Hyppää pääsisältöön

Pääosassa Pleyel-pianon sointihämy

Jo leipälajinsa barokkimusiikin parissa kosketinsoittaja-kapellimestari Aapo Häkkinen tuntee vetoa romanttisen laveaan ilmaisuun, joten on ollut ajan kysymys, koska hän kunnolla tarttuu Schumanniin, jonka musiikissa barokin affektioppi yhdistyy varhaisromantiikan valohämyyn. Uudella Naxos-levyllä Häkkinen viimein esittelee näkemystään Schumannin kamarimusiikista, ja tulos on omintakeista kuultavaa.

Schumann / Häkkinen
Schumann / Häkkinen Uudet levyt

Häkkisen kanssa Schumannin kamarimusiikkisuosikkeja soittavat erilaisina yhdistelminä Asko Heiskanen, klarinetti, Réka Szilvay, viulu, Dmitri Sinkovski, alttoviulu, ja Aleksandr Rudin, sello, kaikki historiallisilla soittimilla. Mutta suolikielet sikseen, ällistyttävin soitinvalinta on vuosimallin 1843 Pleyel-piano, jonka sointi luo leimansa levyn kaikkeen ilmaisuun. Häkkinen perustelee valinnan Chopinin ja Schumannin mieltymyksillä: Erard oli teknisesti parempi ja helpompi kontrolloida, mutta Pleyel herkempi kosketukselle ja sielukkaampi. Vekottimen keskeinen piirre on sammuttajien keveys ja hitaus, joka ympäröi pianotekstuurin hämyisellä valolla. Häkkinen lienee hoksannut, että Pleyelin utuisuus tasapainottaa hänen hermoherkkää pianotekniikkaansa, joka kosketusherkällä soittimella saattaisi muuten tuottaa hankaluuksia.

Tulos on silkkaa auvoa romanttisesti virittäytyneelle kuulijalle. Vähääkään paksumpi sointusäestys valuu herkullisen tasakoosteisena kastikkeena jousisoitinten päälle, mutta toisaalta pianon diskanttimelodiat erottuvat pehmeänä kilkatuksena, ja bassolinjoissa on rosoista uhmaa. Pianon ja Häkkisen yhteinen, yliherkkä kosketus kääntyy voitoksi, kun pianon rytmit karehtivat vapaina pitkälinjaisempien jousi- ja klarinettimelodioiden alla. Levyn hienostunut sointi- ja linjatasapaino pettää vain muutamassa Fantasiakappaleessa, jotka Häkkinen soittaa yksikseen. Niiden intensiivisempi sooloäänitys nostaa Pleyelin oikut liian tärkeään osaan, etenkin fortissimo-kolistelussa.

Häkkisen soittokumppaneista sielukkain on minun korvissani alttoviulisti Dmitri Sinkovski, jonka Märchenbilder on karhean herkkyyden ja sekoittuneiden värisävyjen juhlaa. Mutta hyvin pärjäävät muutkin, ja osoittavat, että Häkkinen osaa hankkiutua soittamaan sopivien ihmisten kanssa, vaikkei hio vuorovaikutusta vuositolkulla.

"Fantasies and fairy tales". Robert Schumann: Fantasiestücke; Adagio ja allegro; Märchenbilder; Märchenerzählungen. - Asko Heiskanen, klarinetti, Réka Szilvay, viulu, Dmitri Sinkovsky, alttoviulu, Aleksandr Rudin, sello, ja Aapo Häkkinen, piano. (Naxos, 8.573589)

Kuuntele Uudet levyt 11.9.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua