Hyppää pääsisältöön

Yianni saa auton värin sointumaan vaikka asiakkaan bikineihin – Pidätkö ökyautoista, vai oletko enemmän Latela-tyyppiä?

Yianni Charalambous on Lontoossa työpajaansa pitävä kuuluisa autojen kustomoija, jonka asiakkaina on monia julkkiksia. Heille on tärkeää erottua luksusautoillaan "ooppelien" omistajista. Siinä missä kotoisalla Latelan verstaallamme menopeli kasataan ruosteisista osista, Yiannin pajalla trimmataan uudenkarheita loistoautoja.

Kun bikini fitness -kilpailija haluaa tulla nähdyksi tienkin päällä, hän kääntyy Yiannin puoleen. Land Rover -maasturi pitää saada resonoimaan punaisten bikinien ja suuren selkätatuoinnin kanssa. Niinpä muskelinainen haluaa autolleen hehkuvan punaisen pinnan. Ei aikakaakaan, kun vanha maastonvihreä maalipinta on muisto vain.

Yiannin erikoisosaamista on teippaus. Hänen suositulla YouTube-kanavallaan on videoita, joissa tiimi toteuttaa yleisön haasteita ja päällystää vaikkapa peliohjaimen vinyyliteipillä. Elastinen kalvo taipuu lämmön avulla reunojen ja pyöreidenkin pintojen yli – ja vekotinta ei enää tunnista entiseksi.

Charalambousin suosio perustuu sosiaaliseen mediaan. Hänellä on toista miljoonaa tilaajaa YouTubessa, ja hän on aktiivinen esimerkiksi Twitterissä. Suosiota kasvattaa sekin, että asiakkaina on viihdejulkkiksia, kuten kokki Gordon Ramsay.

Latela-tallin jäsen tutkii auton moottoritilaa, jossa tapathuu leimahdus.
Latelassa voi aistia bensan katkun ja kaasutinkin saattaa iskeä tulta. Latela-tallin jäsen tutkii auton moottoritilaa, jossa tapathuu leimahdus. Kuva: Yle Latela

Mutta osataan meilläkin – ja touhu on aivan toisenlaista! Siinä missä Yiannin pajalla olosuhteet ovat studiomaiset, työ on näppärää sormipeliä ja hiukset nätisti ojennuksessa, Latelan pojilla ovat sormet rasvassa, kirosanat sinkoilevat kipinöiden seassa ja tupakkaa palaa.

Länsitamperelaista ja pohjoislontoolaista tallia yhdistää kuitenkin se, että molemmilla pajoilla on alituinen kiire ja lopputulos hivelee aina silmiä. Tarkista, kumpi vastaa sinun tyyliäsi. Näet molemmat sarjat Areenassa.

  • Viikon 39 vinkit: Tehtaan sankareita ja eläinten supervanhempia!

    Ylen parhaat ohjelmavinkit viikolle 39.

    Syyskuun viimeisellä viikolla päästään Tehtaan sankarien pariin, kun uusi dokumenttisarja Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan uusista työntekijöistä - Topista, Tanjasta, Angelista ja Stinasta - alkaa. He ovat elämänsä käännekohdassa, johon kuuluu epävarmuutta ja kaipausta, mutta myös huumoria ja toivoa tulevasta.

  • Oulaisten Nuorisokuoro on Yleisradion vuoden nuorisokuoro kaudella 2018–2019

    Yleisradion vuoden nuorisokuoro on valittu 30 vuoden ajan.

    Oulaisten Nuorisokuoro on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2018 - 2019. Tänä vuonna kiinnitettiin huomiota kuoron ja varsinkin kuoronjohtaja Tapani Tirilän pitkäaikaiseen korkeatasoiseen taiteelliseen työhön. Yle Kulttuuri ja viihteen klassisen musiikin toimitus on valinnut vuoden nuorisokuoron vuodesta 1988 lähtien eli jo 30 vuoden ajan.

  • Huippu! Classical Trancelations in Concert - suora lähetys Yle Areenassa lauantaina 29.9.

    Suorana Areenasta 29.9. Classical Trancelations in Concert

    Lauantaina 29.9.2018 Helsinki Areenalla järjestettävä Classical Trancelations -konsertti tarjoaa elektronisen tanssimusiikin klassikoita sinfoniaorkesterille, kuorolle ja solisteille sovitettuina. Yle välittää konsertin suorana klo 20.00 alkaen Yle Areenassa ja lokakuun lopulla tallenteena Yle TV2:ssa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua