Hyppää pääsisältöön

Soolo-Bach ei toimi nokkahuilulla

Johann Sebastian Bachin sooloviulusonaatteja ja -partitoja sekä soolosellosarjoja on perustellusti ja ansiokkaasti esitetty monilla eri soolosoittimilla. Frans Brüggenin sovitukset nokkahuilulle ovat kuitenkin niin täynnä kompromisseja ja rajoitteita, että niitä tekee pahaa kuunnella. Nokkahuilisti Bolette Roedin uusi Ondine-levytys on murheellisinta soolo-Bachia pitkään aikaan.

Bach / Bolette Roed
Bach / Bolette Roed Uudet levyt

Bachin sooloviulu- ja soolosellomusiikin keskeisenä ideana on moniäänisyyden kevyehkö luonnostelu jousisoittimille luontevilla keinoilla, niin että kuulija tiedostamattaan täydentää rikkaan harmonian ja kontrapunktin. Mutta nokkahuilussa ei ole luontevia keinoja moniäänisyyden luonnosteluun. Sovituksissa Brüggen turvautuu lähinnä etuheleisiin, jotka eivät tarkoitukseen riitä, vaan kuulostavat irralliselta lurittelulta. Erityisen verisesti nokkahuilu amputoi kontrapunktin niissä kohdissa, joissa Bach siirtää melodialinjaa ääneltä toiselle. Levy onkin täynnä selittämättömiä melodianpätkiä eri äänenkorkeuksilla.

Bach luonnosteli moniäänisyyttä myös ikiliikkujamaisiin kuvioihin, mutta niitäkään nokkahuilisti ei saa toteutumaan, koska välillä pitää ottaa happea. Tämä harmillinen pikkuseikka pilaa fraseerauksen monessa kohtaa. Myös nokkahuilun rajallinen ääniala johtaa musiikillisesti kestämättömiin kompromisseihin, kun muutenkin huteraa polyfoniaa sotketaan vaihtamalla oktaavialaa.

Brüggen ei ole yrittänytkään sovittaa Bachin kaikkea sooloviulumusiikkia, ja soolosellosarjojen horisontaalisemmassa harmoniamaailmassa nokkahuilu selviää kelvollisesti. Mutta silloin kun sovitukset hetkellisesti toimivat, Bolette Roedin rytmisesti venyvä soittotapa estää levystä pitämisen. Bach ei tarkoittanut musiikkiaan tanssittavaksi, mutta halusi säilyttää rytmisen karaktääriyhteyden eri tanssilajeihin. Tätä Roed ei kunnioita, vaan soittelee purkkamaisella vapaudella. Jotkut sävelet ovat pidempiä, toiset lyhempiä ja välissä saattaa olla jonkin verran taukoa, mutta järkevää ajallista yhteyttä sävelten välille ei muodostu.

Levyvihkosessa Bolette Roed kertoo sen tavallisen tarinan: kuinka sovituksista vähitellen kehkeytyi musiikkia, jonka Bach olisi voinut itsekin tehdä. Rohkenen olla eri mieltä. Olen kuullut sellaisia sovituksia paljon, eikä tämä levy kuulu niihin.

J.S. Bach (sov. Frans Brüggen): Osia sooloviulusonaateista ja -partitoista sekä soolosellosarjoista. - Bolette Roed, nokkahuilut. (Ondine, ODE 1323-2D)

Kuuntele Uudet levyt 18.9.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Herreweghen kolmas Johannes-passio on taas pykälää parempi

    Levyarvostelu

    Periodiguru Philippe Herreweghe ja hänen perustamansa Collegium Vocale levyttivät Bachin Johannes-passion ensimmäisen kerran vuonna 1987 ja uudestaan vuonna 2001. Kumpikin tulkinta osaltaan määritteli, miltä passioiden pitää nykyään kuulostaa. Täksi pääsiäiseksi ilmestyi kolmas levytys, joka ei juurikaan muuta tai paranna Herreweghen asettamaa standardia, mutta perusteensa silläkin on.

  • Hohti & Holmström romantiikan karheassa ytimessä

    Levyarvostelu

    Pianisti Emil Holmströmin ja hänen vanhan Bösendorfer-flyygelinsä ympärille on Suomessa kehittynyt muusikkoryhmä, joka on kiihkeän innostunut romanttisesta perusohjelmistosta, mutta haluaa soittaa sitä omalla tavallaan, periodisoittimilla. Tämän liikehdinnän tuloksia on esitellyt Alba-yhtiö, jonka uudella levyllä Holmström yhdessä Markus Hohdin kanssa soittaa Brahmsin kaksi sellosonaattia. Romantiikan ydin löytyy, ja ilahduttavasta paikasta.

  • Vilpitöntä viulunsoittoa Ruotsista

    Levyarvostelu

    Johan Dalene on teini-ikäinen ruotsalaisviulisti, joka BIS-yhtiön debyyttilevyllään on rohjennut kajota perusohjelmiston ytimeen, Tshaikovskin ja Barberin viulukonserttoihin. Ensi kuulemalta tuomitsin Dalenen teknisesti moitteettomaksi viuluviikariksi, jossa persoonallisinta on nuoruus ja kotimaa. Luettuani levystä pari ylistävää kansainvälistä arviota annoin sille uuden mahdollisuuden, ja toden totta, kenties Dalenen musisoinnissa on suoruutta ja vilpittömyyttä, joilla pärjää jatkossa.

  • Erkki-Sven Tüür - kirkkaita värejä, väkeviä tunnelmia

    Levyarvostelu

    Erkki-Sven Tüür on syystäkin sukupolvensa menestynein virolaissäveltäjä maailmalla. Hän säveltää vahvaa, tunnepitoista nykymusiikkia, jonka plastiset ja säihkyvät pinnat muodostavat kuin abstrakteja metalliveistoksia, mutta liikkuvat selvään suuntaan. Tüürin statuksesta kertoo, että juuri häneltä tilattiin orkesteriteos Viron satavuotisjuhliin. Syntynyt yhdeksäs sinfonia, lisänimeltään Mythos, kuullaan Alpha-yhtiön uutuusjulkaisulla, ja on tavallistakin väkevämpää tunnelmointia Tüürin tuotannossa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Viisi tapaa pelastaa pörriäinen – valitse omasi ja merkkaa tekosi!

    Pölyttäjiä voi auttaa pihassa ja parvekkeella.

    Pölyttäjien määrä on vähentynyt uhkaavasti. Kimalaiset, mehiläiset ja muut pörriäiset tarvitsevat apuasi! Pelasta pörriäinen -kampanja kutsuu kaikki mukaan talkoisiin. Miten sinä haluat auttaa: kukkia, leikkaamaton nurmikko, hyönteishotelli vai myrkytön puutarha? Valitse, toteuta ja merkitse tekosi laskuriin.

  • Eurovision Diaries – Viisupäiväkirjat

    Viisupäiväkirjat näyttää maailman euroviisufanin silmin.

    Dokumenttikokonaisuudessa fanit ympäri maailmaa kuvaavat vuoden verran elämäänsä ja fanitustaan, odotuksen huipentuessa euroviisuihin Tel Avivissa Israelissa. Soraääniäkin kuuluu, politiikkaa pohditaan ja vähemmistöt saavat äänensä esiin viisujen glitterin alta. Päiväkirjoissa esiintyy faneja 25 maasta, Ukrainasta Turkkiin ja USA:sta Venäjälle. Tavalliselle pulliaiselle viisut ovat vuosittainen toukokuinen laulukilpailu, mutta viisufanit elävät euroviisuja ympäri vuoden, missä päin maailmaa tahansa. Fanit käyvät omilla viisuleireillä, viisuristeilyillä ja tekevät omia versioita lempibiiseistään. Olennainen osa viisuja on fanaattisten fanien pyörittämä viisufanimedia, joka suoltaa viisu-uutisia 24/7.