Hyppää pääsisältöön

“Ajelin säärikarvojani ensimmäisen kerran 9-vuotiaana” – miksi nainen opetetaan vihaamaan kehoaan?

Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner
Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner Kuva: Joonas Josefsson kehopositiivisuus

Ulkonäköpaineet eivät helpota vaikka kehopositiivisuudesta on tullut muotisana. Koreografi Susanna Leinonen sekä kehopositiivisuusaktivistit Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner puhuvat siitä miksi vihaamme kehoamme.

Representaatio
Edustus, kuvaus, kuvailu, esittäminen

Miksi kukaan ei näytä minulta? Ei elokuvissa, ei televisiossa eikä kirjallisuudessa? Voisiko Prinsessa Ruusunen olla ruskea lihava tyttö?

Näitä kysymyksiä Caroline Suinner ja Meriam Trabelsi ovat miettineet aina. Välillä enemmän, välillä vähemmän.

– Caro oli mulle ensimmäinen samaistumiskohde, sanoo Trabelsi ystävästään.

Suinner ja Trabelsi ovat helsinkiläisiä naisia, jotka tapasivat toisensa muutama vuosi sitten. Ensi kohtaamisesta saakka he ymmärsivät jakavansa hyvin samanlaisen kokemusmaailman.

Muun muassa kokemuksen siitä, ettei heidän näköisiään naisia näy mediassa. Siksi he päättivät perustaa Pehmee-kollektiivin, joka nostaisi esiin ruskeat lihavat kehot.

Ulkonäön tarkkailu alkaa lapsena.

Vaikka kaikki puhuvat nyt kehopositiivisuudesta, Suomessa ei heidän mukaansa puhuta julkisesti eri intersektioista. Intersektionaalisuus tarkoittaa sitä, että yksilön elämään vaikuttavat monet tekijät ja ne kaikki tulisi ottaa huomioon. Lihavien ihmisten kohdalla lihavuuden lisäksi määrittävää ovat esimerkiksi sukupuoli, yhteiskuntaluokka, ikä ja etninen tausta. Näiden tekijöiden risteymät ovat merkityksellisiä.

Kollektiivin tekemän podcastin ensimmäinen jakso julkaistaan tänä syksynä.

Nyt sen tekijät istuvat Helsingin tanssiopistolla puhumassa kehoon kohdistuvista paineista.

Meriam Trabelsi, Caroline Suinner ja Susanna Leinonen
Meriam Trabelsi, Caroline Suinner ja Susanna Leinonen ovat pohtineet samoja asioita eri näkökulmista. Meriam Trabelsi, Caroline Suinner ja Susanna Leinonen Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Susanna Leinonen,Caroline Suinner

Muistan, että oon jo ala-asteella tajunnut ulkonäön ja kehon koon sekä muodon olevan sosiaalista valuuttaa. Valuuttaa, joka määrittää paikan kaveriporukoissa, koulussa, harrastuksissa ja niin edelleen. - Meriam Trebalsi Pehmee-kollektiivin Instagramissa

Tanssiopiston opettajien taukotilassa on myös koreografi Susanna Leinonen, joka ei ole nukkunut lainkaan edellisenä yönä. Kehon äärirajoille laittaminen sopii hyvin teemaan. Syyskuun alussa ensi-iltaan tuleva teos Nasty käsittelee naiseuteen kohdistuvia odotuksia ja paineita.

Työryhmän kanssa on pohdittu naisen asemaa Donald Trumpin, Me Too-kampanjan sekä ilmastonmuutoksen kautta. Lopulta tekijät päätyivät henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja omaan kehoonsa.

Tanssijan ulkonäön tarkkailu alkaa viimeistään 10-vuotiaana. Odotuksia ja paineita tulee sisältä ja ulkoa.

Kroppa on koetuksilla.

Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner
Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner ovat kyllästyneet naisen kehoon kohdistuviin paineisiin. Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Caroline Suinner

Viime keväänä Leinonen kertoi ryhmän tanssijoille tulevan esityksen kohtauksesta, jossa oltaisiin lähes alasti. Sen jälkeen alkoi keskustelu siitä, miten treenatussa kunnossa syyskuuhun mennessä pitää olla, jotta kehoa voi näyttää julkisesti. Ja kysymys on todella timmeistä tanssijoista.

Se kertoo jotain sisäänrakennetusta tyytymättömyydestä.

Leinonen kuitenkin korosti, että teosta esitetään juuri näillä kehoilla ja muodoilla. Kenenkään ei pidä muokata itseään.

Leinosta kiinnostaa nimenomaan eri ikäiset ja -näköiset kehot, jotka ovat myös kokeneet elämää. Prosessin aikana työryhmä pohti esimerkiksi kehojen arpia ja synnytyksen jälkeen palautumatonta nahkaa.

Leinosen mielestä alastomuudelle teoksissa pitää olla aina jokin painava syy, ja tässä esityksessä sille on. Työryhmä on käsitellyt objektina olemista ja jatkuvaa tarkkailua.

Susanna Leinonen
Susanna Leinonen perusti Susanna Leinonen Companyn vuonna 2001. Susanna Leinonen Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Susanna Leinonen

Jo alle kouluikäisenä voidaan päätellä, onko tanssijan keho sopiva alalle. Sen jälkeen nuori tanssija saa Leinosen mukaan koko ajan kommenttia siitä miltä missäkin vaiheessa näyttää. Elämä pyörii sen ympärillä, miten paljon vartaloon voi itse vaikuttaa, mihin omat odotukset kannattaa laittaa.

– Sitä miettii istuuko tiettyyn muottiin. Onko pituus tää, jalankoko toi, selän ja jalkojen mitta oikea.

Suinner ja Trabelsi osallistuvat keskusteluun.

Caroline Suinnerilla on historia musiikkiteatterin ja tanssin parissa. Hän kävi kolmevuotiaana ensimmäisillä tanssitunneilla ja ajatteli pitkään tähtäävänsä tanssijaksi.

– Jossain vaiheessa tajusin, ettei se ei ole Suomessa mahdollista.

Annettuihin raameihin ei sovi se, että on samanaikaisesti lihava, pitkä, nainen ja ruskea.

Yksi syy on eksotisointi. Se tarkoittaa sitä, että yksilö määritellään tiettyjen ominaisuuksien, esimerkiksi ihonvärin, perusteella. Ruskea keho nostetaan “toiseksi”, normaalista poikkeavaksi. Suinnerin mukaan Suomen tanssimaailmassa on vain vähän tilaa rodullistetuiksi tulleille esiintyjille.

Rodullistamisella tarkoitetaan oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita ihmisiin liitetään esimerkiksi ihonvärin vuoksi.

Annettuihin raameihin ei sovi se, että on samanaikaisesti lihava, pitkä, nainen ja ruskea.

Toinen syy on se, että tanssimaailmassa pienuus, sirous ja ketteryys ovat tärkeintä. Vaikka Suinner liikkui helposti ja hallitsi kehoaan, hän ei kovankaan työn jälkeen löytänyt paikkaansa suomalaisesta viihdemaailmasta.

Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner
Pehmee-kollektiivi syntyi halusta nostaa ruskeat lihavat kehot esille. Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Caroline Suinner


Mä muistan olleeni alle kouluikäinen kun kehon kokoa on tanssitunneilla kavereiden kanssa mittailtu tai kun sukulaisnaiset on tuskailleet juhlaruokailun jälkeen painostaan. Kuinka ala-asteella olin “värisuoran” tai milloin minkäkin viimeinen. - Caroline Suinner Pehmee-kollektiivin Instagramissa

Tanssiopistoon alkaa kerääntyä tanssijoita. Eväitä tuodaan jääkaappiin. Eri ikäiset naiset venyttelevät ja lämmittelevät käytävillä sekä tanssisaleissa.

Keittiössä istuu edelleen kolme vakavan näköistä naista. Kaikilla on sama turhautuminen naisiin kohdistuviin odotuksiin ja jopa hyökkäyksiin. Naisen keho tuntuu olevan kaikkien omaisuutta.

Sitä saa katsoa ja sitä saa kommentoida.

Kaikki puhuvat syömisestä. Siinä nainen ei voi onnistua.

Kun Suinnerille kasvoi suhteellisen nuorena tissit ja peppu, hän oli ristiriitaisissa tunnelmissa. Poikien huomiosta olisi kuulunut olla otettu, vaikka se tuntui ahdistavalta.

Trabelsi taas muistaa ajelleensa ensimmäistä kertaa kolmannella luokalla viiksi- ja säärikarvojaan. Hän oli 9-vuotias.

Leinonen nyökkäilee.

Ja kaikki puhuvat syömisestä. Siinä nainen ei voi onnistua.

Lihavan syömistä tarkkaillaan. Miten paljon se ottaa ruokaa? Aikooko se tosiaan ottaa viimeisen kakkupalan?

Tanssijan syömistä tarkkaillaan. Syökö se mitään? Kukaan ei ole nähnyt sen syövän. Onko se taas laihtunut?

Koskaan ei ole hyvä.

– Tärkeintä tuntuu olevan se, että kaikki tuntevat itsensä paskaksi, summaa Trabelsi.

Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner
Somella on mahdollisuuksia tarjota samaistumiskohteita. Suinner muistaa, kun ensimmäistä kertaa tajusi, ettei ole "ainut kalju, lihava, queer-ihminen" maailmassa. Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Caroline Suinner

Elokuvissa, tv-sarjoissa ja mainoksissa “normaalin” kehon määritelmä on kapea.

Lihavien ihmisten representaatiot ovat stereotyyppisiä. Suinner ottaa esimerkiksi ilmiöksi muodostuneen norjalaisen nuorten sarjan Skamin, joka sai ansaittua hehkutusta nuorten elämän kuvaamisesta. Se nosti esiin esimerkiksi muslimitytön tarinan.

Lihavan tytön esittämisessä se kuitenkin epäonnistui. Sarjan ainoa lihava tyttö mokaili ja söi koko ajan.

Lihavan ihmisen ominaisuus on lihavuus. Se esitellään ikään kuin luonteenpiirteenä.

– Se mihin minun näköisiä ihmisiä roolitetaan, on joko humoristinen tai turmeltunut, toteaa Suinner.

Lihavan ihmisen ominaisuus on lihavuus.

Viime vuosina lihavat kehot ovat olleet aikaisempaa enemmän esillä. Kiitos kehopositiivisuus-liikkeen. Vaikka Suinner sanoo vihaavansa koko termiä, ovat taustalla olevat ajatukset tärkeitä.

Kehopositiivisuuden kautta nostetaan esiin eri kokoisia kehoja ja kehoon kohdistuvia paineita. Pääajatuksena on se, että kaikki kehot voivat olla kauniita.

Tottakai löytyy vastustajia.

Liikettä on kritisoitu siitä, että se korostaa epäterveellisiä elämäntapoja.

Kehopositiivisuusaktivistit joutuvat sietämään järkyttävän paljon vihaviestejä ja ala-arvoisia kommentteja.

Aatteen sanoma on kuitenkin pääsääntöisesti otettu ilolla vastaan: kehon vihaamisesta on aika siirtyä kehon hyväksymiseen.

Susanna Leinonen
Susanna Leinosen mukaan määrätietoista naista kuvaillaan negatiivisemmin kuin määrätietoista miestä. Susanna Leinonen Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Susanna Leinonen

Liike ei ole uusi. Fat acceptance -liikkeellä on juuret 1960-luvulta. Tarkoituksena oli alusta asti puhua lihavien oikeudesta elää ja nauttia. Koko aate on lähtöisin radikaaleista lähtökohdista, lihavien ihmisten kapinasta.

Nyt liike on kuitenkin julkisessa keskustelussa laajentunut koskemaan kaikkia kehoja. Jopa fitness-bloggaajat puhuvat kehopostiviisuudesta.

– Harmittaa, että tällä hetkellä se on valkoisten cis-normikehoisten naisten liike, sanoo
Trabelsi.

Cis-sukupuolinen tarkoittaa henkilöä, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan
syntymässään määriteltyä sukupuolta.

Jopa muroja mainostetaan kehopositiivisuudella.

Marginalisoituja kehoja ei #bodypositivity -termin alla kovinkaan paljoa näy.

Ongelma on Trabelsin ja Suinnerin mukaan myös se, että ideologian vahvuudet on ymmärretty liiankin hyvin erityisesti mainostoimistoissa. Kaupallistuminen on turhauttavaa.

Jopa muroja mainostetaan kehopositiivisuudella.

Kun radikaali aktivistiliike valjastetaan markkinavoimille, muutoksen voima putoaa pois. On vaarallista, jos yrityksillä on määrä päättää mitä kehopositiivisuus on.

Asia ei kuitenkaan ole mustavalkoinen.

– Toki on hyvä kun nämä ajatukset muuttuvat valtavirtaisiksi, sanoo Suinner.

Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner
Caroline Suinner ja Meriam Trabelsi haluavat monipuolistaa representaatioita. Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Caroline Suinner

Susanna Leinonen mietti työryhmänsä kanssa naisen kehon lisäksi naisena olemista ylipäätään. Donald Trumpin ja Hillary Clintonin vaalitaistelua seuratessa Leinonen pohti, miten rankkaa palautetta Clinton sai osakseen. Tämä vaikutti osaltaan teoksen nimeen Nasty. Trumpin Clintonia kuvaava “such a nasty woman” -kommentti aiheutti paljon keskustelua vaalien alla.

Leinonen tunnisti asetelman. Hän tietää, miten vaikeaa on haluta menestystä naisena.

Oman kannattavan bisneksen vaikealla alalla luonut Leinonen on saanut paljon negatiivista palautetta. Häntä on syytetty kyynärpäät edellä menemisestä ja taktikoinnista.

Kunnianhimoista naista kuvataan negatiivisilla adjektiiveilla, kun taas määrätietoinen mies on itsestäänselvyys.

– Tässä on ollut jatkuva supattava kattila selän takana. Siltä pitää vain sulkea korvansa.

Myös tausta vaikuttaa. Trabelsi ja Suinner muistuttavat, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia vain mennä ja tehdä.

Menestys ei saisi olla kiinni lähtökohdista, vaan siitä mitä osaa ja mitä tekee.

Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner
Suinner ja Trabelsi löysivät toisistaan samaistuskohteen ja tärkeän ystävän. Meriam Trabelsi ja Caroline Suinner Kuva: Joonas Josefsson/Yle kehopositiivisuus,Caroline Suinner

Se, mitä tavoittelee, on monesta asiasta kiinni. Ajatukset siitä, mihin pystyy tai minkälaista elämää voi viettää, supistuvat, jos ei koskaan näe samaistuttavia ihmisiä, tai kokee olevansa vääränlainen.

Suinner on ollut mukana perustamassa Ruskeat Tytöt Mediaa, jonka tavoite on laajentaa representaatioita mediassa ja normalisoida ruskeista ihmisistä kerrottuja tarinoita. Se on Suomen ensimmäinen ruskeilta ihmisille ruskeille ihmisille tehty media, ja sen voima on ollut vallankumouksellinen.

Representaatioilla on merkitystä.

Keskustele