. Kikka Niittyaho nojaa ikkunaan aikidopuku päällään ja katsoo kameraan. Kuva: Ippi Arjanne / Yle aikido,budolajit,kamppailulajit,liikunta

Harjoittelu saa joskus koomisiakin piirteitä. Niittyahon silmät loistavat, kun hän kertoo:

– Se on mieletön tunne, kun yhtäkkiä hoksaa jotain, että voikin koukistaa enemmän polvia ja koko liike helpottuu. Tuollainen simppeli asia tuntuu siltä kuin olisi keksinyt pyörän uudelleen. Siitä ovat maalliset murheet kaukana.

“Harjoittelun päämäärä on harjoittelu itse”

Aikidossa ei kilpailla, vaan suoritetaan kyu- eli vyökokeita. Kolmas kyu Niittyaholla on jo vyötäisillä ja seuraava tähtäimessä vielä tämän vuoden puolella. Koetilanne ei enää viime kerralla ollut niin jännittävä kuin kahdella ensimmäisellä – matkan varrella on oppinut luottamaan parin lisäksi myös omaan kehoon.

– Ei sinne lähdetä hakemaan mitään täysiä pisteitä tai voittoa, vaan osoittamaan itselle, että osaan ja ansaitsen tämän vyön. Ja hakemaan suuntaa, jossa kehittyä.

Kikka Niittyaho ja opettaja Harri Rautila näyttävät salin keskellä seuraavan harjoituksen esimerkkinä muille.
Opettaja Harri Rautila näyttää seuraavan harjoituksen yhdessä Kikka Niittyahon kanssa. Kikka Niittyaho ja opettaja Harri Rautila näyttävät salin keskellä seuraavan harjoituksen esimerkkinä muille. Kuva: Ippi Arjanne / Yle budo,liikunta,aikido,Radio Suomi,Yle Radio Suomi

Sukupuolen takia Niittyaho ei sano kokeneensa minkäänlaista erityiskohtelua, mutta kertoo tulevansa paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa. Jalkapallovuosista on jäänyt mieleen, miten rankkaa teini-ikäisten tyttöjen kanssa välillä oli.

– En oikein sopinut mihinkään jengiin. Aikidotreeneissä taas pystyn olemaan oma itseni.

Nainen dojolla ei ole erikoinen näky, tämänaamuisten treenien naisten vähäinen lukumäärä sen sijaan oli. Naisia ei ole treeneissä paljon, mutta harvemmin vain kaksi.

Niittyahon mukaan aikidossa vain persoonalla on merkitystä, ei sukupuolella, iällä tai kansalaisuudella. Liikesarjoja harjoitellaan parin kanssa, ja paria vaihdetaan tunnin treenien aikana monta kertaa.

– Mun kokoiseni käppänä voi olla haastava pari pitkälle ihmiselle ja toisinpäin. Tissit ovat kyllä aika usein tiellä!

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi