Juuri viidennen studioalbuminsa julkaissut 26-vuotias monilahjakkuus menehtyi tiettävästi huumeiden yliannostukseen.
Kulunutta vuotta on varjostanut useamman nuoren miesartistin kuolema.
Emoräpin uranuurtajaksikin tituleerattu amerikkalainen Lil Peep menehtyi viime marraskuussa päihteiden yliannostuksen seurauksena, masennuksesta ja julkisuuden paineista kärsinyt Avicii riisti oman henkensä keväällä ja useista väkivaltarikoksista epäilty XXXTentacion ammuttiin kesällä autoonsa ryöstön yhteydessä.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa uutisoitiin Mac Millerin, oikealta nimeltään Malcolm James McCormickin, löytyneen kuolleena kotoaan Kaliforniasta.
Kuolinsyytä ei toistaiseksi ole vahvistettu, mutta eri uutislähteiden mukaan Miller kuoli huumeiden yliannostukseen.
Suomessakin keikkaillut Mac Miller oli arvostettu ja rakastettu rap-artisti, jonka uusin, vain kuukausi ennen kuolemaansa julkaistu Swimming-albumi on saanut osakseen ylistäviä arvioita.
Se nousi ilmestymisviikollaan Billboardin albumilistan sijalle kolme.
Päihdeongelmista kärsinyt Miller puhui musiikissaan ja mediassa avoimesti aineiden käytöstään ja pyrkimyksistään raittiuteen.
Hänen debyyttialbuminsa Blue Slide Park oli kaupallinen menestys, ja Mac Millerin nimi oli omien sanojensa mukaan hetken aikaa Googlen haetuimpien joukossa.
– Kun aloitin, ajattelin, että minusta tulee maailman isoin juttu, Miller kertoi Vulturelle vain päivää ennen kuolemaansa julkaistussa henkilökuvassa.
Kriitikot suhtautuivat debyyttiin nuivasti.
Levyn ilmestyessä vuonna 2011 vasta 19-vuotias Mac Miller ajautui käsittelemään levyyn ja itseensä artistina kohdistettua kritiikkiä käyttämällä leaniksi kutsuttua kodeiinista ja prometatsiinista valmistettavaa, voimakkaasti addiktoivaa päihdettä.
Hän pääsi eroon lean-riippuvuudestaan alkaessaan kuvata Mac Miller and the Most Dope Family -tv-sarjaa MTV2:lle vuoden 2012 lopussa.
Päihteet eivät kuitenkaan jättäneet nuorta artistia rauhaan.
Miller räppäsi päihderiippuvuudestaan ja masennuksestaan etenkin vuonna 2014 julkaistulla Faces-mixtapella, jonka synkät, itseinhoiset ja kuolemaa käsittelevät lyriikat piirsivät kuvaa artistista, joka kaikesta menestyksestään huolimatta ei voi hyvin.
Omien sanojensa mukaan Mac Millerin piti nyt kuitenkin voida paremmin. Elokuun alussa julkaistussa Rolling Stone -lehden artikkelissa 26-vuotias muusikko sanoi, ettei ihmisten epäilyksistä huolimatta enää ollut huumekoukussa.
Listaykkösiä ja musiikin suurnimiä
Pittsburghissa vuonna 1992 syntynyt Mac Miller alkoi räpätä ollessaan 14-vuotias. Ennen rap-unelmiensa syttymistä kitaraa, pianoa, rumpuja ja bassoa soittamaan opetellut artisti haaveili laulajan ammatista.
Ensimmäiset rap-mixtapensa Miller julkaisi vuonna 2009, ja vuonna 2010 hänen laillaan pittsburghilainen levy-yhtiö Rostrum Records tarjosi hänelle levytyssopimusta.

Ennen levy-yhtiön nimissä julkaisemaansa debyyttilevyä Mac Miller saavutti suurta suosiota erityisesti vuoden 2010 Best Day Ever -mixtapellaan, jolta löytyvät edelleen hänen suosituimpiin kappaleihinsa lukeutuvat Wear My Hat, All Around the World sekä Yhdysvaltain nykyisen presidentin mukaan nimetty Donald Trump.
Kappaleen julkaisun aikaan kiinteistömogulina tunnettu Trump oli alkuun imarreltu kappaleen osoittamasta huomiosta, mutta myöhemmin miljardööri alkoi vaatia Twitterissä räppäriltä rojalteja nimensä käytöstä.
Julkaistuaan Blue Side Parkin Millerin fanikunta alkoi kasvaa nopeasti.
Albumia myytiin ilmestymisviikollaan 144 000 kappaletta, ja se nousi ensimmäisenä indie-yhtiölle levytettynä albumina Billboardin kärkeen sitten vuoden 1995. Valtaosa debyyttialbumin nimeä kantavan USA:n kiertueen lipuista myytiin loppuun jo ennakkoon.
Vuonna 2014 Miller jätti Rostrum Recordsin ja allekirjoitti kymmenen miljoonan dollarin arvoisen levytyssopimuksen Warner Brothers Musicin kanssa. Hänen ensimmäinen suurelle levy-yhtiölle julkaisemansa albumi vuodelta 2015 kantaa nimeä GO:OD AM.
Levy on huomattavasti edeltäjiään Facesia ja Watching Movies With the Sound Offia kypsempi ja positiivisempi kokonaisuus, jota pidettiin artistin virallisena siirtymänä opiskelijapoikaräppäristä vakavasti otettavaksi muusikoksi.
Vaikka Mac Millerin kappaleet eivät suurta radiosuosiota koskaan saavuttaneetkaan, nautti nuori artisti niin räppipäiden kuin alan tunnetuimpien nimien parissa suosiota, josta moni muusikko voi vain haaveilla.
Hän ehti uransa aikana tehdä musiikkia yhdessä muun muassa Pharrell Williamsin, Schoolboy Q:n, Talib Kwelin, Tyler, the Creatorin, Dam Funkin sekä Blood Orangena tunnetun Dev Hynesin kanssa.
Räppäämisen lisäksi monilahjakas muusikko tuotti myös itse musiikkia Larry Fisherman -taitelijanimellä. Hän tuotti kappaleita esimerkiksi SZAlle, Vince Staplesille ja Riff Raffille.
Rakkaustarina ja sen päätös
Mac Miller vieraili vuonna 2013 pop-artisti Ariana Granden The Way -biisillä. Kappaleen musiikkivideolla nähtävä suudelma käynnisti seurusteluhuhut kaksikon välillä, mutta Miller ja Grande viihtyivät pitkään toistensa seurassa tiettävästi vain ystävinä.
Elokuussa 2016 kaksikko nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa pariskuntana, ja Ariana Grande vahvisti seurustelun Instagram-tilillään pian tämän jälkeen.
Rakastunut Mac Miller antoi uuden parisuhteensa kuulua myös vuoden 2016 The Divine Feminine -albumillaan, jonka My Favourite Part -kappaleella myös Grande itse vierailee.
Suhde kesti alle kaksi vuotta: viime toukokuussa Ariana Grande ilmoitti, että hän ja Miller ovat eronneet.
Pian erouutisten jälkeen Grande alkoi seurustella Saturday Night Live -komediasarjasta tunnetun Pete Davidsonin kanssa. Samoihin aikoihin Miller ajoi autoaan humaltuneena, törmäsi lyhtypylvääseen ja pakeni paikalta.
Jotkut Millerin fanit syyttivät Grandea Millerin vahingollisesta käytöksestä. Grande kommentoi syytöksiin toteamalla Twitter-tilillään, ettei kenenkään pitäisi joutua velvollisuudentunnosta pitämään huolta seurustelukumppanistaan tai jäämään myrkylliseen suhteeseen.
Grande korosti viestissään, että oli tukenut ja aikoo jatkossakin tukea Milleriä taistelussaan päihderiippuvuutta vastaan, mutta toivoi, että naisia lakattaisiin syyllistämästä ja häpäisemästä siksi, että mies ei pysty pitämään itsestään huolta.
Mac Miller ei itse osoittanut julkisuudessa katkeruutta tai syyttänyt Grandea omista ongelmistaan. Granden uutta parisuhdetta hän kommentoi sanomalla olevansa vilpittömästi iloinen hänen puolestaan, ja että nyt Millerillä oli jälleen tilaa itselleen.
Monipuolisen artistin joutsenlaulu
Miller julkaisi viimeiseksi jääneen albuminsa Swimmingin elokuussa. Levyllä kuullaan aiempaa kunnianhimoisempi artisti, joka ei pelkää venyttää hip hopin rajoja lisäämällä räppeihinsä laulua ja erilaisia soittimia.
Hänen kanssaan levyä työstäneet tuottaja ja multi-instrumentalisti Jon Brion, pitkäaikainen yhteistyökumppani Victor Wainstein ja Kendrick Lamarinkin kanssa työskennellyt basisti Thundercat kukin kehuivat Rolling Stonelle Millerin riskinottokykyä, näkemystä ja jatkuvaa halua kehittää itseään.

Mac Millerin viimeiseksi jäänyt Vulture-artikkeli piirtää kuvaa hyvinvoivasta nuoresta miehestä, joka käyttää päivänsä keskittyen musiikkiin, terveelliseen ruokavalioon ja kuntoiluun. Ennenaikaisesta kuolemasta ja päihteistä räppäävä Faces-aikakauden Miller näytti olevan historiaa.
– Räppäsin ennen vain tosi synkistä asioista, koska ne olivat asioita, joita koin silloin. Se on ihan okei, se on elämää. Kaikki tunteet kuuluvat elämään, Miller selitti lehdelle.
Swimming-albumin kappaleet käsittelevät pitkälti rauhan löytämistä ja luonnollisten, huonojen kausien sietämistä.
– En edes haluaisi vain onnellisuutta, enkä haluaisi myöskään pelkkää surua. Haluan, että minulla voi olla hyviä ja huonoja päiviä.
Musiikkimaailma suree
Kun uutiset Mac Millerin kuolemasta ja yliannostuksesta todennäköisenä kuolinsyynä levisivät verkkoon, oli uutisten vastaanotto paitsi surullinen, myös epäuskoinen. Artisti oli vasta ilmoittanut lokakuussa alkavasta Swimming-kiertueestaan, ja vielä kuolinpäivänään Miller twiittasi, että toivoisi kiertueen alkavan jo huomenna.
Monet Mac Millerin kanssa työskennelleet tai hänen uraansa seuranneet artistit jakoivat Twitterissä ja Instagramissa muistosanoja ja -kuvia räppäristä, joka poistui liian varhain.
Artistit genrestä riippumatta osoittivat hänelle kunnioitustaan myös lavalla. Esimerkiksi Elton John, Drake ja Childish Gambino omistivat konserteissaan kappaleen Millerille.
Räppärin muistolle järjestetään tänään tiistaina kaikille avoin muistotilaisuus Blue Slide Parkissa, pittsburghilaisessa puistossa, jonka mukaan Millerin debyyttialbumi nimettiin.

Kollegansa kuolemasta järkyttynyt räppäri J. Cole puolestaan halusi ojentaa kätensä kaikille, jotka voivat huonosti tai kärsivät päihdeongelmista.
– Tämä on viesti kaikille tällä alalla, jotka käyvät läpi jotakin. Jos sinulla on huono olla, jos sinulla on ongelmia aineiden kanssa, jos tarvitset jonkun, jolle purkaa. Jos koet epämukavaksi puhua ihmisille ympärilläsi. Ota minuun yhteyttä, J. Cole twiittasi.
Ariana Grande jakoi Instagram-tilillään mustavalkoisen kuvan, jossa Miller katsoo ylös entiseen tyttöystäväänsä, josta kuvassa näkyvät vain kengänkärjet. Laulaja on estänyt kommentoinnin Instagramissaan, sillä Millerin kuoltua Grandea alettiin jälleen syyttää räppärin retkahduksesta ja jopa hänen kuolemastaan.
Mac Miller ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen artisti, joka haki apua ja turrutusta paineisiin päihteistä.
Viimeksi elokuun alussa uutisoitiin, kuinka vuosia huumeriippuvuutensa kanssa kamppaillut, Disney-tähtenä läpilyönyt Demi Lovato joutui sairaalaan yliannostuksen vuoksi.
Myös populaarimusiikin historiaan mahtuu lukuisia esimerkkejä artisteista, joille kiihkeätahtinen rock-elämäntyyli oli liikaa: vain 27-vuotiaana kuolleiden artistien kerhoon mahtuvat niin rock-legendat Janis Joplin, Jimi Hendrix ja Kurt Cobain kuin 2000-luvun suuriin tähtiin lukeutuvat Amy Winehouse ja Avicii.
On julkista tietoa, että jokainen edellä mainituista artisteista kärsi Millerin lailla päihderiippuvuudesta.
To everyone who sell me drugs
Don't mix it with that bullshit
I'm hoping not to join the 27 club
Just want the coke dealer house with the velvet rug
Fuck the world, there's no one else but us
GO:OD AM -albumin Brand Name -nimisellä kappaleella Miller toivoo, ettei hän päädy elämäntyylinsä vuoksi liittymään surullisenkuuluisaan 27-kerhoon.
Räppärin toive toteutui, mutta varsin lohduttomalla tavalla.
Mac Miller olisi täyttänyt 27 vasta viiden kuukauden päästä.