Hyppää pääsisältöön

Nuorisosäätiön ex-johtajien rikostutkinta laajenee – lahjusten lisäksi nyt selvitetään myös petosepäilyjä

Kuvituskuva, jossa näkyy kolme hahmoa kävelemässä salkku kädessä.
Kuvituskuva, jossa näkyy kolme hahmoa kävelemässä salkku kädessä. Kuva: Camilla Arjasmaa / Yle MOT,Nuorisosäätiö

Poliisi epäilee Nuorisosäätiön entisiä johtajia lahjusrikosten lisäksi myös petoksista ja muista rikoksista. Poliisi on myös pyytänyt käräjäoikeutta takavarikoimaan jo kolmen epäillyn omaisuutta.

Nuorisosäätiön entisten johtajien lahjusepäilyistä alkanut tutkinta on kasvamassa Suomen oloissa poikkeuksellisen laajaksi ja monimutkaiseksi talousrikostutkinnaksi.

MOT:n tietojen mukaan poliisitutkinta on laajentunut viime kuukausina merkittävästi rikosnimikkeiden, selvitettävien tapahtumien ja epäiltyjen osalta.

Esimerkiksi Nuorisosäätiön ex-johtajia Aki Haaroa ja Perttu Nousiaista epäillään lahjusten ottamisen lisäksi nyt myös törkeistä petoksista, luottamusaseman väärinkäytöstä ja säätiörikoksista.

Nuorisosäätiön uusi johtoo epäilee, että säätiön asiakirjoja on väärennetty edellisen johdon aikana.

Petosepäilyt liittyvät kiinteistö- ja tonttikauppoihin sekä sopimuksiin, jotka Haaro ja Nousiainen ovat solmineet Nuorisosäätiön nimissä. Ne ovat olleet taloudellisesti hyvin haitallisia Nuorisosäätiölle.

Nuorisosäätiön nykyinen johto uskoo myös, että Haaron ja Nousiaisen aikana on väärennetty säätiön omistaman kiinteistöosakeyhtiön pöytäkirjoja.

Nuorisosäätiö on tehnyt useita tutkintapyyntöjä entisistä johtajistaan ja luovuttanut poliisille suuren määrän asiakirja-aineistoa. Säätiön sisäissä selvityksissä nousee jatkuvasti esille uusia epäselvyyksiä.

Ex -johto ajoi nuorisosäätiö kaaokseen infografiikka
Ex -johto ajoi nuorisosäätiö kaaokseen infografiikka Kuva: Camilla Arjasmaa / Yle MOT,Nuorisosäätiö

Poliisi epäiltyjen omaisuuden perässä

Poliisi on käyttänyt myös useita pakkokeinoja rikostutkinnassa. Tällä viikolla Helsingin käräjäoikeus esimerkiksi käsitteli kolmen tutkinnassa epäiltynä olevan henkilön omaisuuden takavarikointia.

Pyynnöt takavarikoista on esittänyt poliisi. Toimenpiteet on kohdistettu Nuorisosäätiön entiseen puheenjohtajaan Perttu Nousiaiseen sekä entiseen toimitusjohtajaan Aki Haaroon.

Kolmannen takavarikon kohteena on suomalainen liikemies, jonka yhtiöt ovat myyneet sadoilla tuhansilla euroilla konsulttipalveluita Nuorisosäätiölle.

Nuorisosäätiön johto teki konsulttipalkkioista tutkintapyynnön poliisille.

Takavarikointeja koskevat käräjäoikeuden asiakirjat on julistettu salaiseksi, joten päätösten yksityiskohdat eivät ole tiedossa. Yhden takavarikon kohdalla käräjäoikeuden päätös tulee vasta ensi viikolla.

Takavarikolla varaudutaan tilanteeseen, jossa rikoksesta epäillyt määrätään myöhemmin vahingonkorvausvelvollisiksi. Toimenpiteellä halutaan estää omaisuuden hävittämistä tai siirtämistä toisten nimiin.

Nuorisosäätiön uusi johto on arvioinut, että Haaro ja Nousiainen ovat toimillaan aiheuttaneet säätiölle jopa useiden kymmenien miljoonien eurojen haitat.

Tallinna
Suurimmat taloudelliset epäselvyydet Nuorisosäätiön toiminnassa liittyvät liiketoimiin, joita edelliset johtajat tekivät Tallinnassa. Tallinna Kuva: Henrietta Hassinen / Yle MOT,Viro

Tutkinta laajenee Viroon?

Monet Aki Haaron ja Perttu Nousiaisen aikana tapahtuneista taloudellisista epäselvyyksistä liittyvät Nuorisosäätiön Virossa tekemiin liiketoimiin.

Miljoonia euroja Nuorisosäätiön rahoja on kadonnut tontti- ja kiinteistökauppojen yhteydessä Tallinnassa. Poliisi on kiinnostunut myös Viron kautta tai Viroon maksetuista konsulttipalkkioista.

Nuorisosäätiö on palkannut virolaisen asianajotoimiston, jolla on kokemusta talousrikosten selvittelystä. Juristien avulla Nuorisosäätiö pyrkii selvittämään rahojen liikkeitä Virossa.

Lisäksi Nuorisosäätiö aikoo jättää Viron poliisille tutkintapyynnön tai -pyyntöjä.

Nuorisosäätiö aikoo pyytää myös Viron poliisia tutkimaan taloudellisia epäselvyyksiä.

Suomen poliisi epäilee jo Virossa asuvaa suomalaista liikemiestä Arto Autiota avunantorikoksista lahjustutkinnassa ja siihen liittyvissä talousrikoksissa.

Viron mediassa Autio on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikolliseen.

Perttu Nousiainen ja Aki Haaro, Nuorisosäätiö
Poliisi epäilee Nuorisosäätiön entisiä johtajia Perttu Nousiaista (vas.) ja Aki Haaroa lahjusrikosten lisäksi myös muun muassa petoksista. Perttu Nousiainen ja Aki Haaro, Nuorisosäätiö Kuva: Yle MOT ja Markku Ulander / Lehtikuva MOT,Nuorisosäätiö,Perttu Nousiainen

Mäntsälän rakennushanke poliisitutkinnassa

Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan myös Mäntsälän Apposessa vanhan kenkätehtaan rakennushankkeeseen liittyvistä konsulttipalkkioista.

Mäntäsälän hankkeen yhteydessä Nuorisosäätiö on maksanut satoja tuhansia euroja konsulttipalkkioita muun muassa rahoituksen hankkimisesta ja urakan johtamisesta.

Nuorisosäätiön uusi johto uskoo myös näiden palkkioiden olevan perusteetta maksettuja.

MOT:n tietojen mukaan poliisi on kuulustellut todistajan roolissa useita henkilöitä hankkeeseen liittyen.

Kohdetta urakoi puolalainen rakennusliike. Valmistuessaan talojen on tarkoitus tulla Nuorisosäätiön käyttöön. Nuorisosäätiö on järjestänyt kohteeseen rahoitusta Puolasta sekä maksanut muita urakan kustannuksia.

MOT:n tietojen mukaan puolalaisen rakennusliikkeen edustajia ei epäillä rikoksista.

Infografiikka
Nuorisosäätiön ex-johtajia koskeva rikostutkinta alkoi epäillystä lahjusten maksamisesta. Rahavirrat tapauksessa kulkivat MOT:n tietojen mukaan grafiikassa kuvatulla tavalla. Infografiikka Kuva: Camilla Arjasmaa / Yle Nuorisosäätiö,MOT

Tutkinta käynnistyi lahjusepäilystä

Nuorisosäätiön entisiin johtajiin liittyvä poliisitutkinta käynnistyi viime vuonna verottajan tekemän tutkintapyynnön jälkeen.

Verottaja oli selvittänyt Suomesta Viroon maksettuja konsulttipalkkioita, joita viranomainen epäili tekaistuksi.

Tutkinta keskittyi aluksi Nuorisosäätiön ex-johtajien ja lahtelaisen rakennusliike Salpausselän Rakentajien entisiin johtajiin sekä omistajiin. Tutkinnassa rikosnimikkeinä olivat epäillyt lahjusrikokset, törkeät veropetokset sekä törkeät kirjanpitorikokset.

Poliisitutkinta käynnistyi lahjusepäilyistä.

Kevään ja kesän 2018 aikana tutkinta on kuitenkin laajentunut merkittävästi. Nyt poliisi tutkii muun muassa konsulttipalkkioita, joita Nuorisosäätiö on maksanut virolaisille ja suomalaisille liikemiehille.

Maksuja on mennyt myös talousrikoksista tuomituille henkilöille.

Tutkintaa on helpottanut Nuorisosäätiön uuden johdon aktiivinen yhteistyö poliisin kanssa. Nuorisosäätiö on tehnyt useita tutkintapyyntöjä sekä luovuttanut paljon aineistoa poliisin käyttöön.

Nuorisosäätiön toimitusjohtajana kesällä 2018 aloittanut Kimmo Pihlman kertoo, että sisäisen selvitystyön edetessä taloudellisia epäselvyyksiä löytyy jatkuvasti lisää.

MOT ei tavoittanut Aki Haaroa tai Perttu Nousiaista kommenttia varten.

Nuorisosäätiö

Kommentit