Hyppää pääsisältöön

Soolo-Bach ei toimi nokkahuilulla

Johann Sebastian Bachin sooloviulusonaatteja ja -partitoja sekä soolosellosarjoja on perustellusti ja ansiokkaasti esitetty monilla eri soolosoittimilla. Frans Brüggenin sovitukset nokkahuilulle ovat kuitenkin niin täynnä kompromisseja ja rajoitteita, että niitä tekee pahaa kuunnella. Nokkahuilisti Bolette Roedin uusi Ondine-levytys on murheellisinta soolo-Bachia pitkään aikaan.

Bach / Bolette Roed
Bach / Bolette Roed Uudet levyt

Bachin sooloviulu- ja soolosellomusiikin keskeisenä ideana on moniäänisyyden kevyehkö luonnostelu jousisoittimille luontevilla keinoilla, niin että kuulija tiedostamattaan täydentää rikkaan harmonian ja kontrapunktin. Mutta nokkahuilussa ei ole luontevia keinoja moniäänisyyden luonnosteluun. Sovituksissa Brüggen turvautuu lähinnä etuheleisiin, jotka eivät tarkoitukseen riitä, vaan kuulostavat irralliselta lurittelulta. Erityisen verisesti nokkahuilu amputoi kontrapunktin niissä kohdissa, joissa Bach siirtää melodialinjaa ääneltä toiselle. Levy onkin täynnä selittämättömiä melodianpätkiä eri äänenkorkeuksilla.

Bach luonnosteli moniäänisyyttä myös ikiliikkujamaisiin kuvioihin, mutta niitäkään nokkahuilisti ei saa toteutumaan, koska välillä pitää ottaa happea. Tämä harmillinen pikkuseikka pilaa fraseerauksen monessa kohtaa. Myös nokkahuilun rajallinen ääniala johtaa musiikillisesti kestämättömiin kompromisseihin, kun muutenkin huteraa polyfoniaa sotketaan vaihtamalla oktaavialaa.

Brüggen ei ole yrittänytkään sovittaa Bachin kaikkea sooloviulumusiikkia, ja soolosellosarjojen horisontaalisemmassa harmoniamaailmassa nokkahuilu selviää kelvollisesti. Mutta silloin kun sovitukset hetkellisesti toimivat, Bolette Roedin rytmisesti venyvä soittotapa estää levystä pitämisen. Bach ei tarkoittanut musiikkiaan tanssittavaksi, mutta halusi säilyttää rytmisen karaktääriyhteyden eri tanssilajeihin. Tätä Roed ei kunnioita, vaan soittelee purkkamaisella vapaudella. Jotkut sävelet ovat pidempiä, toiset lyhempiä ja välissä saattaa olla jonkin verran taukoa, mutta järkevää ajallista yhteyttä sävelten välille ei muodostu.

Levyvihkosessa Bolette Roed kertoo sen tavallisen tarinan: kuinka sovituksista vähitellen kehkeytyi musiikkia, jonka Bach olisi voinut itsekin tehdä. Rohkenen olla eri mieltä. Olen kuullut sellaisia sovituksia paljon, eikä tämä levy kuulu niihin.

J.S. Bach (sov. Frans Brüggen): Osia sooloviulusonaateista ja -partitoista sekä soolosellosarjoista. - Bolette Roed, nokkahuilut. (Ondine, ODE 1323-2D)

Kuuntele Uudet levyt 18.9.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Bachia vereslihalla mutta puhuttelevasti

    Levyarvostelu

    Thomas Zehetmair levytti Johann Sebastian Bachin sooloviulusonaatit ja -partitat ensimmäisen kerran vuonna 1983, nuorena miehenä, huikean uransa alussa. Nyt hän on palannut saman ohjelmiston pariin, mutta soittaa barokkiviulua, ja on villimpi ja vapaampi kuin osasi nuorena olla.

  • Janne Marja-ahon laulukarisma kantaa Brelistä barokkiin

    Levyarvostelu

    Janne Marja-aho on näyttelijä, tanssija ja koreografi, mutta barokkiyhtye Cornucopian kanssa hän on tehnyt uuden levyn laulajana. Otsikolla "Minä olin yö" Marja-aho yhdistää Jacques Brelin lauluja barokin lauluihin - ja onnistuu.

  • All male panel täyttää akustisen tilan

    Levyarvostelu

    Pianisti Joonas Ahonen, viulisti Antti Tikkanen ja sellisti Markus Hohti muodostavat all male panelin nimeltä Rödberg-trio. Kolmikko osallistuu Suomen taidemusiikkielämää kuohuttaneeseen tasa-arvokeskusteluun Alban julkaisemalla uutuuslevyllä, jolla kuullaan pianotriot sekä Fanny että Felix Mendelssohnilta. Levyn eräänä tarkoituksena on antaa kuulijalle eväät patriarkaatin saneleman kaanonin uudelleenarvioimiseen, mutta eväitä mutustellessa huomio kiinnittyy etenkin vuoden 1828 wieniläiseen Böhm-flyygeliin.

  • Pianotriolla Vasksin musiikki viiltää terävämmin

    Levyarvostelu

    Peteris Vasks on Latvian ja varmasti myös levy-yhtiö Ondinen soitetuin nykysäveltäjä. Vasksin mystisen minimalismin sointuisa pehmeys sopii suuren yleisön makuun, mutta sen kovasta ytimestä löytyy materialismin ja henkisen tyhjyyden kritiikkiä. Uudella levyllä Vasksin musiikkia soittaa pianotrio Palladio, ja karuudellaan kokoonpano varmistaa, ettei Vasksin ydin peity höttöisten sointikenttien alle.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua