Hyppää pääsisältöön

Risuaita, hiiri, appi – digiaika muokkaa myös kieltä

Kollaasikuva, jossa mm. surffaaja, keksi, ankkuri, ikkuna ja työpöytä.
Kollaasikuva, jossa mm. surffaaja, keksi, ankkuri, ikkuna ja työpöytä. Kuva: YLE/Saara Paasikivi grafiikka,kollaasi

Tietotekniikka ja digitalisaatio ovat tuoneet kieleemme paljon uusia sanoja. Samalla myös moni tuttu sana on saanut uuden merkityksen: surffaaja ei enää tarvitse vettä alustakseen eikä ajuri tarkoita vain hevosvaunujen kuskinpukilla istuvaa henkilöä. Millaisia merkityksiä sinä annat testimme seitsemälle sanalle?

Suomessa kieliasioiden ylintä auktoriteettia ja asiantuntijuutta edustaa Kotimaisten kielten keskus Kotus. Kotuksessa toimitettavaa Kielitoimiston sanakirjaa päivitetään 1–2 vuoden väliajoin.

Tuoreimmassa päivityksessä kesäkuussa 2018 sanakirjaan lisättiin toistakymmentä tietotekniikkaan liittyvä sanaa. Näitä olivat mm. kodinohjaus, kortinlukija, asentua ja toiminnallisuus. Mukana on myös sellaisia digiajan sanoja, jotka ääntyvät samoin kuin jokin entuudestaan tuttu sana, mutta joiden uusi merkitys on aivan toinen.

– Esimerkiksi puolison isää tarkoittavan vanhan appi-sanan lisäksi kielessä on nyt uusi englannista lainautunut sana appi, joka merkitsee sovellusta. Ja päivitellä voi paitsi esimerkiksi naapurin tyhmyyttä, niin nyt myös tietokonetta, kertoo Ilona Paajanen, yksi sanakirjan toimittajista.

Mielenkiintoinen uudissana on myös murupolku eli linkkipolku, joka näyttää jonkun sivun sijainnin verkkosivuston hierarkiassa. Englannin kielessä sana breadcrumb trail viittaa Hannu ja Kerttu -satuun, jossa lapset ripottelivat polulle leivänmuruja löytääkseen myöhemmin niiden avulla kotiin.

Paajanen kertoo, että uusien sanojen kerääminen, sanastus, perustuu monien eri kirjallisten lähteiden seuraamiseen: luetaan lehtiä, verkkosivuja, kirjallisuutta jne. Sanoja voi kuitenkin ehdottaa kuka tahansa Kielitoimiston Ilmianna uusi sana! -lomakkeella. Kielitoimiston sanakirjasta voi antaa myös palautetta.

Mitä sinulle tulee mieleen näistä sanoista?

Klikkaa kuvaa, joka sanasta tulee ensimmäisenä mieleen. Kaikki vastaukset ovat oikeita ja kertovat lähinnä vastaajan kiinnostuksen kohteista, iästä – ja ehkä myös nörttiyden asteesta.

1. Tabletti?

2. Seinä?

3. Hiiri?

4. Risuaita?

5. File?

6. Verkko?

7. Ikoni?



Muokkaukset: Otsikko vaihdettu 18.9.2018
Kommentit