Hyppää pääsisältöön

Isovanhemmat - lapsiperheen apu vai riesa? Kerro kokemuksistasi

Isovanhemmat - lapsiperheen apu vai riesa?
Isovanhemmat - lapsiperheen apu vai riesa? Kuva: Tuuli Laukkanen / Yle lapset (ikäryhmät),lapset (perheenjäsenet),perhe

“Sitten ollaankin törmäyskurssilla, jos ajatellaan kovin eri tavalla.”

Ovatko isovanhemmat mukana perheesi arjessa? Millä tavalla? Oletko itse isovanhempi tai kenties bonusmummo tai -vaari? Mitä haluat isovanhempana antaa? Syntyykö odotuksista ristiriitoja? Miten ne on ratkaistu? Olisitko halunnut isovanhemmaksi, mutta lapsenlapsia ei vain tullut?

Lapsiperheet toivovat isovanhemmilta lisäkäsiä arjen pyörittämiseen ja tarvittaessa myös taloudellista tukea. Vanhempien ja isovanhempien olisi hyvä keskustella jo odotusaikana toiveistaan.

- Sitten ollaankin törmäyskurssilla, jos ajatellaan kovin eri tavalla. Isovanhempi saattaa ajatella, että on oman hommansa jo hoitanut. Nyt hän haluaa matkustella, koska on vihdoinkin vapaana, kertoo Oulasmaa.

Isovanhemmilla on paljon odotuksia myös perheiden suuntaan. Kun isovanhempi on ollut itse pienten lasten vanhempi niin voi olla, että uran rakentaminen on vienyt kaiken ajan ja energian. Isovanhemmuus voi tuoda tähän korjaavia kokemuksia, sanoo Oulasmaa Väestöliitosta.

Millä tavalla isovanhemmat ovat mukana perheesi arjessa? Vai ovatko? Oletko itse isovanhempi tai kenties bonusmummo tai -vaari? Millaiseksi koet roolisi? Millä tavalla olet mukana lapsiperheen elämässä? Mitä isovanhemmuus antaa sinulle? Olisitko halunnut isovanhemmaksi, mutta lapsenlapsia ei vain tullut?

Ovatko isovanhemmat mukana perheesi arjessa? Oletko itse isovanhempi?

Täytä lomake.
  • Oletko kohdannut epäasiallista kohtelua seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella? Kerro, millaista?

    Oletko kokenut tai pelännyt syrjintää?

    Onko pelko mahdollisesta syrjinnästä tai huonosta kohtelusta vaikuttanut siihen, mitä työpaikkoja tai koulutus-, harrastus- ja ammattialoja olet pitänyt itsellesi mahdollisena tai sopivana? Kerro tarkemmin, miten? Onko sinulla myönteisiä kokemuksia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen suhtautumisesta työelämässä, koulutuksessa tai harrastuksissa?

  • Kohti sydänkesää - minkälaista musiikkia haluaisit kuulla? Toivoa voi jo nyt

    Juhannusta lähestyttäessä on taas musiikkitoiveiden aika.

    Juhannusta lähestyttäessä on taas musiikkitoiveiden aika. Mitä haluaisit kuulla näin kesällä? Toivemusiikin ei tarvitse olla kesäistä, eikä sen tarvitse muistuttaa lintujen liverrystä. Eikä konsertin pääpaino ole kuoromusiikissa, vaikka vierailevana juontajana onkin kohta Kanadaan muuttava kuoronjohtaja Kari Turunen. Illassa soi konserttimusiikki laidasta laitaan.

  • Hartauspuhujat elokuussa

    Yle Radio 1:n hartauspuhujat elokuussa 2019

    Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.15 (uusinta) Iltahartaus ma-pe klo 18.50, ehtookellot ja iltahartaus la klo 18.00. Iltahartauden uusinta ma-la klo 23.00.

  • Toivo runoa, jossa piilee yllätys

    Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja.

    Tämän runon haluaisin kuulla –ohjelma toteuttaa yllättäviä runotoiveita. Haastamme sinut toivomaan runoa, joka yllättää: johon liittyy yllättävä tarina, rytmi, kielikuvia, aihe tai jonka mukana haluat lähettää yllättävän viestin maailmalle. Kenet sinä haluaisit yllättää runolla? Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelma Yle Radio 1:ssä runon ja suven päivänä 6.7.