Hyppää pääsisältöön

Hyvin soittaminen auttaa uuden musiikin asiaa

Pianisti Risto-Matti Marin on profiloitunut kahtaalle: toisaalta romanttiseen virtuoosipianismiin, toisaalta kotimaiseen nykymusiikkiin. Molemmilla alueilla hänellä on sekä intohimo että taito soittaa oikeita säveliä oikeaan aikaan oikealla tavalla. Tämä kuuluu myös Marinin uutuuslevyllä, jonka kotimainen, uusi pianomusiikki avautuu kuulijalle helpommin kuin nuottien tiheydestä voisi päätellä.

Risto-Matti Marin / Sixth Sense
Risto-Matti Marin / Sixth Sense Uudet levyt

Otsikon "Kuudes aisti" alle Marin on valikoinut viisi hyvin erilaista teosta, joista kolme on hänelle omistettu. Tämä kertoo siitä, kuinka paljon säveltäjät arvostavat Marinin työmotivaatiota ja tulkintataitoja. Eero Hämeenniemeltä kuullaan tumma, virtuoottinen Yön tulva ja barokkisen kirkkaat Trastevere-muunnelmat. Matthew Whittallin The Wine-dark Sea herkuttelee myyttisen Välimeren tunnelmilla yhdistäen minimalismia ja impressionismia. Juho Miettisen pianosonaatti edustaa kotimaisen modernismin selväpiirteistä nykylinjaa, kun taas Matei Gheorghiun kolmas pianosonaatti haastaa esittäjänsä katkelmallisuudella, aggressiivisuudella ja virtuoosihakkauksella.

Selvää punaista lankaa Marin ei ohjelmistoon ole punonut, mainitseepahan vain että kukin teos rakentuu moninaisten jatkumoiden perustalle. Kuulijan kannalta tärkeämpää on, että Marin saa punaisen langan erottumaan jokaisessa yksittäisessä teoksessa. Hämeenniemen ja Whittallin karaktäärikappaleiden juonen Marin soittaa auki selvillä sointiväreillä ja tunnelmilla, mutta sonaateissa hän joutuu kaivamaan työkalupakistaan todella terävää tekniikkaa ja musiikillista harkintaa. Etenkin Gheorghiun sonaatin katkelmallisten ääriosien paukutus on vaarassa jättää kuulijan täysin kylmäksi, mutta Marinin rytmisesti varma, harmonisesti kirkas ja muotoilultaan harkittu soitto pystyy antamaan äänikaaokselle tarkoituksen.

Sen ryteikön osoittaminen musiikiksi lienee levyn hämmästyttävintä taituruutta, mutta sorminäppäryyttäkin riittää ihailtavaksi. Yön tulvan asteikkovyörytysten elävyys ja Miettisen sonaattifinaalin repetitioiden napakkuus todistavat, että Suomessa Marin on ainoa laatuaan.

Erityiskiitos Marinille siitä, että hän levyvihkosessa pahoittelee säveltäjänelikon sukupuolijakaumaa, paitsi että annan kiitoksen vasta, jos tilanne seuraavilla levyillä korjautuu.

"Sixth sense - Finnish contemporary music for piano". Eero Hämeenniemi: Yön tulva; La Trastevere Variazioni. Matthew Whittall: The Wine-dark Sea V. Juho Miettinen: Pianosonaatti nro 1 "Sixth sense". Matei Gheorghiu: Pianosonaatti nro 3. - Risto-Matti Marin, piano. (Alba, ABCD 423)

Kuuntele Uudet levyt 18.9.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Pieni mutta taidokas kokoonpano korostaa vokaalipolyfonian herkkyyttä

    Levyarvostelu

    New York Polyphony on renessanssin vokaalipolyfoniaan erikoistunut mieskvartetti, joka pystyy esittämään neliäänistä, korkeaakin satsia musiikin vaatimalla kirkkaudella ja yhtenäisyydellä. Maailmanluokan osaaminen on tarpeen, koska paastonajan levyllään yhtye esittää Francisco de Peñalosan ja Pedro de Escobarin tunteikasta mutta äärimmäisen herkkää polyfoniaa.

  • Kotoisan hallittu perheduo

    Levyarvostelu

    Sopraano Vilja Riutamaa ja kitaristi Matti Riutamaa ovat sisaruksia musikaalisesta perheestä. Nuorilla taiteilijoilla on toki itsenäiset urat, mutta yhteinen Duo Hermanchito lienee heille tärkeä projekti, ja kuulostaa siltä kuin sisarukset viettäisivät yhteistä iltaa rakkaimman musiikkinsa parissa, sanattoman yhteisymmärryksen vallitessa, mutta korkealla ammattitaidolla.

  • Jablonski ymmärtää Skrjabinin masurkat

    Levyarvostelu

    Frédéric Chopin on kaikkien pianosäveltäjien esikuva, mutta hänen merkittävä masurkkatuotantonsa ei saanut juurikaan jatkajia. Syynä lienee lajityypin etnisyys - myös taidemusiikiksi tyylitellyn masurkan on säilytettävä yhteys puolalaisiin juuriin. Aleksandr Skrjabin sentään sävelsi CD-levyllisen masurkkoja, ja Ondinen uutuudella ruotsalainen pianisti Peter Jablonski tekee kauniisti kunniaa lajityypin perinteelle.

  • Kahdeksan tuntia sivistynyttä ITE-musiikkia?

    Levyarvostelu

    Kaikhosru Shapurji Sorabji oli brittiläinen säveltäjä, pianisti, kriitikko ja erakkoeksentrikko, joka 1900-luvun alkupuolella työsti valtavan määrän pianomusiikkia post-myöhäisromanttiseen mutta moninaiseen tyyliin. Monia Sorabjin teoksia on pidetty mahdottomina soittaa, ei vain teknisesti vaan myös keston takia. Esimerkiksi Dies irae -teemaan perustuva muunnelmateos Sequentia cyclica on joidenkin mielestä Sorabjin paras, mutta kestää yli kahdeksan tuntia. Ahkera Sorabji-urakoitsija Jonathan Powell on nyt saattanut senkin levylle, joten entistä laajempi perehtyminen Sorabjin taiteeseen on nyt mahdollista. Mutta onko se suositeltavaa?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua