Hyppää pääsisältöön

Kiinnostaako hevostasi uranvaihto? Helsingin Ratsupoliisiin etsitään yhdeksättä kaviollista lainvartijaa

Katuja vartioiva poliisihevonen on katoava luonnonvara. Uuden poliisihevosen löytäminen ei ole läpihuutojuttu, sen tietää 37 vuotta ratsupoliisina toiminut Jukka Aarninsalo.

Hevosen tuoksu leijailee nenään tallin ovella. Hevosharrastajan sydämeen laskeutuu lämmin tunne, jonkinlainen turvallisuuden ja varmuuden sekoitus.

Hevosten läsnäolon tuomaa lumousta ei saa rikki edes tallissa paraikaa käynnissä oleva keittiöremontti. Moni hevonen voisi moista touhua ihmetellä ja pelätäkin, mutta tämän tallinpäädyn asukkeja eivät sellaiset jutut kiinnosta.

Helsingin Ruskeasuon ykköstallin toinen pääty on nimittäin omistettu koville ammattilaisille, kylmähermoisille ja karvaisille lain vartijoille, poliisihevosille.

Käytävän perältä kuuluu hörinää ja kuolaimien lousketta. Luiginoa, tutummin Luigia, satuloidaan työpäivää varten Helsingin Ratsupoliisin tallilla Ruskeasuolla.

Luigi on iso: säkäkorkeudeltaan se hipoo varmasti 180 senttiä, mutta uhkaavan näköiseksi sitä ei pahalla tahdollakaan voi sanoa. Musta, siisti harja ja sileä ruskea karva kutsuvat silittämään, mutta yritän pitää ammattimaisuuden rippeistäni kiinni ja keskittyä ihmisiin.

– Luigi on meidän uusin tulokkaamme minun lisäkseni, eli me olemme yhtä aloittelijoita, kertoo vuoden ratsupoliisina toiminut ylikonstaapeli Timo Kossila.

Luigi-poliisiratsu nuuhkii harjoitusmarssirumpua, jota Jukka Aarninsalo soittaa.
Partiossa ei olla koskaan yksin. Siksi ärsykeharjoitustenkin tekeminen yhdellä hevosella on erilaista, kun sillä ei ole kaveria turvana. Luigi-poliisiratsu nuuhkii harjoitusmarssirumpua, jota Jukka Aarninsalo soittaa. Kuva: Ippi Arjanne / Yle Yle Radio Suomi,hevonen,ratsastus,ratsastajat,ratsupoliisi

Kossila ja Luigi lähtevät edeltä ulos, ja vanhempi konstaapeli Jukka Aarninsalo sulkee karsinan. Hän on ollut talossa – tai siis tallissa – 37 vuotta. Eläkeiän Aarninsalo saavutti kaksi vuotta sitten, mutta toistaiseksi hän on löytänyt itsensä joka päivä virkapuku päällä hevosen selästä.

– Mitään päivämäärää ei ole, mutta en minä täällä enää vuosia ole. Kaikille olen sanonut, että tässä iässä pitää elää päivä kerrallaan. Tänään tulin töihin ja toivottavasti huomennakin, toteaa Aarninsalo ja naurahtaa.

Kaviot uudelle uralle

Poliisihevosia, leikkisästi kutsuttuna kaviokonstaapeleita on Suomessa enää kahdeksan, kaikki Helsingissä. Tämän syksyn aikana joukkoon saadaan toivottavasti vielä yhdeksäs ratsu. Sitä haetaan parhaillaan aika erikoisella tavalla – sosiaalisessa mediassa.

– Selaamme paljon myynti-ilmoituksia, ja nyt ajattelimme kokeilla nyt tällaista. Viikossa tuli kymmenkunta hakemusta, Aarninsalo kertoo.

Jos siis omistat 170-senttisen, noin 8–12-vuotiaan koulutetun ruunan, jolla on sopivan maltillisesti virkaintoa, sillä voisi olla nyt mahdollisuus uranvaihtoon. Sopimus on määräaikainen, noin kymmenen vuotta, ja sisältää koeajan.

Työsuhde-etuihin kuuluu asunto, kaikki ateriat, työvaatteet ja kahden viikon kesälomamatka Haltialan pellolle. Liikuntakin hoituu työpäivän lomassa. Työ sijoittuu usein pyhäpäiville, ja työmatkojakin on luvassa.

Jos hevosesi kiinnostui ja vaikuttaa haastattelun perusteella sopivalta, voidaan aloittaa kolmen viikon kokeilujakso.

– Se on aluksi ihan yleistä tunnustelua, että kuinka hevosen kanssa synkkaa, selittää Aarninsalo.

Jos luottamus syntyy, aletaan hevosen kanssa pikkuhiljaa tutustua kaupungin vilskeeseen. Liikaa ei hotkita kerralla.

– Se on reilua sille hevosellekin. Sille olisi stressaavaa joutua ihan pystymetsästä hommiin, joihin se on epäsopiva, vaikka liian herkkä, sanoo Aarninsalo.

Jos liikennevalot, moottoripyörät ja neljän ruuhka eivät ahdista, aletaan harjoitella erioisempien ärsykkeiden sietämistä. Tähän harjoitusvaiheeseen käytetään esimerkiksi rumpua, lippua ja pressua. (Luigin kanssa tehdystä harjoituksesta voit katsoa videon jutun alusta.)

Luigi on selvästi läpäissyt tämän vaiheen. Seisomme pihalla ja ylitsemme lentää lentokone, mutta ääni ei kiinnosta Luigia tippaakaan. Se ei myöskään arastele uutta ihmistä, vaan tunkee keskusteluun mukaan, tuuppii minua ja haluaisi puhua myös nauhuriin.

– Uteliaisuus on hyvästä, mutta ei saa hallita hevosta. Ratsastamme partiossakin aina aika löysin ohjin, että hevonen saa käännellä päätään, Aarninsalo selventää.

Sattuman kautta elämänmittaiseksi uraksi

Moni asia on muuttunut siitä, kun Jukka Aarninsalo aloitti ratsupoliisina vuonna 1980. Hän tuli taloon puolivahingossa. Nuori poliisinalku oli ollut vuoden jalkapartiossa, kun kuuli vapautuneesta työpaikasta.

– Halusin jotain vauhdikkaampaa ja hain, Aarninsalo nauraa.

Ratsupoliisit Timo Kossila ja Jukka Aarninsalo kävelevät tallikäytävää selin kameraan. Yksi hevonen kurkistaa pilttuustaan.
Poliisin vaikutusalue hevosen selässä on suurempi kuin jalkapartiossa: hevosen selässä oleva poliisi näkyy kauas. Ratsupoliisit Timo Kossila ja Jukka Aarninsalo kävelevät tallikäytävää selin kameraan. Yksi hevonen kurkistaa pilttuustaan. Kuva: Ippi Arjanne / Yle hevonen,ratsupoliisi,ratsastus,tallit

Hevosista Hämeenlinnassa työskenneellä poliisilla ei ollut mitään kokemusta. Lapsuudenkoti oli Turengissa, eikä lemmikkejä ollut. Mummolassa oli tosin lehmiä.

Vähäisestä hevosharrastuneisuudesta ja työkokemuksesta huolimatta Aarninsalo kutsuttiin työhaastatteluun. Hänen annettiin ymmärtää, että näistä hommista siirrytään pois vain eläkkeelle. Se ei ollut Aarninsalon aikomus, mutta sitä hän ei tietenkään haastattelussa paljastanut, ja se kannatti.

– Silloin meillä oli vielä nimikkohevoset. Minun ruunani oli nimeltään Torino. Se oli ruunikko, siis Luigin värinen.

Aarninsalo on hakenut toista työpaikkaa vain kerran 37 vuoden aikana. Häntä ei valittu. Jossain vaiheessa hän huomasi sopeutuneensa Helsinkiin ja ratsupoliisin töihin niin hyvin, ettei halunnut enää lähteäkään muualle.

– En tiedä tuliko tästä sitten jotenkin elämäntapa.

Aarninsalon aloittaessa ratsupoliiseja oli Helsingissä 20: kolme ylikonstaapelia, komisario ja johdettavina kolme ryhmää. Nyt on yksi ylikonstaapeli ja kaksi ryhmää, yhteensä kahdeksan tai yhdeksän ihmistä. Työtehtävät sen sijaan eivät ole vähentyneet, päinvastoin.

– Nyt on aina kiire. Silloin ei ollut koskaan kiire.

Kahteenkymmeneen vuoteen hän ei ole silti ratsastanut vapaa-ajalla. Nimikkohevosten aikaan omia hevosia koulutettiin silloin kun ehdittiin, mutta nykyään ratsastusharjoituksia on vain työpäivän aikana.

– Kaikki on tarkempaa nykypäivänä. Hevoset katsotaan nyt enemmän työvälineiksi.

Ratsupoliisi Timo Kossila asettaa satulaa telineeseen Luigi-hevosen karsinan seinää vasten ja hevosen ja Kossilan katseet kohtaavat.
Ratsupoliisien työ on pitkälti ennaltaehkäisevää toimintaa. Tilanne ikään kuin pysähtyy, kun hevosilla tullaan paikalle, ylikonstaapeli Timo Kossila kuvailee. Ratsupoliisi Timo Kossila asettaa satulaa telineeseen Luigi-hevosen karsinan seinää vasten ja hevosen ja Kossilan katseet kohtaavat. Kuva: Ippi Arjanne / Yle hevonen,poliisi,ratsupoliisi,ratsastus,Satula,Helsinki

Timo Kossilalla on melko päinvastainen historia. Hän oli 25 vuotta järjestyspoliisissa ennen ratsaille nousemista.

– Kun kerroin kavereille, että sain tällaisen työn, ensimmäinen reaktio oli naurunpurskahdus. Usein kuulee myös sitä, että “mikäs siellä on istuessa”. Vastaan aina, että tervetuloa kokeilemaan.

Vuoden ratsastusharrastuksen aikana Kossila ei ole vielä kertaakaan tippunut selästä. En ihmettele, sillä Luigin kaltainen viilipytty ei varmasti tee kovin äkkinäisiä liikkeitä.

Paitsi että tekee. Puomien yli ravatessa Kossilalta on kaatunut hevonen alta – kahdesti.

– Olin nähnyt sellaista aiemmin vain elokuvissa, Kossila kertoo huvittuneena.

Ulkona alkaa sataa. Tihuttelu yltyy äkkiä kovaksi kuuroksi.

– Niin, tämä on vähän märkää työtä sateella.

"Hevoseton mies on huoleton mies"

Kävellessämme takaisin talliin päin huomaan taas luontaiset hevosihmisen anturini tarpeettomiksi: kapealla tiellä vastaan tuleva auto ei aiheuta ratsastajalta eikä hevoselta minkäänlaisia toimenpiteitä. Vaikka se tuntuukin todella väärältä, väistän Luigin taakse. Niin ei saisi koskaan tehdä, se opetetaan jo alkeiskurssilla. Mutta jälleen se on todistettu: Luigia ei kertakaikkiaan kiinnosta.

Vaikka Kossila ja Aarninsalo ovat molemmat kokeneita poliiseja ja aikuisia miehiä, tietynlainen mestari-kisälli-asetelma heidän välillään on.

– Mukava katsoa, kun Jukka ratsastaa, eikä näe yhtään mitä hän tekee – ja hevonen tekee mitä ihmeellisimpiä asioita. Sitten kun yrittää tehdä itse perässä… minulla on vuosia vielä jäljellä, nauraa Kossila.

Helsingin Ratsupoliisin tallin päätyovessa on kyltti, jossa lukee "Poliisi".
Ratsupoliisien tehtäviin ei kuulu hevosenhoito. Tallihenkilökunta tulee paikalle klo 7, ruokkii ja harjaa hevoset työpäivää varten. Helsingin Ratsupoliisin tallin päätyovessa on kyltti, jossa lukee "Poliisi". Kuva: Ippi Arjanne / Yle hevonen,poliisi,ratsastus,ratsupoliisi

Luigilla on vielä uraa edessä kymmenisen vuotta, jos vain paikat kestävät. Paikoilla tarkoitetaan tässä tapauksessa jalkoja, niihin tulee eniten ongelmia hevosen vanhetessa.

– Sitten kun eläkeikä koittaa, Luigille etsitään uusi koti. Meillä ei ole näitä varaa pitää, Kossila selittää. Aarninsalo jatkaa:

– Luopumistahan tämä on. Se on hyvä, että hevoseen kiintyy, mutta ei saa kiintyä liikaa.

Niin, luopumista puolin ja toisin. Vaikka Aarninsalo onkin viettänyt suurimman osan elämästään hevosten parissa, oman hevosen hankinta ei ole suunnitteilla. Tuleeko hevosia kuitenkin ikävä?

– En usko. Olen saanut näistä tarpeekseni, tai sanotaanko näin, että se hevostyhjiö on kyllä ehtinyt täyttyä.

Rohkenen epäillä.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi