Toisen ihmisen pelkoon tulee aina suhtautua kunnioituksella, ei koskaan vähättelemällä. Toisen ihmisen oma pelko on aina totta, vaikka se ei sitä sinulle olisikaan.
Lapsuudessani vanhempani veivät meidän koko veljeskatraan natsien keskitysleirimuseoon Saksan Dachaussa. Parakeissa, polttouuneissa ja koko insinöörin tarkkuudella suunnitellussa tappolaitoksessa leijuivat edelleen ne äärimmäisen pahuuden tunnelmat, jotka olivat leirissä 40 vuotta aiemmin vallinneet.
Kokemus oli niin järkyttävä, että aina kun nuorena kuulin jotakuta haukuttavan natsiksi, ihmettelin, miten näin vahvan leiman voi lyödä keneenkään ihmiseen, joka ei sitä kirjaimellisesti ole. Ihmettelen tätä edelleen. Natsikorttia ei pitäisi heilutella kevyin perustein: kyse on ollut äärimmäisistä hirmuteoista ja niiden hyväksymisestä.
Miltä näyttää suvakki, rajakki, mamu, terroristi, sankari?
Se, mitä me lopulta muista ihmisistä ja heidän perimmäisistä ajatuksistaan tiedämme, perustuu lähes poikkeuksetta hyvin hatariin ja pinnallisiin havaintoihin. Miltä näyttää suvakki, rajakki, mamu, terroristi, sankari?
Minkälaiset asialliset mielipiteet tai pelot yhteisistä asioista hyväksymme keskuudessamme? Ja mitä jokainen meistä tekee pelkojensa ja uhkien torjumiseksi?
Reagoimme pelkoon – persoonastamme riippuen – eri tavoin. Yksi niistä on kärjistynyt kielenkäyttö. Joskus käsittelemme pelkoamme väkivaltaisilla kostofantasioilla. Niiden ääneen sanominen toimii myös varaventtiilinä.
Uskon, että tällaisia ajatuksia on myös joskus jokaisella meistä, eikä niitä pidä ottaa kirjaimellisesti: ylivoimaista valtaosaa niistä ei viedä koskaan käytäntöön.
Vihapuhetta ei pidä hyväksyä, mutta sen taustalla olevaa ahdistusta voi yrittää ymmärtää. Natsikortin näyttäminen ei pelkoja vähennä. Se mitätöi pelon, joka on jollekulle totta, vaikka se ei sitä sinulle olisikaan.
Vihapuhetta ei pidä hyväksyä, mutta sen taustalla olevaa ahdistusta voi yrittää ymmärtää.
Docventuresin dokkari City of Ghosts on hyvin tärkeä elokuva siksi, että se käsittelee ajankohtaisia pelkojamme. Se antaa kasvot paitsi pahuudelle, myös äärimmäiselle rohkeudelle, sinnikkyydelle ja inhimillisyydelle.
Mikä tekee toiset meistä pahoiksi? Mikä saa toiset uhmaamaan tätä pahuutta, puolustamaan toisia ja voittamaan oman pelkonsa? Mikä erottaa näitä ihmisiä toisistaan? Mitä meille tapahtuu äärimmäisen epätoivon kohdatessa?
Sitä ei voi kukaan meistä ennakkoon tietää, eikä sitä muista päältäpäin näe. Pahuuden ja hyvyyden kasvoja ei lopulta ole.
Yhdeksi maailman suurimmista ongelmista on nimetty toimettomat, näköalattomat ja epätoivoiset nuoret miehet. Kun toivoa toimeentulosta, perheen perustamisesta, nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta ei ole, on osa meistä valjastettavissa poliittisen väkivallan iskujoukkoihin. Terroristeihin, militantteihin tai muihin väkivaltaisiin ryhmittymiin oikealla tai vasemmalla. Juuri heidän kaltaisiaan värväävät yhtä lailla ISIS kuin uusnatsitkin.
Kaukana oleva pahuus ja hyvyys löytyvät nopeasti myös läheltä.
Kerran Jemenissä kohtasimme Rikun kanssa sellaisia nuorukaisia, täynnä vihaa ja katkeruutta. Lähellä Shibamia, vuoren rinteellä, oli maan harvojen turistien suosima maisemakuvauspaikka. Silloin ei sattunut mitään, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin tismalleen samassa paikassa terroristi räjäytti pommivyönsä. Kuusi ihmistä, mukaan lukien terroristi, kuoli.
Mietin monesti, oliko itsemurhaiskun tekijä yksi niistä paikalla hengailleista nuorukaisista. Ja mietin miten olisin reagoinut, jos isku olisi osunut lähemmäs itseäni, vahingoittanut läheistäni tai sattunut kotiseudullani.
Vaikka kuolemme paljon suuremmalla todennäköisyydellä sydän- ja verisuonitauteihin tai liikenneonnettomuuteen kuin terrorismiin, on terrorismin herättämä vieraan pelko aito tunne. Sitä pitäisi käsitellä, ei ohittaa olankohautuksella, vetoamalla tilastolliseen todennäköisyyteen.
Maailma on siitä ihmeellinen paikka, että kaukana oleva pahuus ja hyvyys löytyvät nopeasti myös läheltä. Me emme voi päättää kaukana olevista massiivisista konflikteista. Sen voimme päättää, annammeko pahuuden levitä keskuuteemme ja omaan mieleemme.
– Tunna Milonoff
Ääriliikkeistä ja radikalisoitumisesta lisää Docventuresissa tiistaina 25.9. klo 21 alkaen Yle TV2 & Yle Areena. Illan dokumentti City of Ghosts kertoo kansalaisaktivisteista, jotka nousevat hirmuvaltaa vastaan. Tiistaina Docventures Talk Show'ssa asiantuntijavieraina väitöskirjatutkija Karin Creutz, Hesarin vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sekä CMI:n Hussein al-Taee. Keskustelu jatkuu keskiviikkona 26.9. Yle Puheella klo 15.
