Hyppää pääsisältöön

"Jotain pelottavaa tuolla rantavedessä on" – ykkösdokumentti kertoo Niilo-lohen vaarallisesta vaelluksesta kohti kotia

Lapin perukoilla, Näätämöjoen latvoilla talvi alkaa vihdoin taittua kevääseen. Sen aistii myös 14-kiloinen uroslohi, eli kojamo, Niilo. Vanha vonkale lähtee toistamiseen matkaan syntyperukoillensa jatkamaan sukua. Jarmo Ratisen käsikirjoittama ja ohjaama Ykkösdokumentti: Näätämön Niilo, Lapin lohi (1999) on sympaattinen kuvaus Atlantin lohesta tämän omasta näkövinkkelistä.

Kiima, uusi elämä ja kuolema. Luonnon koko kiertokulku tiivistyy Inarin erämaassa.

Pitkälti veden alla kuvattu dokumentti alkaa komeista näkymistä: tuuli tuivertaa lumista maisemaa muodostaen kinoksia. Pohjoisen talvi on läsnä pitkälle vuotta. Toukokuulle asti.

Veden alkaessa vihdoin virrata, alkaa myös lohien ikiaikainen vietti palata jatkamaan sukua syntymäjokeensa. Pitkä matka on Niilolle jo toinen, mutta suuressa lohiparvessa on mukana myös paljon ensikertalaisia.

Vanhat vaistot ohjaavat Niiloa kumppaneineen kohti Näätämöjoen suuta. Monivuotinen aika Jäämerellä on vahvistanut ja kasvattanut lohia. Matkan aikana syödään vielä viimeiset herkut ja edessä on pitkä paasto, sillä kotijoessa ei enää murkinoida.

Vastaan tulee paljon vanhoja tuttuja. Hiusmeduusoja, seiti- ja turskaparvia sekä valtaisia, koko pohjan peittäviä levämetsiä. Niilo näkee muitakin ihmeitä, kuten ortodoksien ikivanhan joen pyhityksen.

“Suussa tuntuu selvästi tuttu makean veden häivähdys. Silti on oltava varovainen. Jotain pelottavaa tuolla rantavedessä on", tuumii Niilo.

Vaaroja reitillä riittää. Isoa kojamoa ei enää toiset kalat pelota, mutta ihminen tuntee lohen arvon. Vuonossa on verkkoja ja Kolttakönkään koskella rantaa reunustavat käpäläpyytäjät.

Nyt on aika näyttää nuoremmille, että vanha kojamo menee siitä mistä haluaa!― Niilo ylittäessään Kolttakönkään koskea.

Syntymäjoen kutsuhuuto sumentaa monen lohen varovaisuuden ja kumppaneita jää verkkoihin ansaan. Kalastajat tiedostavat parvet, joten joka mutkassa piilee vaara.

Kosket ovat raivokkaita ja ne vievät matkaajilta mehut. Kolttaköngäs tuntuu kuohuvan edeltävää reissua voimakkaammin ja vesi on korkealla. Onneksi ihmiset ovat rakentaneet kosken viereen niin kutsutut kalaportaat, joita pitkin myös heikoimmat pääsevät Näätämöjoelle.

Lopulta pysähdytään Opukasjärvelle ja sieltä matka jatkuu syksyn tullen vesien viiletessä. Sitä ennen levätään hyvin. Levon jälkeen matka jatkuu ja on aika pariutua.

"Nyt on näytettävä muille, kuka on tämän joen vahvin ja kovin kojamo!", uhoaa Niilo.

Niilosta onkin vuosien varrella kasvanut kojamoiden kojamo: sen hampaat ovat suuret, alaleuka koukkumainen ja kylkien läikät ovat tummenneet.

Kutuvaelluksen jälkeen väsynyttä Niiloa odottaa jo uudet seikkailut vaaroineen. Ne reissut kojamo suorittaa kuitenkin yksin ilman kameraryhmää.

Kommentit
  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto