Hyppää pääsisältöön

Onko läheisesi netin ja digin ulkopuolella etkä itse pysty auttamaan? Auta häntä löytämään digitukea

Nettiä ikä kaikki -tapahtuman kaksi kävijää Kuopion kirjastossa, etualalla SeniorSurf-toiminnan juliste.
SeniorSurf kerää tietoa ikäihmisten digiopastuksesta koko maassa. Nettiä ikä kaikki -tapahtuman kaksi kävijää Kuopion kirjastossa, etualalla SeniorSurf-toiminnan juliste. Kuva: Elina Saunamäki, Yle Nettiä ikä kaikki

Suomalaisista keski-ikäisistä ja vähän nuoremmistakin neljä viidestä auttaa läheisiään netti- ja digitaitojen kanssa. Aina läheiset eivät kuitenkaan osaa tai ehdi auttaa, tai he asuvat liian kaukana. Silloin apua löytyy Suomen laajasta digituen verkostosta.

Löydät tästä tietoa digituen tarjoajista:

1. Järjestöt

Digitukea ja -neuvontaa tarjoavat lukuisat kansalaisjärjestöt ympäri Suomen. Tarjolla on opastusta kirjastojen tiloissa, mutta myös esimerkiksi digiklubeja ja digikahviloita.

Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta on kerännyt koko maan digiopastuspaikat nettikartalle. Sieltä voi hakea lähinnä olevan opastuspaikan. Tarjonta vaihtelee melkoisesti paikkakunnan mukaan: Varsinkin harvemmin asutuilla seuduilla tukea ei aina löydy kovin läheltä. Joukossa on myös kaiken ikäisille suunnattua neuvontaa – eli apua saavat muutkin kuin seniorit.

Mies opastaa toista tietotekniikassa Kajaanin kirjastolla Nettiä ikä kaikki -tapahtumassa. Pöydällä kännykkä auki.
Vertaisopastaja auttaa esimerkiksi kännykän ongelmien kanssa. Opastustuokio Nettiä ikä kaikki -kiertueelta Kajaanin kirjastosta Mies opastaa toista tietotekniikassa Kajaanin kirjastolla Nettiä ikä kaikki -tapahtumassa. Pöydällä kännykkä auki. Kuva: Yle Nettiä ikä kaikki

Suomessa toimii erilaisia yhdistyksiä, jotka opastavat tietoteknisissä asioissa pääosin senioreja. Neljä suurinta paikallista yhdistystä tekevät myös yhteistyötä keskenään:

  • Enter - opastusta Uudellamaalla
  • Joen Severi - opastusta Pohjois-Karjalassa
  • Savonetti - opastusta Kuopion ja Pohjois-Savon alueella
  • Mukanetti - opastusta Tampereella ja ympäristökunnissa
Savonetti-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Brunell.
Savonetti opastaa senioreja tietotekniikassa Kuopiossa ja Pohjois-Savossa. Kuvassa yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Brunell. Savonetti-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Brunell. Kuva: Yle Nettiä ikä kaikki
Vertaisopastajat auttavat senioreja tietotekniikassa Kuopion kirjastolla Nettiä ikä kaikki -tapahtumassa. Mukana myös Ylen tekniikkavastaava.
Vertaisopastajia työssään Kuopion kaupunginkirjastossa. Nettiä ikä kaikki -tapahtumassa oli opastajana myös Ylen tekniikkavastaava Jarmo Itkonen (musta paita). Vertaisopastajat auttavat senioreja tietotekniikassa Kuopion kirjastolla Nettiä ikä kaikki -tapahtumassa. Mukana myös Ylen tekniikkavastaava. Kuva: Yle Nettiä ikä kaikki

2. Kirjastot ja kansalaisopistot

Suomen yli 800 kirjastoa ovat kansalaisten digituen kannalta keskeisiä paikkoja. Suuremmissa kirjastoissa digineuvonta onkin usein monipuolista ja vakiintunutta.
Suomen kirjastoseura on haastanut kaikki Suomen kirjastot oman digi-illan järjestämiseen syksyllä 2018.

Kirjastojen digiopastuksista löytyy tietoa kirjastojen omilta sivuilta sekä SeniorSurfin opastuspaikkakartasta.

Suomen yli 180 kansalais-, työväen- ja aikuisopistoa ovat yhdessä “Suomen suurin oppilaitos”. Useimmat niistä tarjoavat edullisia kursseja tietotekniikan ja digitaitojen opetteluun kaiken ikäisille.
Opistot ovat kehittäneet oman Kansalaisen digitaidot -kurssimallin. Valtiokin antoi oppilaitoksille vuonna 2018 lisärahaa aikuisten digitaitojen vahvistamiseksi.

SeniorSurf-toiminnan Teija Saarinen opastaa senioria Kajaanin kaupunginkirjastolla.
SeniorSurf-toiminnan Teija Saarinen auttaa kannettavan tietokoneen käytössä Kajaanin kaupunginkirjastolla Nettiä ikä kaikki -kiertueella. SeniorSurf-toiminnan Teija Saarinen opastaa senioria Kajaanin kaupunginkirjastolla. Kuva: Yle Nettiä ikä kaikki

3. Viranomaiset, kunnat ja maakunnat

Tietoa eri puolilla maata tarjottavasta digituesta saa täältä:

Kansalaisneuvonta
– Auttaa myös, jos sähköisessä asioinnissa julkisten palvelujen kanssa on ongelmia. Kansalaisneuvonta vastaa muun muassa puhelimitse, numerossa 0295 000.

Suomi.fi
– Kansalaisen ykkössivustolta löytyy paljon yleistietoa digituesta.
– Sivustolle täydennetään myös listaa digituen palveluista kunnan mukaan.

Monet kunnat järjestävät omaa digiopastusta. Muodot vaihtelevat, esimerkiksi Helsingin Pihlajamäessä saattoi kesällä 2017 tilata kaupungin järjestämää digineuvontaa suoraan kotiin. Hartolassa, Pertunmaalla ja Kärkölässä on puolestaan pidetty digikinkereitä.

Maakunnista muun muassa Lapissa on aktiivista digitukitoimintaa. Digilähettiläät auttavat tiettyjen sähköisten palvelujen käytössä.

Valtio aloittaa syksyllä 2018 digituen aktiivisen kehittämisen viidessä maakunnassa pilottialueilla: Lapin sairaanhoitopiirissä sekä Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Uudenmaan alueilla. Piloteissa kehitetään alueellisia digituen verkostoja sekä parannetaan tuen saatavuutta ja kattavuutta. Myös digituen arviointiin ja seurantaan panostetaan.
Pilottien ohjauksesta vastaa valtiovarainministeriön ja Väestörekisterikeskuksen yhteinen digitukitiimi. Tavoitteena on kehittää ympäri Suomen tarjottavan tuen yhtenäisyyttä ja laatua.

Väestörekisterikeskuksen Anna Melgin neuvoo asiakasta Nettiä ikä kaikki -kiertueella Espoon Sellossa.
Väestörekisterikeskuksen projektipäällikkö Anna Melgin oli mukana Nettiä ikä kaikki -kiertueella. Väestörekisterikeskuksen Anna Melgin neuvoo asiakasta Nettiä ikä kaikki -kiertueella Espoon Sellossa. Kuva: Yle Nettiä ikä kaikki

4. Yritykset

Monet perinteiset palveluyritykset, esimerkiksi pankit ja operaattorit tarjoavat digitukea sekä maksullisena että maksuttomana palveluna. Digitalkkarin tai -tohtorin kotikäynti kustantaa paikkakunnasta ja yrityksestä riippuen 40–100 euroa. Pieniä paikallisia toimijoita on jonkun verran, kuten Digitalkkari, pääkaupunkiseudulla Fiksari, Timon Tietokoneapu, Vaasan Digihelppi.
Koottua tietoa koko maan yritysten tarjonnasta ei ole.


Tarvitseko apua digiasioissa? Liity Digitreenien Facebook-ryhmään!

Muokkaukset:
24.8.18 Pääkuva vaihdettu.

Keskustele