Ensimmäinen Harry Potter julkaistiin 20 vuotta sitten – sen jälkeen nuorille kirjoitettuihin kirjoihin tulivat vähemmistöt ja realismi

20 vuotta sitten Harry Potter ja viisasten kivi -kirja julkaistiin ensimmäistä kertaa suomeksi. Harva olisi uskonut, että teos mullistaisi koko nuortenkirjallisuuden. Nyt sen synnyttämä nuorille aikuisille suunnattu YA-kirjallisuus pureutuu pelotta vaikeisiin asioihin ja innostaa jopa muuttamaan maailmaa. YA tulee sanoista “young adult” ja sillä tarkoitetaan “young adult fictionia” eli nuorten aikuisten kaunokirjallisuutta.

Tapahtumapaikkana ei ollut Likusteritie 4 Pikku Whingingissä, Surreyssa, mutta jotain maagista siinä paketissa oli, joka mätkähti Jaana Kapari-Jatan postilaatikkoon suunnilleen 21 vuotta sitten. Tammi-kustantamosta oli soitettu hänelle ja kysytty, haluaisiko hän kääntää kirjan nimeltään Harry Potter and the Philosopher’s Stone.

– Sanoin, että lähettäkää ja katson! Rupesin ruokatunnilla muiden käännöstöiden lomassa lukemaan kirjaa, enkä saanut sitä pois käsistäni ennen kuin keskellä yötä, kun olin lukenut sen loppuun, Potter-kirjojen suomentaja Jaana Kapari-Jatta muistelee nauraen.

Harry Potter and the Philosopher´s Stone -kirjan ensimmäinen painos oli vain 500 kappaletta, joista yli puolet meni kirjastoihin.

J.K. Rowlingin eli Joanne Rowlingin kirjoittama kirja oli julkaistu kesäkuussa 1997 Briteissä. Sen ensimmäinen painos oli vain 500 kappaletta, joista yli puolet meni kirjastoihin. Syyskuun alussa 1998 se julkaistiin Harry Potter and the Sorcerer’s Stone -nimisenä Yhdysvalloissa ja 28.9.1998 Suomessa Kapari-Jatan kääntämänä nimellä Harry Potter ja viisasten kivi.

Kirja oli saanut lämpimän vastaanoton, mutta harva olisi voinut arvata sen tulevaa suosiota.

– Tykkäsin kirjasta paljon, mutta ei sitä menestystä olisi mitenkään voinut ennustaa. Ensimmäinen kirja ei ollut vielä mikään ilmiö. Se sai Suomessa vähälevikkisen kirjallisuuden tukea! Vielä kolmannen kirjan Harry Potter ja Azkabanin vanki ilmestyttyä Helsingin Sanomissa arvostelun otsikkona oli “Harry Potter ei ole Suomessa ilmiö”, Kapari-Jatta nauraa.

Ilmiö Harry Potterista todellakin tuli sekä Suomessa että ympäri maailmaa. Viisasten kiveä seurasi kuusi kirjaa lisää vuosina 1998-2007. Sarjaa tuli täydentämään lisäosia, jotka käsittelevät muun muassa ihmeotuksia ja huispauksen historiaa. Yli 500 miljoonan kappaleen myynnillä Harry Potter on kaikkien aikojen myydyin kirjasarja.

Rowlingin oma tarina on kuin “ryysyistä rikkauksiin” -satu. Ennen Potterin julkaisua hän oli ollut työtön ja masentunut yksinhuoltaja, joka oli “niin köyhä kuin ihminen voi olla modernissa Britanniassa olematta koditon”. Lopulta Harry Potterista tuli kansainvälinen kulttuuri-ilmiö ja Rowlingista satumaisen rikas.

Vuonna 2001 alkaneen kirjoihin perustuvan elokuvasarjan myötä myös ihmiset, jotka eivät olleet koskaan avanneetkaan kirjaa, tunsivat Harry Potterin. Selvää oli, että Kapari-Jatan postilaatikosta löytynyt kirja oli kertakaikkisen erityinen.

Helsinkiläisen Laura Anderssonin perheessä Harry Potterista on viime aikoina innostuttu jo vähän liikaakin. Hiljattain Andersson luki kuusivuotiaan tyttärensä kanssa Harry Potter ja viisasten kiven. Tytär puolestaan on kertonut tarinoita taikamaailmasta kolmevuotiaalle pikkusiskolleen, joka nyt leikkii duploilla “Voldemorttia ja Kalkarosta”.

– Toivottavasti hän ei leiki näitä päiväkodissa! Andersson nauraa.

Andersson on yhtenä pääjärjestäjänä Suomen ainoassa YA-kirjallisuuteen keskittyvässä tapahtumassa Hel-YA!:ssa, joka järjestetään toisen kerran lauantaina 29.9. kulttuuriareena Gloriassa.

Harry Potter -kirjat ovat pitkälti vastuussa modernin YA-kirjallisuuden synnystä siinä muodossa kuin se nykyään tunnetaan. Se on sinänsä ironista, koska ainakaan ensimmäiset Potterit eivät edusta varsinaista YA:ta, vaan ne ovat selkeästi lastenkirjoja.

Kirjasarja kuitenkin kasvoi lukijoidensa mukana ja antoi samalla YA:lle monet sen tärkeät piirteet: muun muassa sarjallisuuden, teini-ikäiset päähenkilöt, vakavien teemojen käsittelyn, voimakkaan fanikulttuurin, elokuvasovitukset sekä sen, että myös aikuiset alkoivat lukea lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta.

Jos Googlesta hakee listoja kaikkien aikojen parhaista YA-kirjoista, niissä saatetaan listata sellaisia vanhempia teoksia, kuten S. E. Hintonin Me kolme ja jengi (The Outsiders, 1967), Madeleine L’Englen Hyppy ajassa (A Wrinkle in Time, 1962) tai L. M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908). YA kuitenkin eroaa tällaisesta perinteisestä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, mutta millä tavalla, sen määritteleminen on vaikeampaa.

Termi nuortenkirjallisuus joutaisi osittain jo romukoppaan.

Anderssonin mukaan YA:n ainoa varsinainen yhdistävä piirre on, että kirjojen päähenkilö on nuori, suunnilleen 16-18-vuotias. YA on pääasiallisesti suunnattu samanikäisille tai hieman nuoremmille lukijoille, noin 13-18-vuotiaille.

– Useimmiten kyse on enemmänkin siitä, miten kirja markkinoidaan ja miten kustantamot ovat päättäneet kohdentaa sen lukijoille, Andersson kertoo.

Hänen mukaansa termi nuortenkirjallisuus joutaisi osittain jo romukoppaan.

– Nuorille kirjoitetun kirjallisuuden yleisö Suomessa kokee sen hirveän vanhentuneeksi. Heille tulee siitä mieleen valistava ja saarnaava 1970-80-luvun nuortenkirja, jonka on kirjoittanut selkeästi vanhempi ihminen kuin he itse, Andersson sanoo.

Hänen mukaansa YA-kirjallisuuteen liittyykin usein tietynlainen cool-elementti. YA-kirjojen päähenkilöt ovat sellaisia, jollainen lukija itsekin haluaisi olla. Tähän valistus ja saarnaus istuvat huonosti.

Monet tunnetuimmat YA-kirjat tai -kirjasarjat, kuten Stephenie Meyerin Twilight, Suzanne Collinsin Nälkäpeli ja Rick Riordanin Percy Jackson -kirjat, ovat scifiä, fantasiaa tai kauhua eli niin sanottua spekulatiivista fiktiota, mutta YA-kirjallisuus voi olla oikeastaan mitä tahansa.

– Sinne mahtuu fantasiaa ja realismia, todella kokeellisia juttuja ja todella kaupallisia juttuja, Andersson kertoo.

Vaikka Pottereiden, Twilightien ja Nälkäpelien tyylinen sarjallisuus on YA:lle tyypillistä, se ei ole mitenkään välttämätöntä. Anderssonin mukaan itse asiassa yksittäiset kirjat eli “standalonet” ovat nykyään isommassa suosiossa kuin sarjat.

Yksi olennainen tekijä Harry Potterin menestyksessä oli, että myös aikuiset innostuivat lapsille suunnatuista taikaseikkailuista. Tämän piirteen on perinyt myös YA. Yhdysvalloissa vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan 55 % YA-kirjojen ostajista oli yli 18-vuotiaita. Saman tutkimuksen mukaan 78 % näistä myönsi ostavansa kirjan itselleen.

Laura Andersson on hyvä esimerkki aikuisesta YA-fanista. Hän on kustannusalalla työskentelevä kirjallisuustieteen maisteri, joka ihastui aikuisena Twilight-kirjoihin.

– Niitä oli hauska lukea. Ei tarvinnut välittää siitä, oliko se älyllistä kirjallisuutta, ja miten puhuisin siitä sivistyneille ihmisille. Se oli paluu lapsuuteen, sellaiseen kirjojen ahmimisikään. Sai sulkeutua omaan kuplaansa, eikä tarvinnut välittää siitä, kenen takia kirjaa luen.

Kirjailijoiden täytyy olla koko ajan vähän ylittämässä itseään. Enää ei riitä pelkkä herkkä kasvutarina tai kuvaus lukiovuodesta.

Anderssonin mukaan YA:n suosio aikuisten keskuudessa liittyy laajemminkin siihen, että nykyään ihmisillä ei ole kiirettä aikuistua, vaan teini-ikä ja nuoruus on pidentynyt. Aikuisten on kulttuurillisesti sallitumpaa tykätä aikaisemmin lapsellisiksi mielletyistä asioista.

Lopulta YA:n suosio kuitenkin perustuu Anderssonin mukaan ennen kaikkea hyviin tarinoihin.

– YA-kirjat ovat todella hyviä. Isoja kansainvälisiä menestyksiä on paljon, ja päästäkseen esiin täytyy kirjoittaa todella timanttinen kirja. Kirjailijoiden täytyy olla koko ajan vähän ylittämässä itseään. Enää ei riitä pelkkä herkkä kasvutarina tai kuvaus lukiovuodesta. Siinä pitää olla jotain enemmän, ja sen takia lukeva yleisökin tietää saavansa enemmän.

YA-kirjat saattavat olla helppoa viihdettä, jolla voi kuluttaa junamatkan, mutta ne voivat myös käsitellä vakavia, ajankohtaisia ja vaikeita aiheita kaunistelematta.

– Jos kirjoitetaan itsemurhasta, abortista tai poliisiväkivallasta, sitä ei silotella, Andersson sanoo.

John Greenin Tähtiin kirjoitetussa virheessä (The Fault in Our Stars) syöpää sairastavat teinit rakastuvat toisiinsa. Angie Thomasin Viha jonka kylvät -kirjassa (The Hate U Give) käsitellään poliisien väkivaltaa mustia amerikkalaisia kohtaan Black Lives Matter -liikkeen hengessä ja Jay Asherin Kolmetoista syytä (Thirteen Reasons Why) pureutuu koulukiusaamiseen ja itsemurhaan.

Parikymppinen Katri Liimatainen on Harry Potterin ja YA-kirjallisuuden fani, joka pitää kirjablogia bookishteaparty. Liimatainen rakastui Potter-kirjoihin jo lapsena, mutta ensimmäinen varsinainen YA-kirja, johon hän ihastui, oli juuri Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe noin viisi vuotta sitten.

– Se vetosi hyvällä tavalla tunteisiin. Se oli samalla toiveikas ja riipaiseva, sellainen kuin teini-ikä muutenkin on.

Myös Liimatainen nostaa nimenomaan kantaaottavuuden tämän hetken YA:n kiinnostavimmaksi ilmiöksi.

– Esimerkiksi Holly Bournen Normaali-sarjan kirjoissa käsitellään mielenterveysongelmia ja feminismiä. Pidän siitä, että sanotaan suoraan ja otetaan kantaa. On ihanaa, että YA-kirjoissa voidaan tarttua ajankohtaisiin ilmiöihin ja tuoda nuorten tietoisuuteen asioita, joista ei välttämättä puhuta paljon kotona tai koulussa.

Liimatainen nostaa esiin myös nigerialais-amerikkalaisen Tomi Adeyemin toistaiseksi suomentamattoman teoksen Children of Blood and Bone, jossa Black Lives Matter -liikettä käsitellään fantasian keinoin.

Jos YA-kirjassa ei ole minkäänlaista vähemmistön ääntä läsnä, yleisö on todennäköisesti pettynyt.

Vähemmistöjen ääni onkin nykypäivän YA-kirjallisuudessa vahvasti mukana. Anderssonin mukaan se on jotakin, jota lukijat sekä haluavat että osaavat odottaa. YA:n yleisön joukossa on myös paljon erilaisia vähemmistöjä, jotka kokevat, että he löytävät siitä omanlaisiaan ääniä. Niiden kuuluminen onkin nykyään enemmän normi kuin poikkeus.

– Jos YA-kirjassa ei ole minkäänlaista vähemmistön ääntä läsnä, yleisö on todennäköisesti pettynyt, Andersson sanoo.

Katri Liimatainen on samoilla linjoilla.

– Rodullistettuja ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria on alkanut näkyä niissä enemmän ja enemmän. On tärkeää, että nuorena löytää jostain sen samastumiskohteen ja huomaa, että on olemassa muitakin, joista tuntuu samalta kuin itsestä. YA-kirjoista haetaan lohtua ja turvaa. Että hei, minä en ole yksin näiden asioiden kanssa.

Laura Andersson ei kuitenkaan halua korostaa liikaa YA-kirjojen vakavuutta tai taiteellista kunnianhimoa.

– Kirjallisuus ylipäänsä ja erityisesti YA saa olla myös hauskaa ja huoletonta.

Myös Katri Liimataiselle YA on vakavien teemojen ohella myös todellisuuspakoa.

– Kun itse olen työssäkäyvä aikuinen, niiden lukeminen on ihana lepohetki. YA-kirjat on kirjoitettu todella mukaansatempaavasti ja niiden tapahtumat ovat sellaisia, joita ei ihan omassa elämässä tapahdu.

Ei voida ajatella, että muuttuvassa maailmassa pystytään aina pelaamaan samoilla säännöillä ja samoista lähtökohdista kuin aikaisemmin.

Viime vuosina lasten ja nuorten, erityisesti poikien, lukemisen vähenemisestä on puhuttu paljon. Laura Andersson kuitenkin kehottaa voivottelun sijaan katsomaan ja kuuntelemaan vähän laajemmin, missä lukeminen tapahtuu ja mitä kaikkea se voi olla.

– Ei voida ajatella, että muuttuvassa maailmassa pystytään aina pelaamaan samoilla säännöillä ja samoista lähtökohdista kuin aikaisemmin.

Andersson muistuttaa, että nuoret saattavat esimerkiksi lukea paljon mangaa tai fanifiktiota netissä. He kuuntelevat paljon räppiä, jossa on Anderssonin mukaan vahvempaa lyriikkaa kuin juuri missään runokirjoissa tällä hetkellä.

– He ovat osana lukemisen kulttuuria, vaikka eivät menisikään kauppaan ja ostaisi jonkun meritoituneen suomalaisen kirjailijan uutta teosta.

YA-kirjojen fanit hän näkee ennen kaikkea hyvin luovina lukijoina, jotka haluavat elää kirjojen maailmassa pitkään. He kirjoittavat fanifiktiota ja tekevät fanitaidetta. He myös haluavat olla kontaktissa kirjailijan kanssa esimerkiksi sosiaalisen median tai tapahtumien kautta. Faniuden kautta syntyy myös uusia kirjailijapolvia. Muun muassa John Green ja Varjojen kaupungit -sarjasta tunnettu Cassandra Clare ovat tulleet ensimmäisen kerran tunnetuiksi Harry Potter -fanikulttuurin piireissä.

– Kirjallisuus on nykyään hieman vähemmän enää vanhanaikaisten kustantamoiden portinvartijoiden tiukasti vartioima saareke. Netti on mahdollistanut, että kirjailija pystyy tuottamaan sisältöä suoraan lukijalle. Parhaimmillaan sieltä löytyy mahtavia uusia tekijä-lukija-fanisuhteita, Andersson kertoo.

Poikia ja miehiä olisi kuitenkin Anderssonin mukaan vielä hyvä saada enemmän YA:n pariin. Se on vahvasti tyttöjen ja naisten kulttuuria. Sekä mieslukijoita että kirjoittajia on vähän, vaikka John Greenin ja Rick Riordanin kaltaisia miespuolisia supertähtikirjailijoita löytyykin.

– Tapahtumassamme kävi viime vuonna yksittäisiä miehiä, mutta näytti siltä, että he olivat siellä enemmänkin poikaystävän roolissa, Andersson kertoo.

Katri Liimatainen on huomannut saman piirteen.

– Itse tunnen vain naisia ja tyttöjä, jotka lukevat YA:ta. Toivoisin kuitenkin, ettei tarvitsisi ajatella niin, että YA kuuluu vain tietylle ihmisryhmälle. Identiteettikysymykset ja kasvaminen kuitenkin koskettavat ihan kaikkia.

Laura Andersson toivoisi, että mieskirjailijoita ja sitä myötä poikalukijoita saataisiin lisää.

– Olisi mahtavaa saada esimerkiksi nuoria miehiä kirjoittamaan kirjoja, joiden ei tarvitse olla kauhean pitkiä tai monimutkaisia, esimerkiksi YA-version nuorempien nuorten megahitistä Neropatin päiväkirja (Diary of a Wimpy Kid), joka on lähellä sarjakuvaa, koska siinä on niin vähän tekstiä ja paljon kuvitusta. Se palvelee lukijaa, jota kirjat eivät hirveästi kiinnosta, mutta joka voisi kuitenkin nauttia tarinoista.

Kaiken kaikkiaan YA:n tila Suomessa on Anderssonin mukaan todella hyvä. Lahjakkaita kirjailijoita ja innokkaita lukijoita piisaa. Esimerkiksi Salla Simukka ja Maria Turtschaninoff ovat saaneet kirjoilleen paitsi kiitosta ja suosiota, myös elokuvasopimukset Suomen ulkopuolelta.

Korjattavaakin kuitenkin olisi. Suomessa YA:n asema ei vielä ole läheskään yhtä vankka kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Englannissa tai Saksassa. Monille koko termi on outo.

– Suomessa ajatellaan, ihan syystä sinänsä, että pitää vaalia suomen kieltä ja halutaan löytää suomenkielisiä termejä. YA:lle sellaista ei ole oikein löydetty, eikä YA:ta ole haluttu ottaa käyttöön. Tämä oli pitkään esimerkiksi kustantajien näkökulma asiaan.

Hänen mukaansa keskustelua YA-nimen käytöstä on enää kuitenkin hieman turha käydä. Lukeva yleisö on ottanut termin omakseen ja tietää, mitä se tarkoittaa.

– Viime vuonna, kun tapahtumamme järjestettiin ensimmäisen kerran, media teki lähinnä juttuja kulmalla “mikä ihmeen YA”. Se on typerä lähestymistapa, jos yritetään puhutella YA:ta lukevaa yleisöä. Kyllä he sen tietävät. Ei sitä heille tarvitse opettaa.

Myös YA-kirjojen sijoittelu kirjakaupoissa ja kirjastoissa on vielä Suomessa sekavaa. Osa menee lastenkirjoihin, osa aikuisten kirjoihin. Jos nuorille aikuisille suunnatuilla kirjoilla on oma hylly, se on erillään muusta kaunokirjallisuudesta. Esimerkiksi Töölön kirjastosta se löytyy hämmentävästi sarjakuvien ja levyjen läheltä. Kaukana “oikeasta” aikuisten kaunokirjallisuudesta.

— Toivoisin, että suomalaisissa kirjakaupoissa olisi YA-hyllyt. Nykyisin sellaisia ei ole, Andersson sanoo.

Hänen mukaansa YA on samalla tavalla puhuttelevaa viihdettä kuin dekkarit tai chick lit. Se sopisi luettavaksi hyvin esimerkiksi aikuisille, jotka haluaisivat lukea enemmän kirjoja, mutta aikaa lukemiselle ei tahdo löytyä ja keskittyminenkin on vaikeaa.

— YA-kirjat ovat sellaisia, että niitä harvemmin tekee mieli jättää kesken.

Hän kertoo, että jopa hänenlaisensa hyvin alaa tuntevan ihmisen on toisinaan vaikea löytää YA-kirjoja kirjakaupoista.

— Entä sitten sellainen ihminen, jolla ei ole YA:sta mitään kokemusta, ja joka haluaa mennä enemmän fiilispohjalta etsimään jonkin mukavan kirjan luettavaksi? Ehkä se houkuttelisi nuoretkin lukijat kirjakauppoihin, jos heidän suosikkinsa olisivat paremmin esillä.

Viihteessä ei ole mitään vikaa, mutta parhaimmillaan YA-kirjat voivat olla paljon enemmänkin. Ne antavat äänen ihmisryhmille, joiden ääni ei ole aikaisemmin juuri kirjallisuudessa kuulunut. Ne käsittelevät vaikeita asioita ja saattavat auttaa yksin ongelmiensa kanssa painivia.

YA-kirjat muodostavat yhteisöjä ja kanavoivat luovuutta. Ne näyttävät mallia, että myös vaikkapa nuori nainen, rodullistettu ihminen tai seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustaja voi olla sankari, joka nousee taisteluun vääryyttä vastaan. Kuten kaunokirjallisuus laajemminkin, ne auttavat ymmärtämään toisenlaisten ihmisten näkökulmia ja opettavat empatiaa.

Nuorilla naisilla on nyt esikuva sille, että he voivat lähteä vastustamaan vääriksi kokemiaan asioita.

Viime helmikuussa Floridan Parklandissa sijaitsevassa Marjory Stoneman Douglas High Schoolissa tapahtui järkyttävä kouluammuskelu, jossa kuoli seitsemäntoista ihmistä ja saman verran loukkaantui. Koulun oppilaat eivät pysyneet hiljaa, vaan nousivat Emma González -nimisen oppilaan johdolla vastarintaan ja perustivat aseiden rajoittamiseen pyrkivän liikkeen.

– Gonzálezhan on ihan YA-sankarittaren näköinen! Monessa paikassa Twitterissä kommentoitiin todella mielenkiintoisesti, että ei ole ihme, että nämä nuoret naiset ovat valmiita lähtemään barrikadeille ja haastamaan valtaapitäviä, koska he ovat lukeneet mallin siitä niin monta kertaa erilaisista Nälkäpelin kaltaisista YA-kirjoista, Andersson pohtii.

Hänen mukaansa nuorilla naisilla on nyt esikuva sille, että he voivat lähteä vastustamaan vääriksi kokemiaan asioita. Aikaisempina vuosikymmeninä heidän äänensä on kuulunut yhteiskunnassa varsin vähän, mutta enää he eivät pelkää kertoa mielipidettään.

– Tällaisia asioita on syntynyt sivutuotteena kirjallisuudesta, joka koetaan viihteelliseksi ja kaupalliseksi, Laura Andersson sanoo.

Kirjallisuutta, joka inspiroi, lohduttaa ja auttaa? Ehkä jopa innostaa nousemaan taisteluun pimeyden voimia vastaan kuin Harry Potter konsanaan?

Ehkä joissain kirjoissa todella on ripaus taikaa.