Hyppää pääsisältöön

Anna-Leena Härkösen esikoisteos Häräntappoase Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

Pyörän tarakalla Anna-Leena Härkösen esikoisteos Häräntappoase
Pyörän tarakalla Anna-Leena Härkösen esikoisteos Häräntappoase Kuva: Yle / Kaisa Pulakka Lukupiiri (radio-ohjelma),Kaisa Pulakka,Häräntappoase,Anna-Leena Härkönen

Häräntappoase on Anna-Leena Härkösen esikoisromaani, jonka kirjoittamisaikaan Härkönen oli vasta vasta 17-vuotias. Ilmestymisvuonna 1984 Häräntappoase palkittiin J. H. Erkon palkinnolla.

Romaanin juoni on yksinkertainen. Teini-ikäinen Allu lähetetään vastentahtoisesti maalle heinän tekoon. Itsensä kanssa kipuileva nuorimies löytää ensirakkauden, pääsee poikuudestaan ja palaa kaupunkiin. Allun kasvutarinan lisäksi Häräntappoaseessa keskeiseen rooliin nousee Anna-Leena Härkösen käyttämä hersyvä kieli. Häräntappoase kuvaa nuoruuden tunteita suoraan ja kainostelematta. Ehkä juuri siksi se on ollut suosittua luettavaa myös yläkoulujen äidinkielen tunneilla.

Tule mukaan kuuntelemaan radion Lukupiiriä 1.9. klo 19. Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144 800. Kerro millaisia muistoja sinulla on Häräntappoaseesta! Jäivätkö jotkut romaanin sanonnoista erityisesti mieleen? Samaistuitko Allun ja Kertun ihastukseen? Onko kirjan nuorisokuvaus edelleen ajankohtaista tai toiko se mieleen omia nuoruusmuistoja? Puraiseeko Härkösen viljelemä huumori?

Toimittaja Kaisa Pulakan vieraina studiossa ovat toimittaja-kirjailija Ronja Salmi ja teatterintekijä-kirjailija Juha Hurme.

Lukupiirin verkkokeskustelu aukeaa tähän 1.9. klo 19.02, verkkokeskustelua isännöi Jani Tanskanen.

Kommentit
  • “Puhhuu niin ko ei olis poskilihoja ollenkhaan.”

    Suomalaiset käyttävät valehtelusta värikkäitä ilmaisuja.

    Elämme ehkä totuuden jälkeistä aikaa, mutta suomalaiset osaavat mainiosti erottaa, mikä on valetta. Valehtelulle on myös monia värikkäitä ilmauksia, toiset suorempia ja toiset kohteliaampia. Niitä on ehkä jopa enemmän kuin eduskunnassa, jossa toista ei saa syyttää valehtelijaksi.

  • Avaruusromua: Ihmisen ääni, sähkökitara ja kirkkourut

    Soitin joka meillä on aina mukanamme.

    Maailman vanhin instrumentti. Soitin, joka meillä on aina mukanamme. Se on ihmisääni. Tutkijat sanovat, että ihmisäänen kehittyminen nykyisenlaiseksi on kestänyt noin 200 000 vuotta, joten kyllä tämän instrumentin kehittelyyn on jokin aika mennyt. Laulaminen on eräs parhaista keinoista rauhoittua ja keskittyä, sanovat musiikkiterapeutit. Laulaminen rentouttaa. Ihmisääni vaikuttaa. Avaruusromussa ihmisäänen lisäksi muun muassa sähkökitara ja kirkkourut. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri