Kuinka suomalainen varusmiespalvelus on muuttunut vuosien varrella? Pienen käsityksen siitä saa Olavi Puusaaren suunnittelemasta ja ohjaamasta dokumentista Ei kenenkään maalla. Ohjelma on kuvattu silloisessa Keski-Suomen Pioneeripataljoonassa Keuruulla maaliskuussa 1973 ja esitetty televisiossa toukokuussa 1974.
2010-luvun varusmiehen silmiin on moni asia varmasti eri tavalla kuin nyt. Vaatteet ovat erilaiset, samoin lähes kaikki muu varustus. Ampumaharjoituksissa ammutaan sotilaskiväärillä, vaikka miehille opetetaankin myös rynnäkkökiväärin käyttöä. Punkat sentään ovat säilyneet samanlaisina. Varusmiehen ajessa ei monikaan asia liene muuttunut. Palvelusolosuhteet ja sen tarkoitus varmaankin mietityttävät tämänkin päivän varusmiesmiestä.
Dokumentti kuvaa ylikersantti Risto Kurjen antamaa koulutusta sen kummemmin selittelemättä. Kamera seuraa niin asekoulutusta kuin taistelukoulutusta räjäyttämisineen ja miinoitteiden tekemisineen. Oman osansa saa tuolloinen uutuus, Varusmiesliitto, jonka toimia ja tavoitteita nostetaan esiin.
Varusmiehet pohtivat myös palveluksen mielekkyyttä ja ylipäätään koko puolustusvoimien olemassaolon tarpeellisuutta. Keuruulla kuvatun materiaalin lisäksi maanpuolustushengestä ja turvallisuuspolitiikasta esittävät mielipiteensä jääkärieversti Matti Laurila, kirjailija Väinö Linna sekä toimittaja, poliitikko Arvo "Poika" Tuominen. Kuvaussuunnittelija ja leikkaaja: Esko Mikola
Ei kenenkään maalla -dokumentin tekijät
Suunnittelija: Olavi Puusaari
Äänisuunnittelija: Risto Alanne