Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Ruotsin vaalien ääntenlaskun hitaus yllätti

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on julkaistu Hämeen Sanomissa 17.9.2018.

Asiasta toiseen-palstalla kysyttiin, miksi Ylen suora lähetys Ruotsin vaaleista päättyi kesken tulosten julkistamisen. (Hämeen Sanomat 11.9.)

Päätimme siirtää television pääuutislähetyksemme Tukholmaan, jotta pystyisimme välittämään mahdollisimman intensiivisesti vaali-illan tunnelmia tapahtumapaikalta. Lähetys jatkui erikoislähetyksenä Yle TV1-kanavalla klo 21.30 saakka, sen jälkeen Yle Areenassa ja jälleen TV1:ssä klo 22.20–22.50.

Etukäteen oli tiedossa, että Ruotsin vaalien ääntenlasku on hitaampaa kuin Suomessa ja lopullinen tulos siirtyy joka tapauksessa alkuviikkoon.

Tavoitteenamme oli erikoislähetyksen puitteissa saada julki Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n tilastoihin pohjautuva vaaliennuste. Harmillisesti sekä ääntenlasku että SVT:n ennuste kuitenkin venyivät huomattavasti ennakoidusta. Ennustetta ei lopulta tullut ollenkaan.

Koska lähetys tehtiin yhteistyössä eurooppalaisen yleisradiounionin EBU:n kanssa ja heidän satellittijärjestelmäänsä käyttäen, emme sopimuksellisista syistä voineet jatkaa lähetystä Tukholmasta. Pahoittelemme katsojille tästä aiheutunutta harmia.

Riina Malhotra
vastaava tuottaja, Tv-uutiset