Hyppää pääsisältöön

Musta Saara näyttää julmetun upealta ja soi raivoisasti mutta jää etäälle

Juha Muje on Janne-Maria Teräväkynä, joka pyrkii Ranskan presidentiksi. Taustalla tanssitytöt.
Juha Muje on Janne-Maria Teräväkynä. Taustalla Pariisin Punaisen myllyn entiset tähdet. Juha Muje on Janne-Maria Teräväkynä, joka pyrkii Ranskan presidentiksi. Taustalla tanssitytöt. Suomen Kansallisteatteri,Pirkko Saisio,Musta Saara

Musta Saara on sirkus ja synkkä karnevaali, jossa romanipakolaiset vaeltavat pitkin Eurooppaa turvaa ja pyhimystään etsien.

Nykyajan ja menneisyyden johtajat hamuavat valtaa, iskevät rajoja kiinni ja seipäitä ihmisten vatsaan. Lapsia hukkuu meriin, vedenpinta nousee, eläinten ja ihmisten liha liikkuu halki mantereen. Takavuosien tanssitytöt laulavat karheasti. Kaiken seassa mesoavat tanssiva karhu ja sika, joka humaltuu vallasta.

Korttipakka on tässä kaoottisessa pelissä täynnä jokereita, eikä lohtua ole.

Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama kolmituntinen spektaakkeli täyttää Kansallisteatterin suuren näyttämön ja kaikki aistit – mutta käteen jää lopulta kovin vähän.

Korttipakka on täynnä jokereita, eikä lohtua ole.
Marine Teräväkynä (Katariina Kaitue) liehuttaa punaista lippua korokkeella, jossa lukee: Marina presidentiksi.
Katariina Kaitue on täynnä sähköä roolissaan Marine Teräväkynänä. Marine Teräväkynä (Katariina Kaitue) liehuttaa punaista lippua korokkeella, jossa lukee: Marina presidentiksi. Kuva: Tuomo Manninen Suomen Kansallisteatteri,Pirkko Saisio,Musta Saara

Tuurnan musiikki ja hänen johtamansa orkesteri soittavat näyttämön yllä läpi illan, ja miten he soittavatkaan! Kati Lukan lavastus ja Tarja Simonen puvustus ovat järjettömän hienoja. Näyttelijät antavat kaikkensa, elävät läpi raakaa kudelmaa, laulavat kuulaasti, laulavat raastavasti. Laura Jäntin ohjaus on näyttävä, ehtymättömän mielikuvituksellinen.

Mutta sitten. Itse teksti.

Musta Saara on monikerroksinen tarina. On esitys, jota Kansallisteatterissa tehdään: Pirkko Saisio kirjoittaa, pääjohtaja Mika Myllyaholle soitetaan, näyttelijät kutsuvat toisiaan nimeltä.

Selvä: tämä on teatteria, täynnä valintoja, täynnä aikamme puheenaiheita kulttuurisesta omimisesta metoo-keskusteluihin. Voiko sanoa mustalainen, kuka saa esittää ketä, ketä saa loukata ja ketä ei? Esitys kommentoi itseään, piikittelee aikaamme. Harmi vain, että aina nokkeluudet eivät naurata, ne meinaavat jäädä sisäpiiriin pyörimään.

Kristiina Halttu on romanipakolainen Esma, joka etsii Musta Saara -pyhimystä.
Kristiina Halttu on Esma, joka tuntee Mustan Saaran kutsun. Niin romaneita kuin valkonaamojakin esittävät valkoihoiset näyttelijät, kasvot klovnin tai draculan lailla vitivalkoisiksi maalattuna. Kristiina Halttu on romanipakolainen Esma, joka etsii Musta Saara -pyhimystä. Kuva: Tuomo Manninen Suomen Kansallisteatteri,Pirkko Saisio

Keskushenkilöinä viekastelevat Kansallispuolueen johtaja ja koko sirkuksen tirehtööri Janne-Maria Teräväkynä, sekä hänen tyttärensä Marina Teräväkynä. Kumpikin janoaa Ranskan presidentiksi.

Isä edustaa vanhakantaista siirtomaaherra-asennetta: vaikka eurooppalaiset veivät alkuasukkaille sivistyksen, silti he kehtaavat valittaa! Tytär haluaa pelastaa jokaisen maansa kansalaisen, mutta ei ketään muuta.

Katsomossa koetan tajuta vuolaasti virtaavaa puhetta. Joudun pinnistelemään, en tunne Ranskan lähihistorian poliittisia kiemuroita kyllin tarkasti, jotta täysin ymmärtäisin mistä Janne-Maria ja Marine vääntävät.

Janne-Maria Teräväkynä eksyy kreivi Draculan linnaan. Rooleissa Juha Muje ja TImo Tuominen.
Janne-Maria Teräväkynä ja Vlad Seivästäjä, Juha Muje ja Timo Tuominen. Vlad Seivästäjän hahmo on illan hätkähdyttävimpiä ilmestyksiä. Janne-Maria Teräväkynä eksyy kreivi Draculan linnaan. Rooleissa Juha Muje ja TImo Tuominen. Kuva: Tuomo Manninen Suomen Kansallisteatteri,Pirkko Saisio,Musta Saara
Sika on noussut Kansallispuolueen vaikuttajaksi. Sika kirjoittaa puhetta taustalla seisovalle Janne-Maria Teräväkynälle. Rooleissa Jani Karvinen ja Juha Muje.
Sika osoittautuu kylmäksi ja tehokkaaksi strategiksi. Kuvassa Jani Karvinen ja Juha Muje. Sika on noussut Kansallispuolueen vaikuttajaksi. Sika kirjoittaa puhetta taustalla seisovalle Janne-Maria Teräväkynälle. Rooleissa Jani Karvinen ja Juha Muje. Kuva: Tuomo Manninen Suomen Kansallisteatteri,Pirkko Saisio,Musta Saara

Merkitysten ja viittausten vyyhteä tulevat vielä entisestään sekoittamaan niin Vlad Seivästäjä, husaarit, nunnat kuin rouva Ceaucescun haamukin. Sekä romanien salaperäinen suojeluspyhimys, Musta Saara.

Pakolaisia hukkuu lisää. Minä juutun hämmennykseeni.

Toisaalta sitten: edessäni istuu nainen, joka nauraa ääneen, itkee hartiat täristen, läpi illan.

Lopussa joitakin tarinoiden palasista naksahtelee yhteen: sika on noussut Kansallispuolueen visionääriksi. Hän näkee ihmiset ja muut nisäkkäät samana lihana. Liha liikkukoon sinne missä on rahaa ja kysyntää – mitä väliä kenen liha. Sian hurmeinen puhe saa kaikki muut hahmot varpailleen. Ihminen on sentään muutakin kuin lihaa, huutavat nekin, jotka mieluusti jakavat ihmiskunnan arvokkaisiin ja arvottomiin.

Ihmisten valikoiva empatia ja tekopyhyys isketään silmillemme.

Pohjolan Valkyriat, Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström saapuvat moottoripyörällä vahtimaan Ranskan rajaa.
Esityksen tasolta toiselle liikkuvina kertojina ja kuorona toimii uskomaton supertrio: Sinikka Sokka, Tiina Weckström ja Ulla Tapaninen. Hattu päästä, syvä kumarrus, miten upeita he ovat. Jo heidän takiaan Musta Saara kannattaa nähdä, vastalauseistani viis. Pohjolan Valkyriat, Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström saapuvat moottoripyörällä vahtimaan Ranskan rajaa. Kuva: Tuomo Manninen Suomen Kansallisteatteri,Pirkko Saisio,Musta Saara

Kansallisteatteri: Musta Saara. Kirjoittanut Pirkko Saisio.
Ohjaus Laura Jäntti. Musiikki Jussi Tuurna. Lavastus Kati Lukka. Pukusuunnittelu Tarja Simone. Valosuunnittelu Morten Reinan. Äänisuunnittelu Jussi Matikainen. Saliäänisuunnittelu
Sakari Kiiski, Koreografia Janne Marja-aho. Naamiointi Jari Kettunen.
Muusikot: Jussi Tuurna, Tommi Asplund, Esko Grundström, Topi Korhonen, Ville Leppilahti ja Sara Puljula. Rooleissa Kristiina Halttu, Linda Hämäläinen, Katariina Kaitue, Panu Kangas, Jani Karvinen, Mikko Kauppila, Petri Knuuttila, Janne Marja-aho, Juha Muje, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Erkki Saarela, Sinikka Sokka, Taru Still, Ulla Tapaninen, Timo Tuominen ja Tiina Weckström. Kantaesitys suurella näyttämöllä 12.9.2018.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri