Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Yksi aivan tavallinen miksauspöytä

studion äänipöytä, käsitelty kuva
studion äänipöytä, käsitelty kuva Miksauslaite

Otetaan yksi aivan tavallinen miksauspöytä. Kytketään se sähköverkkoon. Yhdistetään laitteen ulostulo laitteen sisäänmenoon.

Siis kytketään laitteen output ja input toisiinsa, siten että laitteesta lähtevä signaali kulkee takaisin laitteeseen. Ei tehdä muuta. Sitten aletaan soittaa. Aletaan tehdä musiikkia.

Japanilainen Toshimaru Nakamura soittaa erästä kaikkien aikojen oudoimmista soittimista. Oudoimmista ehkä siksi, että se, mitä hän soittaa ei ole oikeastaan soitin ollenkaan. Se on miksauspöytä.

Hän soittaa miksauspöytää. Hän tekee musiikkia miksauspöydällä.

On kuultu kuinka tietyt musiikin tekijät, esimerkiksi Brian Eno ja Steve Roach ovat kertoneet käyttävänsä koko studiota soittimenaan. Se on myös kiinnostavaa ja hedelmällistä touhua, mutta se on hieman eri asia.

Toshimaru Nakamura käyttää vain ja ainoastaan miksauspöytää.

Hän kutsuu instrumenttiaan nimellä No-Input Mixing Board eli NIMB. Ja todellakin, laitteen idea on se, että miksauspöydän output-signaali on kytketty laitteen sisäänmenoon eli inputiin. Ja jollakin ihmeellä Nakamura taikoo tuosta mykästä miksauspöydästä sähköisiä ääniä, jotka sitten lähtevät kiertämään ikään kuin laitteen sisällä. Ja tuota signaalien virtaa hän käsittelee. Tuosta signaalien virrasta hän tekee musiikkia.

Ja uskokaa tai älkää, Toshimaru Nakamura on tehnyt jo yhdeksän albumillista musiikkia tällä oudolla miksauspöydällään. Se on siis jo oikeastaan aika vakavasti otettava sähköinen instrumentti. No-Input Mixing Board. Hän itse on kertonut laitteen toimivan omalaatuisesti ja yllättävästi, ja sanonut juuri siinä piilevän hänen kiinnostuksensa asiaan. Laite vaatii asennetta, pitkää pinnaa ja kykyä varautua täydellisiin yllätyksiin. Laitetta ei voi hallita teknisesti, eikä musiikillisesti.

Eräässä haastattelussa Toshimaru Nakamura kertoi haluavansa tehdä musiikkia, jossa ei ole mukana hänen tunteitaan. Ja tämä oudosti soiva miksauspöytä on juuri omiaan sellaisen musiikin tuottamiseen. Laite saattaa toki tuottaa musiikkia, jossa on tunnetta, onhan musiikin syntyprosessissa kuitenkin mukana ihminen. Mutta Toshimaru Nakamura on sitä mieltä, että jos kuulija kokee tunteita hänen miksauspöytäänsä kuunnellessaan, ne ovat kuulijan omia tunteita, eivät musiikin tekijän tunteita.

Hän sanoo haluavansa tehdä musiikkia, joka ei pyri olemaan mitään. Musiikkia, joka ei pyri olemaan rauhoittavaa tai rentouttavaa tai hyökkäävää. Jos tämä musiikki on jotakin, hän pohti, se on ystävällistä musiikkia.

Lisää outoja japanilaisia ääniä. Yoshi Wada on reilusti yli seitsemänkymppinen vasta- ja vaihtoehtokulttuurin veteraani, aito fluxus-liikkeen mies. Hän muutti Yhdysvaltoihin jo 1960-luvun lopulla ja on sen jälkeen tehnyt muun muassa musiikkia. Ja jo usean vuoden ajan hän on esiintynyt yhdessä muusikkopoikansa Tashi Wadan kanssa. Studiossa on käyty yhdessä harvemmin, mutta nyt sekin on tapahtunut. Albumi on nimeltään Nue, ja mukana on tämän isä-poika -kaksikon lisäksi lyömäsoittajia ja vokalisteja.

Tashi Wada kertoo halunneensa saada aikaan jotakin joka olisi yhtaikaa sekä vanhaa että uutta. Yhtaikaa jotakin muinaista ja futuristista. Jotakin joka olisi tästä maailmasta ja samanaikaisesti silti jostakin muualta.

Eräs kriitikko kirjoitti italialaisen Giulio Aldituccin musiikin alitajuisesta kauneudesta ja lähes pyhästä olemuksesta. No, ainakin minun korvissani - ja mielessäni - tämän säveltäjän ja äänitaiteilijan musiikki soi usein myös jossakin kaaoksen reunamilla, jossakin rationaalisen päivätajunnan harmaassa horisontissa. Mutta joskus tuo mainittu alitajuinen kauneus valtaa koko maiseman, ja silloin ollaan jossakin, jonka kokee hyvin henkilökohtaisena. Tai kuten Giulio Aldinucci itse kuvailee, ollaan muutoksen keskellä, katsahdetaan ajattomaan ihmissieluun ja sen sisäisiin maisemiin.

Turkkilainen Hüma Utku asustaa ja työskentelee tätä nykyä Berliinissä. Hän tekee musiikkiaan nimellä R.A.N. Jossakin R.A.N:in musiikkia kutsuttiin dark ambientiksi, mutta vaikka musiikki tekijänsä mukaan kertookin vaikeista ajoista ja surullisista kohtaloista, hän korostaa, että tämä ei silti ole mitenkään pessimististä musiikkia.

"Käänsin radion päälle. Minulla on sellainen makuuhuoneessa. Kuulin kovaa sirinää. Se porautui korviini. Luulin, että radioni oli mennyt rikki". Näin alkaa lyhyt outo tarina, joka tuli erään c-kasettijulkaisun mukana. Kasetin kannessa lukee: Great songs of Väkipyörä.

Väkipyörä on suomalainen kokoonpano, mutta millainen ja mistä kotoisin, se on edelleen hieman epäselvää. Jossakin mainittiin helsinkiläinen trio, jossakin ryhmä kymiläisiä blues-muusikoita. No, joka tapauksessa totta on se, mitä netissä sanotaan eli että Väkipyörä ei helposti asetu lokeroihin. Ja että musiikissa yhdistyvät ainakin blues, ambient ja Kouvolan katujen pöly. Tätä yhdistelmää eivät sanat tavoita.

Koska nyt eletään loppukesää, J.Kohon tuore vuosikasetti -julkaisu on nimeltään tietysti Loppukesä. Jälleen tunnelma on tavoitettu.

Juha Puuperä tekee musiikkiaan nimellä Gruth. Kokeellista musiikkia, jonka juuret ovat pohjoisen hämärässä, jossakin metallin, industrialin ja klassisen maisemissa. Tekijä mainitsee vaikutteikseen muiden muassa norjalaisen black metalin, brittiläisen sound system -kulttuurin ja italialaisen 1970-luvun kauhuelokuvan. Lopputuloksessa on mukana myös eteenpäin kurkottavaa teknoa ja rituaalista ambientia. Ja tämä kaikki syntyy Brasiliassa, Sao Paulon maisemissa, josta käsin Gruth toimii. EP-julkaisulla Befallen on mukana paitsi soolotuotantoa, myös muutama yhteistyössä syntynyt raita.

AVARUUSROMUA 9.9.2018 - OHJELMAN MUSIIKKI:
TOSHIMARU NAKAMURA: nimb #55 - osa - (Re-Verbed / No-Input Mixing Board 9)
TOSHIMARU NAKAMURA: nimb #53 (Re-Verbed / No-Input Mixing Board 9)
TASHI WADA WITH YOSHI WADA AND FRIENDS: Niagara (Nue)
TASHI WADA WITH YOSHI WADA AND FRIENDS: Ondine (Nue)
GIULIO ALDINUCCI: Mute Serenade (Disappearing In A Mirror)
R.A.N.: Kul (Seb-i Yelda)
VÄKIPYÖRÄ: Linnut (Great Songs of Väkipyörä)
J.KOHO: Loppukesä 1 (Vuosi 104)
JUHA MATS: Aava - Deep Version (nettijulkaisu)
GRUTH & KAMIKAZE SPACE PROGRAMME: Hoarfrost (Befallen)
GIULIO ALDINUCCI: Notturno Toscano - osa - (Disappearing In A Mirror)

  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri