Hyppää pääsisältöön

Susanne Kujala tekee Bachilla kunniaa Janakkalan uruille

Vuonna 1993 Martti Porthanin urkurakentamo sai valmiiksi uudet urut Janakkalan kirkkoon. Ja millaiset urut ne ovatkaan! Pohjoissaksalaisen barokkiesikuvan mukaan rakennettu jalo instrumentti on tehnyt Janakkalan kirkosta melkeinpä pyhiinvaelluskohteen sekä urkureille että urkumusiikin ystäville. Alba-yhtiön ja urkuri Susanne Kujalan uutuuslevyllä Janakkalan urkujen 25-vuotissyntymäpäivää vietetään asianmukaisin menoin Bachin parissa, koska Bach sopii Janakkalan uruille erityisen hyvin.

Bach on Porthan Organ / Kujala
Bach on Porthan Organ / Kujala Uudet levyt

Susanne Kujala on Suomen parhaita konserttiurkureita. Nykymusiikki on hänen erikoisalansa, mutta taituruus, sointiaisti ja harmonikkataustan tukema svengi sopivat Bachiin yhtä lailla. Porthan-urkujen juhlaohjelmaksi Kujala on valinnut tasapainoisen ja soinnillisesti edustavan otoksen - kaksi erilaista preludia ja fuugaa, kaksi erilaista triosonaattia ja juhlavana loppuna Toccata, adagio ja fuuga C-duuri.

Kujalan taustan takia odotin häneltä jotain pientä jekkua rytmeissä tai rekisteröinneissä, mutta Kujala on olletikin vaikuttunut hienon soittimen äärellä, ja soittaa sillä Bachia myötäkarvaan, niin kuin soitin haluaa sitä soitettavan. Hyvä niin, onhan kyseessä hienon soittimen juhlalevy! Eräänlaisena yleistunnelmana levyllä on pehmeä, silkinkiiltävä ja kantava sointi. Pauhukohdissa Kujala säätää sointiin särmää, hiljaisemmissa osissa korostuu ilmavuus, mutta kaikilla rekisteröinneillä kuulijalle tulee selväksi, että kyseessä on laadukas ja sielukas instrumentti. Vaikutelman viimeistelee Markku Veijonsuon täyteläinen äänitys, jossa on enemmän urkua ja vähemmän kirkkoa kuin Mika Koivusalon urkuäänityksissä. Porthan-urkujen raja tulee vastaan ainoastaan hitaiden osien pehmeissä, todella syvissä bassoäänissä, jotka eivät syty tarkasti.

Kujalan soitto on rytmisesti parempaa kuin urkureilla keskimäärin. Esimerkiksi c-molli-sonaatin ääriosissa Kujala tavoittaa rennon, rullaavan liike-energian, joka tempaa kuulijan väistämättömästi mukaansa, kun taas hitaassa osassa Kujala käyttää rubatoa niin elastisesti kuin se uruilla on mahdollista. Teknisesti soitto ei jätä kysyttävää - jopa pirullinen jalkiosoolo Toccatassa C-duuri etenee kirkkaasti ja määrätietoisesti päätökseensä.

Tämä levy kannattaa siis kuunnella paitsi Bachin musiikin ja Susanne Kujalan soiton takia, myös suomalaisen urkuperinteen kunniaksi. Meillä pienetkin seurakunnat ovat uskaltaneet panostaa hyviin urkuihin, ja löytäneet niille taidokkaat rakentajat. Tulos antaa musiikin ihmeen tapahtua.

"Bach on Porthan organ". J.S. Bach: Preludit ja fuugat D-duuri ja a-molli; Triosonaatit nro 4 e-molli ja 2 c-molli; Toccata C-duuri. - Susanne Kujala, urut. (ABCD 424)

Kuuntele Uudet levyt 18.9.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

    Levyarvostelu

    1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

  • Valoisa perusvigilia Latvian-tehtaalta

    Levyarvostelu

    Kaikki tietävät että Latvian radiokuoro on taitava, ja kaikki tietävät, että silloin tällöin se levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia, jota Ondine innolla julkaisee. Siksi uusien levyjen tulvasta voisi perustellusti poimia jotain aivan muuta. Mutta toisaalta Latvian kuorotehtaan uusin valmiste, Aleksandr Gretshaninovin vigilia, on valonhohtoista, täyteläistä ja yksinkertaista kuoroherkkua, joka mainiosti sopii marraskuun lohtumusiikiksi.

  • Sibeliuksen pientä pianomusiikkia niin hyvin kuin se antaa myöten

    Levyarvostelu

    Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.

  • Pehmeän luutun syleilyyn

    Levyarvostelu

    Ruotsalaissyntyinen luuttuguru Jakob Lindberg on saanut käsiinsä harvinaisen, ikivanhan luutun, jonka pehmeää, henkevää sointia olen aiemminkin ylistänyt Uudet levyt -ohjelmassa. Nyt Lindberg luuttuineen on tarttunut Bachin musiikkiin, mikä vaatii näkemyksellistä sovitustyötä. Lindbergin kokemus ja hänen luuttunsa erityinen sointi kuuluvat BISin julkaisemalla levyllä, mutta omassa levyhyllyssäni kilpailu on kovaa tälläkin erikoisalalla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua