Hyppää pääsisältöön

Taas yksi tapa yhdistää ranskalainen ja italialainen barokki

Viulisti Kreeta-Maria Kentala, sellisti Lauri Pulakka ja cembalisti Mitzi Meyerson muodostavat vakiintuneen trion, jota viehättää yhdistellä barokin kahta päätyyliä, ranskalaista ja italialaista. Parin vuoden takaisella levyllä fokuksessa oli ranskalaisittain säveltävä italialainen Somis, uutuuslevyllä italialaisittain säveltävä ranskalainen, Francois Francoeur. Muiltakin osin levyt ovat kuin kaksoset - mutteivät identtiset.

Francoeur / Kentala, Pulakka, Meyerson
Francoeur / Kentala, Pulakka, Meyerson Uudet levyt

Viulisti-säveltäjä Francoeur teki uransa 1700-luvun alkupuolen Pariisissa, hovimusiikkipiirien ytimessä. Francoeur seurasi herkeämättä ajan musiikkimuotia, mikä kuuluu jo kymmenen sonaatin kokoelmassa, jonka hän sai julki vuonna 1720, siis parikymppisenä. Ranskalainen harmonia- ja melodiavetoinen eleganssi yhdistyy italialaiseen riffivetoiseen energiaan, mutta toki tyyliteltyihin tanssiosiin sisältyy vaikutteita muualtakin Euroopasta.

Itse en lumoudu Francoeuristä siinä määrin kuin Somisista; Francoeurin tyylisekoitus on sisäänpäin kääntyneempi ja jäykempi kuin Somisin, eikä harmitonta walking bass -svengiä ole yhtä paljon. Kentala, Pulakka ja Meyerson kyllä tekevät aivan yhtä innoittunutta jälkeä, ja lisäävät musiikkiin vaihtelua cembalon rekisteröinneillä, kansanomaisella tanssahtelulla ja rikkaalla, välillä viiltävälläkin koristelulla.

Kentala on parhaimmillaan nopeampien tanssiosien napakassa rytmityksessä, mutta hitaissa osissa voisi olla enemmän soinnillista rohkeutta. Continuo-guru Pulakka piirtelee bassolinjat varmalla kädellä ja puhtaasti, muttei saa Francoeurilta kovinkaan monia näytönpaikkoja. Yhteispeli Meyersonin ja Kentalan kanssa on joka tapauksessa virheetöntä. Tavallaan harmi, että Francoeurin musiikissa viulu ei juuri pääse irtaantumaan continuon pihdeistä, se olisi virkistävää vaihtelua.

Pari tuntia tasalaatuisia barokkisonaatteja on siis liian suuri kerta-annos: jännittävien yksityiskohtien ja yllättävien käänteiden tiheys ei riitä keskittyneeseen kuunteluun. Francoeurin musiikki yhdistää tyylejä herkullisesti ja tasapainoisesti, mutta annoskoko on syytä pitää maltillisena.

Francois Francoeur: Sonaatit viululle ja continuolle, 1. kirja. - Kreeta-Maria Kentala, viulu, Lauri Pulakka, sello, ja Mitzi Meyerson, cembalo. (Glossa, GCD 921809)

Kuuntele Uudet levyt 11.9.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua