Hyppää pääsisältöön

Soolo-Bach ei toimi nokkahuilulla

Johann Sebastian Bachin sooloviulusonaatteja ja -partitoja sekä soolosellosarjoja on perustellusti ja ansiokkaasti esitetty monilla eri soolosoittimilla. Frans Brüggenin sovitukset nokkahuilulle ovat kuitenkin niin täynnä kompromisseja ja rajoitteita, että niitä tekee pahaa kuunnella. Nokkahuilisti Bolette Roedin uusi Ondine-levytys on murheellisinta soolo-Bachia pitkään aikaan.

Bach / Bolette Roed
Bach / Bolette Roed Uudet levyt

Bachin sooloviulu- ja soolosellomusiikin keskeisenä ideana on moniäänisyyden kevyehkö luonnostelu jousisoittimille luontevilla keinoilla, niin että kuulija tiedostamattaan täydentää rikkaan harmonian ja kontrapunktin. Mutta nokkahuilussa ei ole luontevia keinoja moniäänisyyden luonnosteluun. Sovituksissa Brüggen turvautuu lähinnä etuheleisiin, jotka eivät tarkoitukseen riitä, vaan kuulostavat irralliselta lurittelulta. Erityisen verisesti nokkahuilu amputoi kontrapunktin niissä kohdissa, joissa Bach siirtää melodialinjaa ääneltä toiselle. Levy onkin täynnä selittämättömiä melodianpätkiä eri äänenkorkeuksilla.

Bach luonnosteli moniäänisyyttä myös ikiliikkujamaisiin kuvioihin, mutta niitäkään nokkahuilisti ei saa toteutumaan, koska välillä pitää ottaa happea. Tämä harmillinen pikkuseikka pilaa fraseerauksen monessa kohtaa. Myös nokkahuilun rajallinen ääniala johtaa musiikillisesti kestämättömiin kompromisseihin, kun muutenkin huteraa polyfoniaa sotketaan vaihtamalla oktaavialaa.

Brüggen ei ole yrittänytkään sovittaa Bachin kaikkea sooloviulumusiikkia, ja soolosellosarjojen horisontaalisemmassa harmoniamaailmassa nokkahuilu selviää kelvollisesti. Mutta silloin kun sovitukset hetkellisesti toimivat, Bolette Roedin rytmisesti venyvä soittotapa estää levystä pitämisen. Bach ei tarkoittanut musiikkiaan tanssittavaksi, mutta halusi säilyttää rytmisen karaktääriyhteyden eri tanssilajeihin. Tätä Roed ei kunnioita, vaan soittelee purkkamaisella vapaudella. Jotkut sävelet ovat pidempiä, toiset lyhempiä ja välissä saattaa olla jonkin verran taukoa, mutta järkevää ajallista yhteyttä sävelten välille ei muodostu.

Levyvihkosessa Bolette Roed kertoo sen tavallisen tarinan: kuinka sovituksista vähitellen kehkeytyi musiikkia, jonka Bach olisi voinut itsekin tehdä. Rohkenen olla eri mieltä. Olen kuullut sellaisia sovituksia paljon, eikä tämä levy kuulu niihin.

J.S. Bach (sov. Frans Brüggen): Osia sooloviulusonaateista ja -partitoista sekä soolosellosarjoista. - Bolette Roed, nokkahuilut. (Ondine, ODE 1323-2D)

Kuuntele Uudet levyt 18.9.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua