Itsenäistyneen Viron kultavaranto palautetaan Pariisista, minne se on neuvostomiehityksen ajaksi kätketty. Pankkiryöstäjät suunnittelevat maan historian suurinta keikkaa.
Teema tiistaina 18.9. klo 21.55. Areenassa 30 päivää
Ilkka Järvi-Laturin trilleri Tallinnan pimeys (1993) oli ensimmäinen elokuva, joka valmistui itsenäistyneessä Virossa. Se syntyi suomalais-virolaisena yhteistuotantona, eikä sen tarvitse häpeillä kansainvälisten ryöstöelokuvien rinnalla. Juoni on dynaaminen ja jännittävä, näyttelijät raikkaita ja uskottavia, mustavalkokuvaus ensiluokkaista. Elokuva palkittiin niin Thessalonikin kuin Mannheiminkin elokuvafestivaaleilla. Suomessa se jäi vähälle huomiolle, mutta esimerkiksi Briteissä elokuva sai lehdistössä paljon kehuja. Lontoon Times valitsi sen jopa kymmenen parhaan rikoselokuvan listalle, vieläpä alkupäähän.
Juoni on selkeä ja kumartaa klassisten rikoselokuvien suuntaan: miljardin dollarin arvoinen kätketty kultalasti on palautumassa itsenäistyneeseen Viroon, ja ammattimainen venäläinen rikollisjengi yrittää ottaa rikkaudet haltuunsa kesken operaation. Tähän tarvitaan sähkölaitoksen työntekijää, jonka urakaksi jää kaupungin pimentäminen. Hän nousee lopulta elokuvan sankariksi.
Elokuvan klassisuutta lisää se, että kuvaus, kuvasommittelu ja leikkaus edustavat hyvin perinteitä kunnioittavaa, klassikoihin viittaavaa ja harkittua tyyliä. Mustavalkoiset kuvat tuovat mieleen niin film noirin kuin neorealisminkin klassikoita muuttamatta silti kerrontaa jäykäksi tai ulkokohtaiseksi. Komiikkaakaan ei unohdeta.
Ilkka Järvi-Laturin esikoiselokuva Kotia päin (1989) oli tuonut hänelle Jussi-palkinnon vuoden parhaasta käsikirjoituksesta. Tallinnan pimeyden hän käsikirjoitti yhdessä amerikkalaisen Paul Kolsbyn kanssa.
Yhteistuotantoelokuvan näyttelijät sekä taiteellinen ja tekninen tuotantoryhmä tuli pääsääntöisesti Virosta, tuottaja, tehosteet ja jälkituotanto Suomesta. Leikkaaja Christopher Tellefsen on amerikkalainen. Elokuvan virolaisnimi on Tallinn pimeduses, Britanniassa sitä on esitetty nimellä Darkness in Tallinn ja Yhdysvalloissa nimellä City Unplugged.
Pääroolissa sähkölaitoksen työntekijänä nähdään Ivo Uukkivi, jonka pitkä ja arvostettu elokuvanäyttelijän ura alkoi kahdesta suomalaiselokuvasta: tämän lisäksi hänellä oli samana vuonna pikku rooli Pekka Karjalaisen Hysteriassa. Hänen vaimoaan Mariaa esittää latvialainen Milena Gulbe.
- >Tallinnan pimeys (Tallinn pimeduses, Suomi/Viro) 1993. Näyttelijät: Ivo Uukkivi, Milena Gulbe, Monika Mäger, Enn Klooren, Väinö Laes, Peeter Oja, Jüri Järvet, Tõnu Kark, Stepan Maurits, Villem Indrikson, Andres Raag.Kuvaus: Rein Kotov. Äänitys: Sergio J. Väntänen. Leikkaus: Christopher Tellefsen. Musiikki: Mader. Ohjaus: Ilkka Järvi-Laturi. Käsikirjoitus: Paul Kolsby ja Ilkka Järvi-Laturi.