Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Iltalehdelle 21.9.2018.
Iltalehden pääkirjoituksessa 21.9.18 Perttu Kauppinen kirjoittaa Ylen tehtävän rajaamisesta Tanskan mallin mukaisesti.
Tanskan kehitys on huolestuttava. Rahoituksen leikkaus Tanskassa on merkittävä heikennys julkisen palvelun yleisradiotoimintaan ja sitä kautta myös sananvapauteen ja demokratiaan.
Suomessa Yleä koskevista asioista on sovittu yli oppositio- ja hallitusrajojen yhteisellä konsensuksella ja näin tulee toimia jatkossakin. Tarve poliittisesti ja taloudellisesti riippumattomalle medialle on tänä päivänä suurempi kuin koskaan.
Ylen tehtävää ja rahoitusta on tarkasteltu viime vuosina huolellisesti. Suomalainen yhteiskunta kävi vuosikymmenen vaihteessa keskustelun Ylen julkisesta tehtävästä ja sen rahoituksesta. Tuolloin eduskunta päätti yksimielisesti haluavansa vahvan Ylen toteuttamaan julkisen palvelun tehtävää. Kaksi vuotta sitten Satosen parlamentaarinen työryhmä saavutti yhteisymmärryksen Ylen tulevaisuutta koskevista linjauksista.
Suomalaiset ovat tyytyväisiä Ylen toimintaan. Suomalaisista 95% on sitä mieltä, että Yle on onnistunut julkisen palvelun tehtävässään. Samalla Ylen talous on pysynyt tasapainossa ja toimintaa on voimakkaasti uudistettu.
Yle maksaa määrärahastaan arvonlisäveroa ja ensi vuonna nettorahoitus on noin 471 miljoonaa euroa. Lakisääteinen indeksikorotus ei riitä kattamaan kustannustason nousua. Yle toimii tehokkaasti ja yhtiö on laskennallisesti sopeuttanut toimintaansa noin 50 miljoonalla eurolla viiden vuoden aikana. Kaikki uudet verkkopalvelut on luotu samoilla resursseilla. Koko oma tuotanto on digitalisoitu ja tv-tuotanto viety teräväpiirtotekniikkaan. Tv-kanavia on yhdistetty, tuotantoa ulkoistettu ja henkilökunta on vähentynyt useilla sadoilla. Toimistotilojen käyttöä on vähennetty 40 %.
Suomalaiset tarvitsevat monipuolisen, riippumattoman ja luotettavan median. Siihen kuuluu toimiva julkinen ja kaupallinen media sekä niiden välinen yhteistyö.
Jere Nurminen
Viestinnän päällikkö, Yle