Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen
Jo tässä otsikossa on vedetty mutkat turhan suoriksi: radikalisoituminen ja terrorismi eivät ole sama asia. Entä mikä on vaikkapa syrjäytymisen tai turvapaikanhakijoiden yhteys väkivaltaiseen toimintaan? Ei välttämättä mikään.
Mitä enemmän länsimaissa on puhuttu väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemisestä, sitä kovemmin on yritetty oppia tunnistamaan tekijöitä ennen iskuja. Haluamme kiivaasti ymmärtää, mistä moinen pahuus kumpuaa.
Mitä enemmän syitä ja taustatekijöitä on yritetty tunnistaa, sitä vahvemmin on saatu huomata, ettei yksiselitteisiä terroristiprofiileja tai riskitekijöiden raamattua välttämättä ole löydettävissä. Valtaosa aatteellisen väkivallan tekijöistä on tavallisia ihmisiä, jotka ajautuvat ääriajatteluun erilaisia polkuja yksilöllisistä syistä.
Mitä enemmän terrorismista kirjoitetaan, sitä houkuttelevampaa tuntuu olevan ilmiön yksinkertaistaminen julkisessa keskustelussa.
Siksi esitämmekin kuusi väitettä aatteellisista väkivallanteoista, ja kerromme mikä on juuri nyt tutkijoiden ja viranomaisten vallitseva käsitys kustakin väittämästä.
Termit haltuun
Kun viranomaiset ja tutkijat puhuvat näistä teemoista, he käyttävät nykyisin pääasiassa seuraavanlaista jaottelua:
- Radikalismi tarkoittaa valtavirrasta poikkeavia poliittisia näkemyksiä, joihin sisältyy usein vaatimuksia perustavanlaatuisista yhteiskunnallisista muutoksista. Ideologinen radikalisoituminen ei välttämättä kulje käsikkäin väkivaltaisen radikalisoitumisen kanssa.
- Väkivaltainen ekstremismi on väkivallan käyttöä, sillä uhkaamista, siihen kannustamista tai sen oikeuttamista aatemaailmaan perustuen.
- Väkivaltainen radikalisoituminen on prosessi, joka johtaa väkivaltaiseen ekstremismiin.
Niistäkin, jotka periaatteen tasolla hyväksyvät väkivallan ideologisten tavoitteiden ajamiseksi, vain osa on valmis itse käyttämään väkivaltaa, ja hyvin pieni osa lopulta tekee väkivaltaa.
Väite 1: Ensin omaksutaan ideologia, sitten löytyvät radikaalit piirit, jotka houkuttelevat tekoihin
Kaikin puolin pätevää "väkivaltaisen radikalisoitumisen polkua" ei ole voitu jäljittää.
Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Teemu Tammikon mukaan on tunnistettavissa tiettyjä elementtejä, jotka yhdessä toimivat yleensä väkivaltaisen radikalisoitumisen takana. Mitään selkeää järjestystä näille elementeille ei kuitenkaan ole.
1. Ideologia: Poliittinen ajatusmalli, jolla väkivalta oikeutetaan. Ideologiaan kuuluu yleensä viholliskuvan rakentamista. Vihollisen kuvaillaan uhkaavan omaa olemassaoloa niin, että tarvitaan poikkeuksellisia keinoja. Tähän voi liittyä jonkin ihmisryhmän epäinhimillistämistä.
2. Valmiuksia luovat elementit: Valmius väkivaltaan voi kuulua maailmankuvaan: esimerkiksi lapsuudesta opittuun lähisuhdeväkivaltaan tai myrkylliseen käsitykseen maskuliinisuudesta. Valmiuksia voi kehittää myöhemminkin, esimerkiksi väkivaltakulttuurin ihannointi tai rikollinen toiminta voivat edeltää ideologian omaksumista. Tai valmiuksia voidaan hankkia vasta, kun ihminen on sisäistänyt jonkin ideologian.
Laukaisevalla tekijällä tarkoitetaan sitä, että jokin tapahtuma saa ihmisen ajattelemaan, että hänen toimintaansa tarvitaan. Laukaiseva tekijä voi olla henkilökohtainen, esimerkiksi läheisen menetys, tai poliittinen, esimerkiksi poliisin ylilyönti. Kaikki eivät tulkitse tapahtumia samalla tavalla, joten vaikutus on hyvin yksilökohtainen.
– Armeijat ovat kautta historian kouluttaneet ihmisiä tappamaan, ja ovat tänä päivänä hyvin taitavia siinä. Ääriryhmät osaavat käyttää samoja tietoja, Tammikko sanoo.
– Siihen liittyy se, että epäinhimillistetään vastustaja. Että hän ei ole enää ihminen, eikä siten tapeta kanssaihmistä, vaan joku alempiarvoinen ja epäinhimillinen. Nämä ovat psykologisia keinoja, ja melkein kuka tahansa pystyy tappamaan, kun käy sen prosessin läpi ja maailmankuva kääntyy.
3. Väkivaltaisiin piireihin ajautuminen: Tarkoittaa joko suoran yhteyden luomista väkivaltaisiin piireihin, esimerkiksi liittymistä väkivaltaisen ideologian omaavaan organisaatioon, tai hakeutumista sosiaalisen median keskusteluihin, joista saa tukea omalle radikaalille maailmankuvalle. Niin sanotuista yksinäisistä toimijoistakin tutkitusti noin 70 prosenttia on ollut jollain tavalla verkostuneita.
Väkivaltainen radikalisoituminen on lähes aina sosiaalinen tapahtuma. Väkivaltaiseen toimintaan saatetaan ryhtyä esimerkiksi lojaaliudesta ystäviin tai sukulaisiin, eikä toiminta aina edes edellytä ideologian omaksumista. Samoin valmiuksia väkivaltaan tai oikeutusta jo oleville valmiuksille hankitaan nimenomaan ryhmästä.
Väite 2: Väkivaltainen radikalisoituminen kestää joitakin kuukausia
Poliisitarkastaja Timo Kilpeläisen mukaan väkivaltaisen radikalisoitumisen kesto vaihtelee todella paljon: muutamista viikoista useisiin vuosiin.
Sosiaalisella medialla ja internetin eri yhteisöillä on prosessissa merkittävä rooli kahdella tapaa. Ensinnäkin internetistä löytää helposti samanmielisiä henkilöitä, jotka saattavat pyrkiä ohjaamaan ja vaikuttamaan ajatteluun ja toimintaan. Toiseksi verkosta on saatavilla paljon materiaalia, jonka avulla omaehtoinen kouluttautuminen on erittäin nopeaa.
Kyse ei myöskään ole liukuhihnan kaltaisesta, ennustettavissa olevasta prosessista. On aivan tavallista, että jonkin aikaa väkivaltaista ekstremismiä kannattavassa porukassa mukana ollut irtautuu ajattelusta syystä tai toisesta. Väkivallan hyväksyvän ideologian kannattaminen ei ole mitenkään pysyvä ihmisen ominaisuus, vaikka sen kerran omaksuisikin.
Väkivaltainen ekstremismi Suomessa
Poliisi jakaa väkivaltaiset ekstremistit neljään ryhmään: poliittis-ideologiset, uskonnolla perustellut ja yhden asian liikkeet, kuten eläinten oikeuksia vaativat ryhmittymät 1990-luvulla, sekä yksittäiset tekijät, esimerkiksi koulusurmaajat.
Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksen mukaan vuonna 2017 tunnistettiin vajaat sata rikosta, joiden motiivin epäiltiin liittyvän väkivaltaiseen ekstremismiin.
Vuoden 2017 epäilyistä yli puolet liittyi äärioikeistoon, noin kolmasosa uskonnolla perusteltuun ekstremismiin ja loput äärivasemmistolaiseen radikaaliliikehdintään.
Väite 3: Äkillisesti muuttunut käyttäytyminen on merkki väkivaltaisesta radikalisoitumisesta
Erilaiset tarkistuslistat väkivaltaisen radikalisoitumisen varoitusmerkeistä on todettu huonoiksi. Sen sijaan on huomattu, että parhaiten väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistavat läheiset tai muut säännöllisesti ihmisen kanssa tekemisissä olevat, kuten opettajat.
– Asiat eivät ole yksinkertaisia. Olen käyttänyt sellaista esimerkkiä, jossa nuori nainen tulee kesäloman jälkeen kouluun ja käytös on oleellisesti muuttunut. Hän puhuu radikaalisti ja opponoi opettajia, pukeutuminen on muuttunut ja kaveripiiri vaihtunut. Nämä voivat joissain tapauksissa olla huolta aiheuttavia merkkejä, mutta ne voivat myös olla tietyn iän normaalia kehitystä, Kilpeläinen sanoo.
Joukkosurmien, kuten kouluampumisten yhteydessä on Yhdysvalloissa tutkittu niin sanottua leakage-ilmiötä. Sen mukaan lähes jokainen tekijä on jollain tavalla kertonut teostaan etukäteen.
Kuitenkaan aina näin ei ole. Väkivaltaisen teon suunnittelu tai ideologiat eivät välttämättä näy millään tavalla ulospäin. Ulkopuolisista voi päinvastoin näyttää siltä, että ennen suuntaansa etsinyt nuori on vihdoin saamassa asiansa järjestykseen. Lisäksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on paljon rankkaa tekstiä, vaikka läheskään jokainen niitä kirjoittava ei olisi valmis väkivaltaan.
Toistaiseksi siis paras keino ennaltaehkäisyyn on helpottaa huolestuneiden läheisten yhteydenottoja. Sisäministeriö yrittääkin kehittää poliisin ja muiden muiden tahojen yhteistyötä, jotta esimerkiksi järjestöissä tai uskonnollisissa yhteisöissä osattaisiin tarttua huoliin.
Väite 4: Syrjäytyminen johtaa väkivaltaiseen ekstremismiin
Tämä väite on hyvä esimerkki yksinkertaistuksista, joita asiantuntijoiden mukaan pitäisi välttää. Harva syrjäytynyt radikalisoituu terrori-iskujen tekijäksi tai edes niiden kannattajaksi ja läheskään kaikki terroristitoimintaan mukaan lähtevät eivät ole syrjäytyneitä.
– Pitäisi käsitellä väkivallan tekijöitä yksilöinä, Kilpeläinen sanoo.
Tutkimusten mukaan lähes jokaisen terrorikampanjan takaa löytyy kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta. Sekään ei kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi terroritekoihin on lähdetty, sillä epäoikeudenmukaisuuden tunne voi johtaa muihinkin toimiin, vaikkapa puolueen perustamiseen.
– Ei pidä leimata yhtä ryhmää. Jos käytetään virheellistä viestintää, saatetaan omalla toiminnalla vastaavasti radikalisoida ihmisiä. Luodaan ikään kuin sulkeutuneita yhteisöjä, jotka eristäytyvät ja alkavat elää omilla säännöillään. Siksi pitää katsoa kokonaisuutta, Kilpeläinen sanoo.
Väite 5: Tietyistä riskitekijöistä voi päätellä, onko joku valmis radikalistiseen väkivaltaan
Väkivaltaiseen radikalisoitumiseen on yhdistetty niin sanottuja työntäviä ja vetäviä tekijöitä.
Työntäviin kuuluvat esimerkiksi vieraantuneisuuden tunne tai henkilökohtaiset menetykset. Vetäviin tekijöihin puolestaan muun muassa karismaattiset johtajat, merkityksellisyyden tunne sekä statuksen ja jännityksen kaipuu.
Vaikka tällaisia tekijöitä on tunnistettu radikalisoitumiskertomuksista, ei niistä voi vetää kovin suoraa yhtäläisyyttä radikalisoitumisen syihin. Kaikki yllä mainitut tekijät ovat yleisiä, mutta väkivaltainen radikalisoituminen hyvin harvinaista.
Yleisesti ottaen tutkimuksessa on todettu, että terrorismia eivät selitä pelkästään yksilötason asiat. Terrorismiin johtava radikalisoituminen heijastaa laajempaa yhteiskunnallista kehitystä, ja se on voimakkaasti ajallisesti sekä paikallisesti keskittynyttä
Näyttäisi siltä, että mitä enemmän yhteiskunnassa poliittiset vaikutusmahdollisuudet ovat kaikkien ulottuvilla, sitä vähemmän houkutusta on väkivaltaan.
– Väkivalta on aina riski, ja sillä on hyvin vaikea saavuttaa tavoitteita. Siksi yleensä käytetään muita keinoja, jos vain mahdollista, Teemu Tammikko sanoo.
Radikalisoitumisen syistä ja terroritoimintaan osallistumiseen johtavista poluista on tutkimusten perusteella vaikea sanoa mitään yleistä siksi, että mukaan päätyy erilaisiin rooleihin erilaisia ihmisiä monenlaisista syistä.
Väite 6: Vain nuoret miehet tekevät terroritekoja
Väkivaltaiseen toimintaan ryhtyvissä on selkeästi paljon nuoria miehiä. Tästäkään ei Kilpeläisen mukaan kannata tehdä liian pitkälle meneviä tulkintoja.
Suomessa on esimerkiksi ollut yksittäisiä joukkosurmaa suunnittelevia naisia, ja Syyriaan ja Irakiin matkustaneissa vierastaistelijoissa on ollut nuoria naisia ja perheitä. Ääriliikkeissä on myös historiallisesti ollut mukana naisia etenkin tukevissa ja yllyttävissä rooleissa.
Ennakoimattomuus tiivistyy hyvin Radinet-hankkeen asiakkaista saatavilla oleviin tietoihin. Vuonna 2016 perustettu Radinet kehittää Exit-toimintamallia väkivaltaisesta ääriajattelusta ja -toiminnasta irtaantuville.
Radinetillä on toiminta-aikanaan ollut 75 asiakasta, joista naisia on ollut noin neljännes. Noin puolet on perustellut ääriajatteluaan uskonnolla ja puolet poliittisella ideologialla. Nuorin on ollut 14-vuotias, vanhin 58-vuotias. Osa on ollut taloudellisesti hyvin toimeentulevia, osalla ei ole ollut työtä eikä juuri koulutusta. Asiakkaista harvoilla on ollut taustallaan väkivaltaista käyttäytymistä.
Eli: Väkivaltainen radikalisoituminen on monimutkainen ja yksilöllinen prosessi. Sen syistä ei voida tehdä juuri mitään yleistyksiä. Selvää kuitenkin on, että sosiaaliset piirit vaikuttavat siihen, että ihminen alkaa hyväksyä väkivallan ongelmien ratkaisemisen keinona. Nähtäväksi jää, kuinka Pohjoismaissa yleistynyt ajattelu radikalisoitumisen ennaltaehkäisystä toimii.
Jutussa mainittujen haastateltavien lisäksi lähteinä on käytetty:
- Leena Malkki, terrorismitutkija, yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa, Malkin artikkelit Politiikasta-verkkolehdessä: Johtuuko radikalismi syrjäytymisestä? ja Miksi uskonto ei yksin riitä selittämään terrorismia?
- Kansallinen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma
- Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaus 1/2018
- Turun puukotusten turvallisuustutkintaraportti
- Radinetin hankevastaava Heikki Mikkola
