Hyppää pääsisältöön

Kop, kop – kuuleeko haltia, kun koputan puuta? Puiden henkiä on palvottu ja pelätty – tällaisia voimia eri puulajeihin on liitetty

Elämänpuu
Elämänpuu, maailman puu – elämän ja kuoleman ikiaikainen liitto Elämänpuu Kuva: Annukka Palmén-Väisänen Mennään metsään (kampanja),elämänpuu

Metsän ja puiden rituaalinen palvonta on kuulunut suomalaisten elämään vuosisatoja. Pyhät puut käsitettiin haltijoiden asuinpaikaksi ja portiksi ihmisen ja henkimaailman välillä. Haltiaa ei todellakaan kannattanut suututtaa eikä pyhästä puusta taittaa oksaakaan, tai talonväkeä saattoi kohdata perikato ellei peräti kuolema!

Miltei kaikkiin puihin ja pensaisiin on kautta aikain liitetty sekä hyviä että pahoja voimia, ja niiden haltioille uhrattiin. Puun avulla oltiin yhteydessä vainajiin, parannettiin sairaita sekä tehtiin taikoja. Niiltä myös pyydettiin suojelusta ja hyvää onnea.

Myös monet sukupolvelta toiselle peritytyneet sanonnat liittyvät puihin:

Asiat saattavat edelleen mennä päin honkia ja kuuseen kurkottanut kapsahtaa kataiseen katajaan.
Koputetaan puuta, että koivuniemen herra olisi jo historiaa, vaikka edelleenkin vitsa on nuorna väännettävä!

Puut liittyvät kiinteästi myös vuodenkiertoon. Juhannuskoivut tai pimeän talven keskellä vihreänä hohtavat kuusenoksat tuovat hyvää onnea ja väkeä eli voimaa myös nykyihmisen elämään.

Mänty seurasi suomalaista kehdosta hautaan
Mänty
Mänty Kuva: Annukka Palmén-Väisänen mänty,Mennään metsään (kampanja)

Männyn runko oli menneinä aikoina tärkeä merkki- eli karsikkopuu. Siihen kaiverrettiin tiedot kaikista elämän merkityksellisistä asioista.

Rungosta otettiin irti palanen kuorta ja näin syntyneeseen taulumaiseen kohtaan, pilkkaan, kaiverrettiin kuolleen nimi tai puumerkki ja sekä syntymä- että kuolinaika. Näin puun runko toimi ikään kuin puisena hautakivenä.

Talon tai tilan pihapiirissä kasvava karsikkopuu oli omistettu erityisesti suvun vainajille. Kuolon korjatessa sukuun kuuluneen arvohenkilön puusta hakattiin alimmainen tuore oksa ja puun juurelle uhrattiin. Karsitusta puusta, joka saattoi olla myös kuusi, oli vuosien kuluessa jäljellä vain sen latvusto.

Karsikkopuiden merkinnöillä oli toisinaan myös tarkoitus muistuttaa kuolleille, etteivät he enää kuulu yliseen maailmaan. Vaeltava sielu uskoi nimensä nähdessään, että paluuta ei ole ja jatkoi vaellustaan aliseen valtakuntaan.

Männyllä oli tärkeä rooli myös suomalaisessa karhunpalvonnassa. Peijaisten jälkeen karhun kallo nostettiin petäjän oksistoon, joka oli sille kunniapaikka.

Koivu edusti hyvyyttä, puhtautta ja valkeutta
Koivu
Koivu Kuva: Annukka Palmén-Väisänen koivu,Mennään metsään (kampanja)

Vanhojen uskomuksien mukaan koivu yhdisti elämän ja kuoleman, ja siksi se onkin Pohjolassa maailmanpuun symboli.
Koivun juuret ovat alisessa maailmassa ja latvus ylhäällä jumalten luona. Koivun tuohinen runko on meidän maailmamme.

Koivu säteilee terveyttä ja voimaa. Sitä pidettiin naisten, ennen kaikkea nuorten neitojen puuna, vastapainona miehiselle tammelle.

Rungon tuohi, koivussa virtaava mahla, oksista tehty vihta, lehdistä keitetty tee – kaikki ihmiselle hyväksi. Koivunmahlaa juotiin keväällä talven jälkeiseen väsymykseen ja uupumiseen. Mahlan uskottiin myös kaunistavan, kun sillä pestiin kasvoja.

Koivu on myös talven pimeydestä heräävän luonnon symboli ja ihmiset ovat perinteisesti kantaneet koivunoksia koteihinsa onnea ja hyvää väkeä tuomaan.

Kataja suojeli ihmistä sekä luonnossa että pihapiirissä
Kataja
Kataja Kuva: Annukka Palmén-Väisänen kataja,Mennään metsään (kampanja)

Sitkeä ja pitkäikäinen kataja edusti kansanuskossa hyviä voimia vahvemmin kuin mikään toinen puu.

Pahat voimat pelkäsivät erityisesti katajan tervaista savua. Niinpä Suomessa ja Virossa oli tapana savustaa maatalojen huoneet katajanoksilla aina torstaisin. Väkevälle tuoksuva katajansavu antoi taloon hyvän hajun, karkotti sairaudet ja piti pahat voimat loitolla.

Katajanoksan kiinnittäminen oveen suojeli taloa pahalta silmältä, ja luonnossa kataja antoi suojan myös matkamiehille.

Katajanpihkalla ja -tervalla hoidettiin ja puhdistettiin haavoja, ja sen marjoilla uskottiin olevan monenlaisia terveydellisiä vaikutuksia. Lapamato, keripukki, korvanuho, vesitauti tai viluyskä – kaikkeen tepsi kataja.

Kuusipuuta oli parempi kuunnella ellei halunnut elää vihaisen haltian kanssa!
Kuusi
Kuusi Kuva: Annukka Palmén-Väisänen kuusi (mäntykasvit),Mennään metsään (kampanja)

"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."

Kuusen kuulemiseen viittaavan sanonnan uskotaan syntyneen siitä, että kansanperinteen mukaan talonrakentajan kannatti nukkua yö tulevalla rakennuspaikalla ennen töiden aloittamista. Unessa kuusenhaltia kertoi kannattiko paikalle jäädä asumaan. Kuusta oli parempi kuunnella ellei halunnut elää vihaisen haltian kanssa!

Monilla tietäjillä sekä parantajilla oli omat uhrikuusensa. Myös talolla, suvulla tai kokonaisella kylällä saattoi olla omat uhripuunsa.

Vaakasuunnassa kasvavien metsäkuusien ajateltiin olevan pyhiä metsän kuninkaalle, Tapiolle. Uhrilahjat asetettiin kuusen päälle tai alle. Metsämiehen tuli myös syödä päivän ensimmäinen saalis tältä Tapion kämmeneltä eli Tapion pöydältä.

Leppä sai taikavoimansa verenpunaisesta sydänpuustaan
Leppä
Leppä Kuva: Annukka Palmén-Väisänen leppä,Mennään metsään (kampanja)

Kansanuskomuksiin liittyvissä taioissa leppä yhdistettiin metsänväkeen ja sen uskottiin olevan metsänhaltian omaa puuta.

Lepän taikavoimalla poistettiin metsänväen vihoja, ja uskottiin muun muassa, että koira ei karannut, jos sen karvoja kätkettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Samaista tapaa sovellettiin myös vaimon hiuksiin…

Tulenpunaisen sydänpuunsa johdosta leppää pidettiin myös lemmenpuuna, jonka kuorta vastahakoiselle kohteelle syöttämällä hänet noiduttiin rakastumaan taian tekijään.

Pihlaja on suomalaisten vanha pyhä puu
Pihlaja
Pihlaja Kuva: Annukka Palmén-Väisänen pihlaja

”Pyhät on pihlajat pihoilla, pyhät oksat pihlajoissa, marjaset sitä pyhemmät.”

Kotipihlaja on suomalaisten vanha pyhä puu, ja pihlajalla uskottiin olevan pahaa karkottavaa ja hyvää kutsuvaa voimaa.

Karjaonni varmistettiin laskemalla karja keväällä ensimmäistä kertaa laitumelle pihlajasta tehdystä veräjästä. Myös Ahti soi runsaammin antejaan, jos kalaverkot vedettiin halkaistun pihlajavitsan läpi ennen kalaanlähtöä.

Erityisesti pihlajanmarjoilla uskottiin olevan onnea tuottavaa voimaa ja marjan kärjen viiskantaa pidettiin onnea tuovana symbolina. Marjatertuilla voitiin muun muassa parantaa pilattu pelto tai lisätä miehen naimaonnea. Pihlajanmarjoista ennustettiin myös säitä.

Pyhinä pidettiin erityisesti sellaisia pihlajia, jotka kasvavat oudoissa paikoissa, kuten toisen puun rungosta tai kallionhalkeamasta.

Eurooppalaisessa kansanperinteessä pahalta taikuudelta suojeleva pihlaja oli yleinen esimerkiksi kävelykeppien materiaalina ja monissa tarinoissa siitä valmistetiin velhojen taikasauvoja.

Tammessa oli maagista voimaa – ken tammeen koskee, saa hyvän onnen
Tammi
Tammi Kuva: Annukka Palmén-Väisänen tammi,Mennään metsään (kampanja)

Tammi on on ehkä kansanuskomme yleisin pyhä puu. Tammea pidetään myös maailmanpuuna, joka muodostaa sillan elävien ja kuolleiden maailmojen välille.

Tarina isosta tammesta on kuvaus sekä vuodenkierrosta että maailman rakenteesta.

Tammi versoo kesällä keskisessä maailmassa, maan ja taivaan välillä, jossa se kasvaa ja kurkottaa yliseen taivaalle. Lopulta koko taivaan peittävä tammen lehvästö on talven tullen langettanut pimeyden koko maailmaan. Keväällä puu kaadetaan ja kesä saapuu jälleen.

Kansantarun mukaan kaadon tekee merestä noussut pienoinen mies, vaskihattu päässään, vaskikintaat käsissään ja kädessään pienoinen vaskikirves. Kasvettuaan pilvien tasalle, vaskimies iskee tammea kolme kertaa. Kolmannella iskulla tammi kaatuu, ja valo palaa maailmaan.

Tammessa uskottiin myös olevan maagista voimaa: joka sai siitä oksan, sai ikuisen onnen, joka latvan, sai ikuisen taian ja joka lehvän, hän sai ikuisen rakkauden.

Pihakoivu, uhripuu, kotipihlaja tai karsikkomänty – suomalaiset ovat puiden kansaa

Pyhät puut ja niihin liittyvät uskomukset ovat osa kansanperinnettämme, ja ne kertovat meille tarinaa siitä Suomesta, jolloin metsä oli ihmiselle elinehto. Siellä oli ravinnonlähde ja kaikki ihmiselämän rakennustarpeet.

Parempi siis lepytellä metsänväkeä ja pysytellä väleissä vainajien kanssa, kuin vaarantaa perheen, suvun tai jopa koko kylän elämä.

”Vanhat puut ja metsät ovat elävä muistutus syvästä ajasta, menneestä ja tulevasta. Ihmiset kantavat yhä mukanaan kaikuja vanhoista tavoista – jossain kaiverretaan yhä vainajan nimikirjaimet karsikkomäntyyn, istutetaan nimikkopuita tai tunnetaan samaa kohtalonyhteyttä puuhun kuin aikojen alussa.”
(Kovalainen & Seppo: Puiden kansa)

Kuvat:
Yle / Annukka Palmén- Väisänen

Lähteet:
Kristfrid Ganander: Mythologia Fennica
Uno Harva: Suomalaisten muinaisusko
Mia Jokiniva: Metsäjooga
Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Puiden kansa
Hendrik Relve: Puiden juurilla – puut ja pensaat luonnossa ja kansanperinteessä
Anna-Leena Siikala: Itämeren suomalaisten mytologia
Taivaannaula / Anssi Alhonen

EDIT: Mennään metsään -kampanja päättynyt, viitteet poistettu 10.8.2020/Tiina Jensen