Hyppää pääsisältöön

Tervetuloa yhteiskuntaan, jossa olet enimmäkseen väärän ikäinen

Kolme eri ikäistä ihmistä
Kolme eri ikäistä ihmistä Kuva: Johanna Aulén ikä,vanheneminen

Kuvittele maailma, jossa olisit juuri oikean ikäinen. Olisit oikean ikäinen tänään ja oikean ikäinen huomenna. Et vertailisi itseäsi keneenkään, eikä olisi myöhäistä tehdä mitään.

Olin kesällä New Yorkissa modernin taiteen museo Momassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Museo on upea. Otin sieltä kaksi valokuvaa. Toinen on kuva teoksesta, jossa muistilapulla etsitään kissavahtia, ja toinen on taiteilija Gertrud Goldschmidtin eli Gegon esittelyteksti Moman seinältä.

Teksti on pahvialustalle tehty faktalaatikko, joita on jokaisessa museossa. Mutta se teki minuun vaikutuksen.

“Gego began making art when she was in her late forties”, seinällä lukee. Gego alkoi tehdä taidetta vasta vähän alle viisikymppisenä.

Jostain syystä teksti liikutti minua niin paljon, että luin sitä vielä lentokoneessa matkalla Suomeen.

Jos maailman merkittävimmän nykytaiteen museon mieleenpainuvin hetki on faktalaatikko yhden taiteilijan iästä, on jotain pielessä.

Syntymäpäiväkakku
Syntymäpäiväkakku Kuva: Johanna Aulén Syntymäpäiväkakku

Olen potenut ikäkriisiä niin kauan kuin muistan. Aluksi olin liian nuori ja viimeiset kymmenen vuotta olen ollut liian vanha. 24-vuotiaana olin liian vanha yliopiston fuksibileisiin, olinhan neljä vuotta vanhempi kuin monet muut. 26-vuotiaana häpesin ikääni, kun olin vasta ensi kertaa hakemassa Teatterikorkeakouluun opiskelemaan. Näyttelijälinjalle otetaan harvoin yli 30-vuotiaita. Varsinkaan naisia.

Sen jälkeen olen ollut liian vanha milloin mihinkin: laulamiseen, soittoharrastuksen aloittamiseen, runojen kirjoittamiseen, dj-kurssille, purjehtimiseen, itseeni tutustumiseen.

Meidät opetetaan miettimään ikää lapsuudesta alkaen.

Olen hävennyt ikääni työhaastatteluissa, harrastuksissa ja nuorempiin ihmisiin tutustuessa.

Tiedän, että se on naurettavaa. Tiedän, etten ole vanha. Olen 34-vuotias. Olen tälläkin hetkellä työyhteisöni nuorin. Mutta tiedän myös, että tämä ei ole yksin minun ongelmani.

Meidät opetetaan miettimään ikää ja siihen liittyviä rajoituksia lapsuudesta alkaen. Ystäväni muistaa ajatelleensa 10-vuotiaana, että hän on liian vanha tähtäämään taidealalle. Harjoittelu ja keskittyminen olisi pitänyt aloittaa jo vuosia aiemmin.

Toinen ei viitsinyt enää 27-vuotiaana hakea lääketieteelliseen tiedekuntaan, koska olisi ikäloppu eli 33-vuotias valmistuessaan.

Eräs ystäväni erosi pitkästä suhteesta 25-vuotiaana. Hän teki surutyötä, koska ajatteli, ettei koskaan tule saamaan haaveilemaansa perhettä. Kuka nyt sen ikäisenä löytäisi uutta kumppania.

Antiikin Kreikassa elinajanodote oli 28 vuotta.

Kaikki tämä tuntuu tietenkin huvittavalta myöhemmin. Jokainen iän murehtiminen harmittaa jälkeenpäin. Miksi en silloin ollut tyytyväinen?

On ihmisiä, jotka jäävät vuosiksi huonoon suhteeseen. He ajattelevat, etteivät enää kuitenkaan löytäisi ketään uutta. Samaa tekosyytä käytetään huonossa työpaikassa roikkumiseen.

Aivan kuin ansaitsisimme loppuelämän epämiellyttävässä tilanteessa, jos emme ole 20-vuotiaana osanneet valita oikein.

Vanhuus on aina suhteellista. Antiikin Kreikassa elinajanodote oli 28 vuotta. Epäilen, että 14-vuotiaat keski-ikäiset eivät käsitelleet ikäasiaa samalla tavalla kuin länsimaissa 2010-luvulla.

Pitkään eläminen on etuoikeus.

Syntymäpäiväkakku
Syntymäpäiväkakku Kuva: Johanna Aulén Syntymäpäiväkakku

Opin ystävältäni termin “syntymävanha”. Hänelle se tarkoitti sitä, että Alkosta sai viiniä ilman papereita jo 15-vuotiaana. Minusta se kuulostaa Kekkosen näköiseltä vauvalta. Termillä viitataan myös ihmisiin, jotka ovat nuoria mutta eivät jaksa käydä baareissa. Ja toisaalta ihmisiin, jotka vaihtavat jouluksi eri verhot. Vanhuuskin käsitetään eri tavoin.

Muistan, kun 17-vuotiaina sovimme ystäväporukan kanssa puolitosissamme, että kaikki yrittävät saada lapsen samaan aikaan 25-vuotiaana. Se tuntui todella kaukaiselta ajatukselta, ja ajattelimme, että viimeistään silloin on sopiva aika asettua. 25-vuotiaina kaikki olivat tästä suunnitelmasta eri mieltä.

On kestämätöntä ihailla nuoruutta.

Oikeastaan ahdistavinta oli olla nuori aikuinen. Parikymppisten elämästä kaikki muut tuntuvat tietävän enemmän kuin parikymppinen itse. Kaikki vähänkään iäkkäämmät henkilöt haluavat kertoa, miten nyt kannattaa ottaa kaikki ilo irti elämästä: matkustaa, juhlia, miettiä tulevaisuutta, nauttia ihan helvetisti. Omalla kohdallani nuoruus ei todellakaan ollut parasta aikaa, olin jatkuvasti ahdistunut ja hukassa. Olisin ollut sata kertaa mieluummin elämääni kyllästynyt keski-ikäinen nuoruuden haikailija.

En kaipaa myöskään sitä tunnetta, etten tajua mitään. Usein nuoria kohdellaan kuin he olisivat aivan pihalla. Todellisuudessa heillä saattaa olla paljon kirkkaampia ja mielenkiintoisempia ajatuksia kuin heitä vanhemmilla.

Tutkimusten mukaan nuoret ja vanhat kokevat ympäristössään samankaltaista toiseuden tunnetta. Ikään kuin maailma ei olisi tehty heitä varten. Yhteiskunnan näkökulmasta olet suuren osan elämästäsi väärän ikäinen.

Keski-ikäinen nainen muuttuu näkymättömäksi.

On traagista, että kaiken pitäisi tapahtua nuorena. Uran käynnistäminen, varallisuuden kerryttäminen, perheen perustaminen ja henkinen kasvu, kaikki samaan aikaan. Jatkuvaan kiireen tuntuun tottuu, ja joskus huomaa odottavansa sitä, että saisi olla rauhassa 50-vuotias. Että olisi jo rimpuillut tarpeeksi: luonut paikkansa työelämässä, vaihtanut alaa, saanut lapsia tai jäänyt lapsettomaksi, mennyt naimisiin, eronnut, maksanut asuntolainaa.

Mutta samalla keski-ikä pelottaa. Keski-ikäinen nainen muuttuu kuulemma näkymättömäksi. Ei tunnu houkuttelevalta sekään.

On kestämätöntä ihailla nuoruutta.

Kukaan ei jää nuoreksi. Silti erityisesti nuori keho on ihanne, johon meidät totutetaan mediassa ja kulttuurissa. Ikääntymiseen liittyy myös suru siitä, ettei ollut tyytyväinen omaan ulkonäköönsä silloinkaan, kun se oli kukkeimmillaan. Vanhoja valokuvia katsellessa harmittelee omia nuoruuden epävarmuuksiaan.

Emme opi, että ikääntynyt keho voi olla yhtä ihana, kiinnostava tai haluttava kuin nuorikin.

Syntymäpäiväkakku
Syntymäpäiväkakku Kuva: Johanna Aulén ikä,Syntymäpäiväjuhlat

Elokuvissa ja sarjoissa ei näy ryppyjä tai roikkuvia tissejä. Ainoa paikka nähdä eri ikäisiä kehoja on julkisessa uimahallissa.

Siellä huomaa, että ihmisen keho on ihmeellisen kaunis, kun se muuttuu vuosien mukana. Eletyn elämän näkymisen pitäisi olla ylpeyden, ei häpeän aihe.

Sitä paitsi yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan ihmiset ovat tyytyväisimpiä ulkonäköönsä 65-vuotiaana.

Tämä tuntuu ristiriitaiselta siihen nähden, miten paljon Yhdysvalloissa tehdään kauneusleikkauksia: 17,5 miljoonaa kauneusleikkausta ja kosmeettista operaatioita vuodessa.

Ystäväni sanoo, että vaikka nännit ja posket ovat nyt viisi senttiä alempana kuin parikymppisenä, hän on paljon onnellisempi ja tyytyväisempi itseensä. Mutta ottaisiko hän nuoren olomuodon takaisin, jos se olisi mahdollista?

Ikäsyrjintä alkaa 45-vuotiaana.

Ikäkriiseihin liittyy aina pohdintaa omasta identiteetistä. Mitä tehdä, kun oma supervoima, nuoruus, ei ole enää käytettävissä?

Varsinkin pätkätöitä tekevälle vanheneminen aiheuttaa pelkoa. Työpaikoilla janotaan nuorten osaamista. Itseään on helpompi markkinoida, kun on perillä nuorison asioista. Kukaan ei ole kiinnostunut luomaan brändiä, josta innostuvat ensisijaisesti keski-ikäiset.

Työelämän ikärasismiselvityksissä alaikäraja työsyrjintään laskee koko ajan. Nykyisin ennustetaan, että ikäsyrjintä alkaa 45-vuotiaana.

Keräsin sosiaalisessa mediassa ihmisten kommentteja iästä. Lähes kaikilla toistui sama tarina. He ovat olleet työelämässä melkein aina liian nuoria tai liian vanhoja. Pojittelu ja tytöttely on yleistä uran alussa. Sitten on pienen hetken sopivan ikäinen, kunnes on liian vanha. Eräs mies kirjoitti, että kuin taikaiskusta hän oli liian vanha, kun haki töitä 45-vuotiaana. Sitä ennen hänestä kilpailtiin.

Ystäväni eivät uskalla perustaa perhettä epämääräisten työsuhteiden takia.

Naisilla syrjintä liittyy myös mahdolliseen raskauteen. Pelko ei ole turha. Tietyssä iässä olevat naiset kohtaavat tutkitusti syrjintää työnhaussa. Määräaikaiset työsuhteet päättyvät raskauteen. Minulla on useita ystäviä, jotka eivät uskalla perustaa perhettä epämääräisten työsuhteiden takia.

Siitä pitäisi olla huolissaan.

On luonnollista, että vanheneminen ja elämän rajallisuus pelottaa. On pelottavaa, että kuolemaan on vähemmän aikaa. On kauheaa ajatella, että jotain jää kokematta.

Mutta miksi ikä on niin suuressa osassa kaikessa, mitä teemme?

Tai miksi vanha on huono ja nuori hyvä?

Syntymäpäiväkakku
Syntymäpäiväkakku Kuva: Johanna Aulén Vuosi- ja syntymäpäivät

Saavutukset ja suoritukset ovat aina sidoksissa ikään. Päivittelemme sitä, ettemme ole vielä tiettyyn ikään mennessä saavuttaneet jotain. Esimiesasemaa. Perhettä. Uraa. Tutkintoa. Venettä. Statusta.

Jotain pitäisi saavuttaa, mutta emme edes itse tiedä mitä. Vaikka elämää olisi jäljellä vielä kymmeniä vuosia, kaiken pitäisi tapahtua nyt.

Löysin muutama vuosi sitten kirjeen, jonka olin kirjoittanut itselleni 9-vuotiaana. Sen sai avata vasta täysi-ikäisenä. Kirjeessä luki: “Toivottavasti olet missi tai joku muu tärkeä.”

Se unelma ei toteutunut, mutta uusia odotuksia on tullut jatkuvasti.

90-vuotiaat ovat kaikkein onnellisimpia.

Välillä saavutuksia ja elämän suuntaa on toki hyvä miettiä. “Koskaan ei ole liian myöhäistä” ei pidä aina paikkaansa. Joskus tiettyjen valintojen seurauksia joutuu sietämään. On huijausta ajatella, että kaikki on mahdollista aloittaa alusta aina uudelleen.

Toisaalta lähes kaikki tuntemani ihmiset, itseni mukaan lukien, kokevat olevansa tyytyväisempiä elämäänsä vanhemmiten. Onko se totta, vai onko se tapa lohdutella itseämme?

Ainakin tutkimusten mukaan ihmisten onnellisuus lisääntyy vuosien varrella. Kalifornialaisen tutkimuksen mukaan 90-vuotiaat ovat jopa kaikkein onnellisimpia.

Tarvitsemme lisää eri ikäisten ihmisten tarinoita, joihin samaistua tai joita ihailla.

Japanissa harrastuksissa opettaja voi olla yli 90-vuotias. Tuntuisiko vanheneminen erilaiselta, jos tietäisi, että on tarpeellinen ja arvostettu elämänsä loppuun asti?

Vanheneminen tapahtuu huomaamatta.

Lähes kaikki kenen kanssa olen jutellut ikääntymisestä sanovat tämän: vanheneminen tapahtuu huomaamatta. Mieli pysyy nuorena vaikka keho muuttuu.

Ehkä ikääntymiseen liittyvä ahdistus kuuluu elämään. Ehkä se tarkoittaa sitä, että arvostaa jokaista hetkeä. Toivon silti, että voisin joskus ajatella iän olevan vain numero.

Tai olla aidosti kiitollinen siitä, että saan elää. Eli vanheta.

91-vuotias isoäitini sanoo, että vanheneminen lakkaa ahdistamasta, kun tajuaa, mitä kaikkea elämässä ehtii tehdä.

P.S. Taiteilija Gegon elämäntarinassa on paljon muutakin kuin tavallista vanhempana taiteilijaksi tuleminen. Hän joutui pakenemaan synnyinmaastaan Saksasta juutalaisvainojen takia 27-vuotiaana Venezuelaan, jossa rakensi uransa ensin arkkitehtinä ja lopulta taiteilijana. En usko, että hän mietti koskaan ikäänsä samalla itsekeskeisellä tavalla kuin minä nyt.

Kommentit