Hyppää pääsisältöön

Metsän viisi vihreää veljestä – Haapa

Haapa huomaa tuulen ensimmäisenä.
Sen lehdet ovat puunlehdiksi kovat, niin kovanaamaiset että ovat vaatineet oman verbinkin – haavat eivät suhise kuten muut, ne havisevat.
Lehdet lepattavat lyhyttä edestakaista liikettä aamuvarhain ja myöhään illallakin,
kun toiset puut seisovat vaiti.

Haavalla on harmaa runko, ja kaiken harmaan tavoin myös haavan harmaa on enemmän kuin kiireinen ehtii huomata. Harmaassa kajastaa vihreä, ja siinä piilee haavan mahti: puu pystyy yhteyttämään lehtien lisäksi myös rungollaan.

Valoisilla pellonreunoilla harmaa väistyy tyystin
ja haapa on tyvestä latvaan vihreä, paikoin keltainenkin,
koska haavankeltajäkälä täplittää puun siellä missä päivä tarpeeksi paistaa.

Haapa huolehtii monista muistakin jäkälistä,
ja lisäksi sammalista, sienistä, hyönteisistä ja linnuista.
Se on metsän majatalo, vieraanvaraisen ja hövelin oloinen

.

Vanhan metsän siimeksessä haavan luonne muuttuu.
Kun sen lähellä seisoo, aistit valpastuvat.
Haapa tuntuu enemmän eläimeltä kuin kasvilta.
Runko on vankka kuin norsun jalka, uurteissa pörhistelevät sammaltupsut kuin turkki,
ja alimmat oksat ovat paksumpia kuin viereiset puut.

Talvella pellonreunankin haavat käyvät luimistelemaan.
Ne seisovat alastomina ja ääneti kuin vaalenneet luurangot.
Tyypillistä kummitusta haavasta
ei kuitenkaan koskaan tule.
Vielä kuoltuaankin se on täynnä elämää.

Teksti: Anni Kytömäki
Videot: Jari Salonen
Valokuvat: Houman Taleghani