Hyppää pääsisältöön

“Äärioikeistolla on parhaat bileet” ‒ vasemmistoajattelijat selittävät liberalismin kriisin, trollioikeiston menestyksen ja vasemmiston surkeuden

Mies on maalannut Vapaudenpatsaalle Hitler-viikset.
Mies on maalannut Vapaudenpatsaalle Hitler-viikset. Kuva: Johanna Aulén KulttuuriCocktail,Vapaudenpatsas,Adolf Hitler

Vasemmisto voitti kulttuurisodan, mutta muuttui kapitalismin juoksupojaksi ja keskittyy nyt vahtimaan sitä, mitä saa sanoa. Sillä aikaa äärioikeisto brändäsi itsensä kapinalliseksi ja alkoi mellastaa netissä. Pontus Purokurun ja Veikka Lahtisen mukaan uusi äärioikeisto on ymmärtänyt saman, minkä 1960-luvun vasemmistoradikaalit: jotta voi vallata politiikan, on ensin oltava hyvä meininki ja kulttuurista annettavaa.

Läntinen liberaali maailmanjärjestys ajautui kriisiin kymmenen vuotta sitten. Vuoden 2008 finanssikriisi aloitti ajanjakson, jonka kuluessa niin markkinatalous kuin demokratiakin ovat joutuneet vaikeuksiin.

Mihin maailma on menossa, ja kuka määrää suunnan?

Tässä artikkelissa oman vastauksensa muotoilevat tietokirjailija Pontus Purokuru ja eläinoikeusjärjestö Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen. He ovat politiikasta ja yhteiskuntateoriasta kiinnostuneita blogisteja ja nettiaktiiveja, jotka suhtautuvat kriittisesti puolueisiin, kapitalismiin ja kansallisvaltioon.

Purokuru ja Lahtinen ovat osa uudenlaista verkkovasemmistoa, joka haluaa yhdistää analyysin ja aktivismin. Heidän kritiikkinsä osuu sekä oikealle että vasemmalle. Heidän tavoitteensa on löytää uusi vaihtoehto liberalismille.

– Monet haluavat käydä suoraan äärioikeistoa vastaan. Avainkysymys on kuitenkin se, miten vastata liberalismin kriisiin sellaisella tavalla, että se vie ainekset äärioikeiston kukoistukselta, Purokuru sanoo.

Lähtöruutu: Tuttu ja turvallinen liberalismi ei enää lupaa hyvää tulevaisuutta

Kun Lahtinen ja Purokuru puhuvat liberalismista, he puhuvat “liberaalista hallinnan tavasta”. Sillä he tarkoittavat erityisesti länsimaisten yhteiskuntien tapaa kertoa jäsenilleen, että he ovat vapaita toimimaan markkinoilla ja että heillä on vastuu omasta elämästään.

– Liberalismi on tapa, jolla ihmisiä hallitaan vapauden kautta. Saamme vapaan yhteiskunnan, joka samalla mahdollistaa kapitalismin ja pitää ihmiset tottelevaisina, Lahtinen kuvailee.

Liberalismi oli vahvimmillaan Neuvostoliiton kaatumisesta finanssikriisiin. Sittemmin se on ollut epävakaassa tilassa.

Purokuru listaa, miten liberalismi on kriisiytynyt tai joutunut haastetuksi: äärioikeisto on noussut parlamentteihin, jatkuvaan talouskasvuun ei voi enää luottaa, liberaalit hyveet, kuten suvaitsevaisuus tai vapaa liikkuvuus, kyseenalaistetaan, ihmisoikeuksista tingitään ja elinajanodotteen kasvu on paikoin pysähtynyt.

Lisäksi kaiken yllä leijuu totaalisen tuhon uhka, kun ilmastonmuutos etenee.

Tästä kaikesta seuraa, että liberalismi ei pysty pitämään lupaustaan jatkuvasti lisääntyvästä hyvinvoinnista. Vanhemmat eivät enää usko, että heidän lastensa elämästä tulisi parempaa kuin heidän omastaan.

– On epäselvää, kuka nyt pystyy takaamaan luottamuksen ja tulevaisuuden, Purokuru sanoo.

Peli kovenee: Äärioikeisto esittää itsensä uutena kapinallisena

Tällä hetkellä liberalismin näkyvin haastaja on äärioikeisto. Purokurun ja Lahtisen mukaan se haluaa horjuttaa liberalismia ennen kaikkea kulttuurisesti.

Äärioikeisto ei tarjoa uutta talousmallia, vaan keskittyy aloittamaan kulttuurisotia etnisyyksistä, identiteeteistä ja arvoista. Niin kauan kuin keskustelu pyörii niissä, äärioikeisto on vahvoilla.

Mutta mistä puhutaan, kun puhutaan äärioikeistosta? Purokuru löytää useimmista uuden oikeiston liikkeistä kaksi elementtiä.

Ensimmäinen on pyrkimys kohti etnonationalistista ja autoritaarista valtiota, jolla on tarkasti valvotut rajat. Etnonationalismissa kansalaisuus ei vielä takaa kuulumista kansaan. Sisään pääsee, jos jakaa saman kulttuuriperinteen, kielen ja etnisyyden. Ihmiset luokitellaan meihin ja muihin.

Toinen elementti on hyökkäävä tapa toimia. Se ilmenee normien ja rajojen rikkomisena, kaiken pilkkaamisena ja yleisenä mellastamisena.

– Nykyaikainen äärioikeisto käyttää samanlaisia keinoja kuin vasemmistolaiset aktivistit ja vastakulttuurit ovat käyttäneet 1960-luvulta alkaen, Purokuru sanoo.

‒ Heillä on halu palauttaa myyttinen kurimenneisyys, mutta valmius tehdä se vallankumouksellisin keinoin. Kumouksen tavoittelu erottaa äärioikeiston konservatiivioikeistosta esimerkiksi Yhdysvalloissa, Lahtinen lisää.

Lahtinen erottaa äärioikeiston myös liberaalioikeistosta, jota kiinnostaa lähinnä globaali taso, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuminen, eikä juurikaan esimerkiksi kansallisvaltiot.

Veikka Lahtinen seisoo keltaisen seinän edessä.
Veikka Lahtinen Veikka Lahtinen seisoo keltaisen seinän edessä. Kuva: Teemu Laaksonen / Yle mies,Veikka Lahtinen
Pontus Purokuru seisoo keltaisen seinän edessä.
Pontus Purokuru Pontus Purokuru seisoo keltaisen seinän edessä. Kuva: Teemu Laaksonen / Yle mies,Pontus Purokuru

Purokuru ja Lahtinen havainnollistavat äärioikeiston ja radikaalivasemmiston kehitystä mallilla, joka perustuu irlantilaisen Angela Naglen Kill All Normies -kirjaan (2017).

Ennen radikaalivasemmisto tunnettiin rajojen rikkomisesta ja vastarinnasta, nyt se tunnetaan uusien normien asettamisesta ja niiden valvomisesta.

Kun äärioikeisto ennen puolusti normeja ja valvontaa, tekee se sitä edelleenkin, mutta nyt esiintymällä kapinallisena ja rikkomalla sovinnaisuuden rajoja.

Uusi oikeisto on siis omaksunut vanhan vasemmiston keinot ja alkanut käyttää niitä liberaalia järjestystä vastaan. Ja äärioikeiston mukaan vasemmisto on osa liberaalia valtavirtaa, koska se on saavuttanut lukuisia voittoja omissa kulttuurisodissaan ‒ esimerkiksi vähemmistöjen oikeudet ovat nykyään näkyvä osa julkista keskustelua.

Verkon äärioikeisto on kuin zombi, joka pyrkii tuhoamaan kaikki vilpittömät tunteenilmaisut.

Vaikka moderni äärioikeisto on brändännyt itsensä vanhan vallan tärkeimmäksi haastajaksi, on heidän joukossaan niitäkin, joille kuri ja perinteiset arvot ovat kaikki kaikessa. Lahtinen mainitsee esimerkkeinä Soldiers of Odinin ja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen.

– Rajojen rikkominen liittyy enemmän nihilistiseen verkkoäärioikeistoon, joka ei suoraan tunnusta mitään poliittista kantaa, Lahtinen sanoo.

Esimerkkejä uudesta nettioikeistosta löytyy amerikkalaisesta alt-right-liikkeestä, Twitterin trolleista ja niin sanotuilta kuvalaudoilta. Kuvalaudat ovat anonyymejä keskustelufoorumeja, joissa kommunikoidaan pitkälti kuvien avulla. Tunnetuimpia kuvalautoja ovat maailmalla 4chan ja Suomessa Ylilauta. Ne ovat sinänsä neutraaleja alustoja, jotka jostain syystä ovat viime vuosina alkaneet täyttyä äärioikeistolaisista viesteistä.

Verkossa vellova kiukku ja pilkka on pääosin spontaania ja hankalasti kontrolloitavissa, Lahtinen ja Purokuru arvioivat. Siihen liittyy yksilöiden tyytymättömyyttä, yhteiskunnallista näköalattomuutta ja yleisempää tarvetta purkaa vihaa anonyymisti.

On toki myös poliitikkoja, jotka yrittävät hyödyntää nettiparven sinkoilusta syntyvää energiaa. Yhdysvalloissa Donald Trump sai apua äärioikeiston trolleilta pyrkiessään presidentiksi. Suomessa Jussi Halla-ahon Scripta-blogin, Hommaforumin ja esimerkiksi Suomen sisun aktiivien ohjailema maahanmuuttokeskustelu oli osaltaan auttamassa perussuomalaiset menestykseen vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

– Suomessa ei ole aiemmin hallittu anonyymin ihmisjoukon verkkokäytöstä tuolla tavalla, Lahtinen sanoo.

Purokuru on kirjoittanut Anton Montin kanssa kirjan 1960-luvun yhteiskunnallisista liikkeistä. Hän löytää sieltä esimerkin, jossa on jotain samaa. Lokakuun 16. päivän liike vastusti huvikieltoa, joka esti lauantaitanssien järjestämisen neljä kertaa vuodessa. Kirkkoa kritisoineet vasemmistolaiset saivat tuekseen nuorisoa, jota kiinnosti juhliminen mutta joka vähät välitti politiikasta.

– Ehkä voi ajatella, että äärioikeisto tekee nyt samaa, organisoi epäpoliittista nuorisoa levittämään kansallismielisiä arvoja, tuhoamaan vasemmistoa ja nolaamaan liberaaleja arvoja, Purokuru sanoo.

Transgressio on Lahtisen ja Purokurun analyysissa keskeinen käsite. Sillä tarkoitetaan rajojen ja sääntöjen rikkomista. Radikaalivasemmistolaiset harjoittivat sitä varsinkin 1960-luvulla, nyt se on tyypillisempää verkko-oikeistolle.

– Vasemmisto pyrki vapauttamaan itsensä kahlitsevista tekijöistä, kuten patriarkaatin vallasta tai monotonisesta tehdastyöstä. Äärioikeisto käyttää transgressiota tuhotakseen, pistääkseen kaiken paskaksi, seurauksista välittämättä, Lahtinen vertailee.

Zombi huojuu eteenpäin.
Zombi huojuu eteenpäin. KulttuuriCocktail,zombit

‒ Transgressiivinen äärioikeisto on kuin zombi, joka pyrkii tuhoamaan kaikki vilpittömät tunteenilmaisut. Se on kuvalauta-kulttuurin pääjuttu. Jos joku on vilpittömästi puolustamassa ihmisoikeuksia tai välittää jostain, se nähdään heikkoutena, joka pitää asettaa naurunalaiseksi, nolata, talloa lokaan ja murskata, Purokuru kuvailee.

Vastustaja horjuu: Vasemmisto valittaa eikä saa ihmisiä liikkeelle

Vasemmisto on hukannut kapinallisuutensa. Tai “luopunut vaarallisuuden aurastaan ja ojentanut sen meille hopeatarjottimella”, kuten kirjailija Timo Hännikäinen muotoili puheessaan vaihtoehtoisen oikeiston Awakening-tapahtumassa Helsingissä huhtikuussa 2018. Hännikäisen mukaan nationalistien bileet ovat nykyään parempia kuin vasemmistolla. Asetelma on siis keikahtanut ympäri 1960‒70-luvuilta.

Vaikka Hännikäinen taitaakin liioitella (esimerkiksi Awakeningiin osallistui vain reilut 100 ihmistä), eivät Purokuru ja Lahtinen täysin tyrmää väitteitä. Myös heillä on sanansa sanottavana vasemmiston tilasta.

Purokurun mukaan vasemmistoa vaivaa luuserimentaliteetti. On selkeitä tavoitteita, on faktoja, joilla perustella niitä, mutta ei tekemisen meininkiä eikä kykyä innostaa.

‒ Vasemmiston ongelmana ovat surkeus, tappiomieliala ja reaktiivisuus. Se että katsotaan hirveästi, mitä mieltä muut ovat itsestä. Kaipaisin vasemmistolta ylpeyttä, omanarvontuntoa ja rohkeutta tykitellä, olla joskus törkeä ja aggressiivinen, Purokuru sanoo.

Veltto anarkisti istuu.
Veltto anarkisti istuu. KulttuuriCocktail,anarkistI

Purokuru maalaa pilakuvan vasemmistolaisesta: hän on kuin Hamlet, joka ei voi tehdä yhtään mitään, koska kaikki vaihtoehdot ovat niin ongelmallisia.

Lahtisen mukaan siinä, että tiedostaa omat etuoikeutensa ja yhteiskunnan valtasuhteet, ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta jos valveutuneisuus estää poliittisen toiminnan, se on huono juttu.

‒ Siinä mennään helposti liberalismin kelkkaan, jos ajatellaan, että koska yksilöinä hyödymme järjestelmästä, emme voi kamppailla sitä vastaan, Lahtinen miettii.

Lisäksi vasemmisto on sortunut kapitalismin juoksupojaksi, jonka voimat eivät enää riitä kunnon haastajaksi. Esimerkkinä Veikka Lahtinen mainitsee palkansaajakeskusjärjestö SAK:n tavan vastustaa työttömien patistamiseen tarkoitettua aktiivimallia omalla versiollaan. Pontus Purokurun mukaan esimerkki on kuvaava.

‒ Kun Juha Sipilän hallitus toteutti aktiivimallin, joka rankaisee työttömiä rajusti, niin SAK esitti oman mallinsa, jossa rangaistaan vähän vähemmän, Purokuru sanoo ja naurahtaa.

Purokurun ja Lahtisen mielestä vasemmisto voisi piristää itseään tekemällä jälleen kapinallista politiikkaa. Rajoja pitäisi rikkoa niin, että sillä olisi myönteisiä seurauksia, he muistuttavat. Pelkkä rikkominen ei riitä. Esimerkiksi palkkatyön itsestäänselvänä pidettyä asemaa voisi horjuttaa.

Purokuru mainitsee Ossi Nymanin Röyhkeys-romaanin ja työstäkieltäytyjäliiton tempaukset, jotka ovat provosoineet kiihkeitä keskusteluja.

Helsingin Sanomien viimevuotisessa haastattelussa esikoiskirjailija Nymania luonnehdittiin ideologisesti työttömäksi, koska hän välttelee turhia töitä, joihin työvoimatoimisto häntä pakottaa.

Vasemmisto on sortunut kapitalismin juoksupojaksi.

Työstäkieltäytyjäliitto on esimerkiksi järjestänyt “presentaation” Kampin työvoimatoimistossa Helsingissä. Konsultteina esiintyneet liittolaiset kehottivat työttömiä kieltäytymään tarjotusta työstä. Purokuru on liiton toiminnassa mukana.

Huomiota herättänyt provokaatio oli myös vasemmistonuorten järjestämä “yläluokkasafari”, jossa ajeltiin pääkaupunkiseudun rikkaiden asuinalueilla. Lahtinen ja Purokuru olivat bussissa “safarioppaina” analysoimassa ikkunasta nähtyä.

Lahtisen mielestä vallitseva yhteiskunta on erittäin eriarvoistava, joten jonkun on huudettava, että keisarilla ei ole vaatteita. Mahdollisina trollauskohteina hän mainitsee yritystapahtumat Slushin ja Nordic Business Forumin, joissa juhlitaan pääomaa suljettujen ovien takana.

– Niiden älykäs ja osuva naurettavaksi tekeminen olisi tosi vapauttavaa. Se olisi hyvää transgressiota, hän sanoo.

Kohti maalia: Uudessa maailmassa kaikille annetaan rahaa ja oikeus liikkua

Postmodernismin jälkeen suurten kertomusten ajan piti olla ohi. Liberaalit ja konservatiivit eivät kuitenkaan ole huomanneet sitä.

Liberalismin suuri kertomus on ollut kertomus selviytymisestä historian voittajaksi, jonkinlaiseksi lopulliseksi malliksi siitä, miten maailma pitää järjestää. Filosofi Francis Fukuyama kiteytti ajatuksen väittämällä, että historia loppui, kun liberaali demokratia päihitti sekä fasismin että kommunismin.

Monet konservatiivit ja äärioikeistolaiset ovat ottaneet omakseen politiikan tutkija Samuel Huntingtonin kertomuksen kulttuurien kamppailusta. Huntingtonin mukaan maailmassa on kahdeksan sivilisaatiota, esimerkiksi länsimainen ja islamilainen, joiden perustavanlaatuinen erilaisuus aiheuttaa konflikteja.

‒ Suuret kertomukset ovat olemassa, ja ne toimivat. Jos niistä kieltäytyy, jää alakynteen, Purokuru sanoo.

Hänen mielestään vasemmistokin tarvitsee oman suuren kertomuksensa.

Yksi tapa voisi olla yrittää muotoilla uudelleen marxilainen kertomus, jonka mukaan työväen johdolla ihmiset vapautetaan kapitalismin ikeestä. Tosin aika monella on jo käsitys, että sitä kokeiltiin eikä se onnistunut, koska Neuvostoliitto.

Mitä siis tilalle? Mikä kokoaisi ihmiset yhteen?

Lahtinen huomauttaa, että moni Euroopassa menestyneistä populistisista vasemmistoliikkeistä on noussut vakiintuneiden puolueiden ulkopuolelta ja antanut ihmisille mahdollisuuden ottaa asiat omiin käsiinsä. Hänen mielestään vasemmiston on välttämätöntä löytää uusi tapa järjestäytyä, kun “tehtaan lattia ei enää yhdistä työläisiä”.

Kertomuksen tulisi olla iloinen ja vapauttava, koska kiellot ja rajoitukset eivät saa ihmisiä innostumaan, saatikka sitten toimimaan poliittisesti. Sen tulisi käsitellä jotain, jota ihmiset haluavat.

Purokuru esittää kolme keskeistä tavoitetta: perustulo kaikille, työaika paljon lyhyemmäksi ja valtioiden rajat kunnolla auki. Tässä hän nojaa ennen kaikkea hollantilaisen Rutger Bregmanin kirjaan Ilmaista rahaa kaikille (2018).

– Vaatimukset ovat tarkasti perusteltavissa ja tosi hyödyllisiä, mutta kysymys kuuluu, miten rakentaa näiden ympärille tunteisiin vetoava kertomus, hän pohtii.

Purokurun oma ehdotus on täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi, joka on myös hänen tulevan esseekirjansa nimi.

Purokurun mukaan elämä perustuu tuhlaukseen. Kaikkea on liikaa: aurinko tuottaa ylenpalttisesti energiaa, metsät pursuavat mädäntyviä kasveja, ruokaa tuotetaan heitettäväksi roskakoriin, pankit luovat rahaa tyhjästä ja netti on täynnä loputtomasti kopioitavia kulttuurituotteita.

Purokuru vaatii samppanjaa ja robotteja kaikille.

Niinpä politiikankin on perustuttava runsauteen, ei keinotekoiseen niukkuuteen. On toimittava eliitin tavoin: maksimoitava yhteiskunnasta tuleva hyöty mahdollisimman vähällä vaivalla. Tekoäly ja globalisaatio voidaan ohjata vähentämään työntekoa ja tuottamaan nautintoa. Purokuru vaatii samppanjaa ja robotteja kaikille.

‒ On päästävä eroon kapitalismin vastustamiseen liitetystä harmaudesta, ankeudesta ja nuhjuisuudesta. Kapitalismin tilalle ei haluta asketismia eikä paluuta maaseudun kuviteltuun idylliin, vaan koneiden tuottamaa luksusta. Vastenmieliset työt roboteille, rahat, vapaa-aika ja vapaaehtoiset työt ihmisille! hän julistaa.

Mutta mutta. Kuka maksaa ja kenen rahoilla tämä tehtäisiin?

Purokurun mukaan perustulo purkaisi valtarakenteen, jossa toiset voivat ulosmitata talouden hyödyt, kun toiset joutuvat alistumaan viranomaiskontrolliin ja tyytymään heille valuviin murusiin. Hän muistuttaa, että raha on ihmisten välinen sopimus, joten rahoituksen järjestäminen on puhtaasti poliittinen kysymys.

Jo nykyisessä talousjärjestelmässä rahoitusta voisi kerätä esimerkiksi ympäristö- ja varallisuusverotuksella, veronkiertoa tukkimalla ja yritystukia karsimalla. Purokurun mielestä yhteiset miljardit kannattaisi käyttää johonkin kunnianhimoisempaan kuin ilmavoimien uusiin hävittäjiin.

– 1900-luvun aikana vauraat valtiot löysivät poliittista tahtoa äärimmäisiin hankkeisiin, kuten Kuuhun matkustamiseen, miljoonien ihmisten teolliseen tappamiseen ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Ilmaisen rahan ja vapaa-ajan jakaminen kaikille ei lopulta ole kovin vaativa uudistus tällaisten tekojen rinnalla, hän toteaa.

– Minusta olennainen kysymys kuuluu: minkälainen määrä luovuutta, teknologista kehitystä ja nautintoa maailmaan vapautuu, jos ihmisille aletaan jakaa rahaa ja aikaa?

Artikkeli perustuu Pontus Purokurun ja Veikka Lahtisen Tutkijaliiton kesäkoulussa elokuussa 2018 pitämään esitelmään, erilliseen haastatteluun ja sähköpostikeskusteluun.

Kommentit