Hyppää pääsisältöön

Mennään metsään -kolumni – valokuvataiteilija Wilma Hurskainen: "Metsässä olo on vapaa, jotakin asettuu paikoilleen"

Kuvataiteilija Wilma Hurskainen kirjoittaa kolumnissaan metsästä, lapsuudesta ja tunnelmista Meditations-valokuvasarjansa takaa. Valokuvasarjassa Hurskainen on kuvannut luontoon sulautuvia ihmisiä.

Wilma Hurskaisen teos Blue: Nainen makaa maassa skillojen keskellä
Blue. Wilma Hurskaisen teos Blue: Nainen makaa maassa skillojen keskellä Kuva: Wilma Hurskainen kolumnistit,Mennään metsään (kampanja),wilma hurskainen

"Koko lapsuuteni ajan vaeltelin säännöllisesti Teiskon-mummulan ympärillä avautuvissa metsissä. Mummuni kehäkukkien ja unikoiden asuttaman kukkapenkin jälkeen tuli pieni rinne, lipputanko ja pyykkiteline. Sitten alkoi metsä.

Kuljeskelin vaikeakulkuisessa ryteikössä etsimässä savea ja kaarnaa leikkeihini. Roikuin pienissä sitkeissä pajuissa ja pihlajantaimissa ja liukastelin irtolohkareilla pyrkiessäni liian jyrkkiä reittejä ylös. Nuuhkin katajanmarjoja. Laskin käen kukuntoja. Rusensin surutta jäkälää saappaideni alle. Ihmettelin ilmavien, pulleiden sammalien alla tuntuvaa tyhjää tilaa, josta saattoi löytää suuria ruskeita lasinsiruja ja haalistuneita säilyketölkkejä.

Loppukesästä metsässä oli oudon kuumaa, hiljaista ja pysähtynyttä. Kevättalvella hanki saattoi yhtäkkiä kantaa ja päästää minut hämmästelemään pikkuisia käpälänjälkiä ja huolellisesti kaluttuja kävynruotoja hangella, lintujen kilpalaulua ja männynrunkojen välistä matalalta silmiin siilautuvaa auringonvaloa.

Wilma Hurskaisen teos Nightfall: Nainen makaa maassa
Nightfall. Wilma Hurskaisen teos Nightfall: Nainen makaa maassa Kuva: Wilma Hurskainen Mennään metsään (kampanja),kolumnistit,wilma hurskainen

Liian kauas, hiekkatien yli toiseen metsään ei saanut mennä yksin. Jossain siellä oli metsälampi, petollinen tummansininen silmä, jota ei kuulemma huomaisi ennen kuin olisi jo myöhäistä ja kylmä vesi nielaisisi pienen ihmisen sisäänsä. Pelkäsin ja kartoin metsälampea, ja samalla se veti minua magneetin lailla puoleensa. Kuvittelin kuinka se vaani tyynenä ja hiljaisena puiden keskellä, kuinka monta rusakkoa, oravaa ja kettua ja kenties joskus ihmistäkin se oli aikojen saatossa vaatinut uhrikseen.

Wilma Hurskaisen teos Autumn: nainen makaa maassa syksyn lehtien keskellä
Autumn. Wilma Hurskaisen teos Autumn: nainen makaa maassa syksyn lehtien keskellä Kuva: Wilma Hurskainen kolumnistit,Mennään metsään (kampanja),wilma hurskainen

Lapsena maailmassa olo on kokonaisvaltaisempaa kuin aikuisena. Olemme jollain tavalla yhtä ympäristömme kanssa, ja kehittyvä mieli käyttää rakennustelineinään paitsi ympäröiviä ihmisiä, myös ympäröiviä maisemia, tunnelmia, valoa. Se, mikä on ollut tuttua ja merkityksellistä lapsena, on tuttua ja merkityksellistä eri tavalla kuin myöhemmin kohdatut asiat. Kuin se olisi erottamaton osa ihmistä itseään.

Valokuvataiteilijan työssäni ideat voivat syntyä monella tapaa, mutta usein tuntuu kuin joitain aiemmin näkemiäni tai ajattelemiani asioita ojennettaisiin minulle uusissa yhteyksissä. Monet näistä asioista ovat kerrostumia kaukaa. Ympäristöt ja yksityiskohdat joiden parissa olen viettänyt aikaa kauan sitten, häilyvät tietoisuuteni äärirajoilla ja saattavat muuttuvat myöhemmin valokuvateoksiksi tai niiden osiksi.

Olisi metsänreuna, kuin näyttämön verho. Ja siellä kaksi ihmistä.

Wilma Hurskaisen teos Summer: Nainen seisoo usvaisella pellolla
Summer. Wilma Hurskaisen teos Summer: Nainen seisoo usvaisella pellolla Kuva: Wilma Hurskainen Mennään metsään (kampanja),kolumnistit,wilma hurskainen

Wilma Hurskaisen teos Invisible: Nainen seisoo lumessa
Invisible. Wilma Hurskaisen teos Invisible: Nainen seisoo lumessa Kuva: Wilma Hurskainen Mennään metsään (kampanja),kolumnistit,wilma hurskainen

Välillä liian tuttu metsämaisema tuntuu ahdistavalta – Suomessa valokuvia ottaessa taivaanrannassa on aina tummanvihreä kuusimuuri joka katkaisee rajauksen ja tuhoaa mahdollisuuden asetella kohde erottumaan kauniisti taustastaan. Juttelin kerran juhlissa tuntemattoman naisen kanssa asumisesta. Nainen sanoi: ”Kun tulen illalla töistä kotiin, haluan voida lähteä kotiovelta koirien kanssa tunnin lenkille metsään niin, ettei vastaan tule ketään.”

Kuinka viehättävän suomalaista, ajattelin. Samalla olin kauhuissani.

Wilma Hurskaisen teos Kimono: Nainen seisoo lumessa
Kimono. Wilma Hurskaisen teos Kimono: Nainen seisoo lumessa Kuva: Wilma Hurskainen Mennään metsään (kampanja),kolumnistit,wilma hurskainen

Wilma Hurskaisen teos Fire: Nainen seisoo syksyisen pensasaidan edessä
Fire. Wilma Hurskaisen teos Fire: Nainen seisoo syksyisen pensasaidan edessä Kuva: Wilma Hurskainen kolumnistit,Mennään metsään (kampanja),wilma hurskainen

Tunnistan silmänräpäyksessä oman lapsuudenmetsäni muiden kertomuksissa: suuren kiven Werner Holmbergin maalauksessa, hämmästyttävän tarkasti kuvatun maaperän ja kasviston Anni Kytömäen Kultarinnassa. Lähes säikähdin, kun pelottava, kiehtova metsälampi yhtäkkiä avautui eteeni Monika Fagerholmin Amerikkalaisessa tytössä.

En itse kaipaa metsää koko ajan, harrasta pitkiä vaellusretkiä tai ole intohimoinen sienestäjä, mutta kun menen metsään, sujahdan luontevasti omaksi vaeltelevaksi lapsi-itsekseni. Olo on vapaa, jotakin asettuu paikalleen."

Wilma Hurskainen on helsinkiläinen valokuvataiteiija, jonka taiteen keskeisiä teemoja ovat muistiin ja henkilöhistoriaan sekä ihmisen ja muiden lajien yhteiseloon liittyvät kysymykset.

mennään metsään
mennään metsään Mennään metsään (kampanja)

Toimittaja: Ulla Vuorela

Mennään metsään

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Syksyn herkullisin kakku syntyy kaarnikasta

    Bloggaaja Annin variksenmarjakakku - täydellinen makuelämys!

    Leivontablogia pitävä Anni sai haastavan tehtävän. Hänen piti suunnitella ja leipoa Ylen Mennään metsään -kampanjaa varten helppo, herkullinen ja näyttävä kakku variksenmarjasta eli kaarnikasta – marjasta, jota ei juurikaan poimita. Liekö syynä se, että marja maistuu monen suussa vähän oudolta. Mutta kaarnikka on ihmemarja, ja sen Annikin sai kokea!

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Haapa

    Lue Anni Kytömäen koskettava teksti haavasta

    Haapa huomaa tuulen ensimmäisenä. Sen lehdet ovat puunlehdiksi kovat, niin kovanaamaiset että ovat vaatineet oman verbinkin – haavat eivät suhise kuten muut, ne havisevat.

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Koivu

    Anni Kytömäen upea teksti koivusta

    Koivu on nuorena vaalea ja heleä, hento ja keveä. Syystä tai toisesta sitä väitetään naiselliseksi, mutta todellisuudessa koivu on koivu, kuten ihmisetkin ovat ensi sijassa ihmisiä.

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Pihlaja

    Kirjailija Anni Kytömäen herkkä luonnehdinta pihlajasta.

    Kotipihan pihlaja on lapselle usein ensimmäinen puu: siinä on monta haaraa, oksia alhaallakin, sen syliin on helppo kiivetä. Jos putoaa, putoaa matalalta

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Kuusi

    Lue Anni Kytömäen upea teksti kuusesta.

    Kuuset pistelevät ohikulkijaa, levittävät tummia siipiään polun päälle, seisovat apeina auringossakin. Niin meidät on opetettu näkemään, koska se mitä on paljon, on rumaa ja ikävää.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään -kampanjassa?

    Unescon listalle pääsevät vain arvostetut, elävät perinteet.

    Mennään metsään -kampanjassa luonnossa käynnit halutaan laskea, sillä Unescon listalle pääsevät vain ne perinteet, joita kansalaiset aidosti käyttävät ja arvostavat. Merkkaa siis Mennään metsään -laskuriin jokainen koiralenkki, iltakävely, soutelu, uiminen, työmatka, onkireissu, sieniretki… Kaikki ne kerrat, kun olet poikennut luontoon kahden viikon aikana!

  • Minne katosivat luonnonlähteet ja metsäpurot?

    Luonnonlähteiden tila on romahtanut Suomessa.

    Jos metsään haluat mennä nyt, ota vesipullo mukaan. Luonnonlähteiden tila on romahtanut, eikä kaikista lähteistä ja metsäpuroista voi enää ottaa juomakelpoista vettä. Lähteiden suojelu voi vielä pelastaa jäljelle jääneet pulputtajat.

  • Katoavat metsäpolut

    Perinteiset polkureitit ovat kovaa vauhtia katoamassa.

    Perinteiset polkureitit ovat kovaa vauhtia katoamassa. Samaan aikaan kansallispuistojen ja retkeilyalueiden suosituimmilla reiteillä polut levenevät, kun retkeilijät väistelevät kovassa kulutuksessa esiin tulleita kiviä ja juuria. Perinteisille poluille tarvittaisiin kipeästi lisää kulkijoita, varsinkaan kun lehmätkään eivät niitä enää ole tallomassa. On aika ryhtyä poluntallaustalkoisiin – maastopyöräillen, ratsastaen, patikoiden.

  • Metsä vastaa sille, joka osaa kuunnella

    Minkä opetuksen voisit metsästä poimia?

    Suomessa ei kovin montaa matkaa voi tehdä ohittamatta metsää tai kulkematta sen läpi. Se tulee kaupunkilaisenkin arkeen vähintään pieninä metsäisinä alueina tai junasta vilisevänä maisemana. Euroopan metsäisin maa kätkee sisäänsä kansan, jolla on pakostakin suhde metsään. Ja vaivihkaa metsä myös hoitaa meitä.

Uusimmat sisällöt - Mennään metsään