Hyppää pääsisältöön

Istuta mäntyjä puolukkametsään ja muita fiksuja vinkkejä metsänomistajille

kaffepaus i skogen
kaffepaus i skogen Skog,Strömsö (tv-ohjelma)

Suomen metsät kasvavat hyvin, mutta niiden hoidossa olemme jälkijunassa. On tehtävä paljon töitä, jotta saamme etumatkan kurottua.

Yli 80 prosenttia Suomen pinta-alasta on metsän peitossa. Tavallisin puulaji on mänty ja seuraavina tulevat kuusi ja koivu. 60 prosenttia metsistä on yksityishenkilöiden omistuksessa, loput omistaa valtio, kunnat, kirkko, osakeyhtiöt jne.

Yksityishenkilönä ei ole helppo tietää milloin ja mitä metsälle pitäisi tehdä. Metsänhoito on Suomessa aika hyvin organisoitu. Esimerkiksi metsänomistajien oman järjestön ja metsänhoitoyhdistysten kautta voi tehdä metsänhoitosuunnitelman ja saada ohjeita oman metsän hoitamiseen.

Metsästä voi korjata satoa ja sitä voi hoitaa monin tavoin. Toiset haluavat metsästä vain vähän puuta talveksi ja pitää metsää harrastuksena, toiset haluavat metsänsä tuottavan vähän enemmän.

Metsä on voimavara ja henkireikä. Jokamiehenoikeuksien ansiosta se on kaikkien käytössä ja siitä on pidettävää hyvää huolta.

lingonris
lingonris Skog,Strömsö (tv-ohjelma),puolukka (laji)

Istuta mäntyjä puolukkametsään ja kuusia mustikkametsään

Jos metsä itse hoitaisi asian, uudistuminen tapahtuisi juurten ja siementen kautta. Vanhat puut kaatuisivat myrskyssä tai vanhuuttaan. Silloin jäisi maahan valoisa aukko, josta uudet puut voisivat ponnistaa ylös, vahvimmat voittaisivat ja kiertokulku jatkuisi.

Kun on kyse metsänhoidosta, on tavallista, että puuntaimia istutaan alueen hakkuun ja mahdollisen maanmuokkauksen jälkeen. Puulajit valitaan maaperän mukaan ja sillä perusteella, että puulajit viihtyvät maastossa.

  • Mänty sopii kuivempaan maahan, niin kutsuttuun puolukkametsään. Jos ympärillä kasvaa paljon puolukanvarpuja ja kanervia, paikka sopii männyille.
  • Kuusi, koivu ja lehtikuusi haluavat kosteamman maan. Mustikanvarvut ovat hyvä viite siitä.

Isommalle alueelle sopii usein useampi puulaji – valitse puulajit maaperän mukaan ja saa hyvää vaihtelua ja kasvuvoimaa.

Raivaa, niin saat hienoja puita tulevaisuudessa

Kun taimet ovat kasvaneet noin 15 vuotta, on raivauksen aika. Raivaus tehdään lisätilan ja -valon antamiseksi taimille ja hienojen puiden varmistamiseksi tulevaisuudessa.

Jim Björni metsässä
Aloita halaamalla koivuja. Jim Björni metsässä Kuva: Yle/Esa Saari Strömsö (tv-ohjelma),Skog,Jim Björni,metsätyö

Näin ratkaiset, mitkä puut saavat jatkaa kasvamista ja mitkä raivataan pois:

  1. Valitse hienot hyvännäköiset puut, jotka ovat levitettyjen käsivarsiesi etäisyydellä toisistaan.
  2. Tutki metsikkö ja etsi sieltä ”voittaja”, suurin ja vahvin puu.
  3. Katso aluetta sen ympärillä ja valitse puita, jotka ovat yhtä suuria. Näin luot metsikön, jossa puut kasvavat rinnakkain koko ikänsä.
  4. Merkitse nauhalla ne puut, jotka aiot säilyttää, niin sinun on helpompi liikkua raivaussahan kanssa.
  5. Säästä myös joitakin vahingoittuneita mäntyjä. Vauriot on useimmiten aiheuttanut hirvi jyrsimällä runkoa. Nämä puut ovat ilmeisesti erityisen herkullisia, ja hirvet jättävät muut puut rauhaan.
  6. Jätä raivatut ohuet rungot maahan, ne maatuvat pian uusiksi ravinteiksi.
skogsröjning
skogsröjning Skog,Strömsö (tv-ohjelma)
gallringsskog
30-vuotiasta metsää. gallringsskog Skog,Strömsö (tv-ohjelma)

30 vuoden kuluttua on harvennuksen vuoro

Kun metsä on saanut kasvaa 30 vuotta, näkyy selvästi 15 vuotta sitten käsivarsivälillä tehty raivaus.

Kun vihreä latvus muodostaa alle 40 prosenttia puun korkeudesta on tullut aika harventaa.

Tässä pätee sama periaate kuin raivauksessa. Pitää valita vahvimmat yksilöt, voittajat, ja harventaa heikommat pois.

Nyt 30 vuoden kuluttua voi ensimmäisen kerran saada vähän tuottoa istuttamalleen metsälle.

60 vuoden kuluttua metsä on valmis hakattavaksi

30–40 vuoden kuluttua ensimmäisestä harvennuksesta ja mahdollisista myöhemmistä väliharvennuksista, on mahdollista alkaa sahata isoja puita. Metsä on hakkuukypsä.

Puita voi kaataa eri tavoin. Koko metsäpalsta voidaan kaataa suurilla koneilla, mutta yksittäiset puut kaatuvat hyvin moottorisahalla.

Kaada puu oikein

  1. Siivoa alue niin, että sinun ja kaadettavan puun ympärillä ei ole risuja eikä oksia.
  2. Sahaa pois alimmat oksat niin, että pääset paremmin käsiksi runkoon.
  3. Sahaa kaatolovi. Kaatolovi määrää puun kaatumissuunnan. Kaatolovi sahataan noin neljäsosaan rungosta etupuolelle. Sahaa vaakasuora leikkaus runkoon noin 20 cm korkeudelle maasta. Sahaa sitten pystysuoraan saadaksesi pois kiilan. Kaatoloven on oltava niin suuri, ettei puu jää kiinni kantoa vasten kaatuessaan.
  4. Kokeile puun kaatumissuunta kaatoraudan avulla. Kaatoraudan pitää osoittaa siihen suuntaan, johon haluat puun kaatuvan.
  5. Itse kaatosahaus tehdään vaakasuoraan puun takaosaan. Se sahataan niin syvälle, että kaatoloveen jää matkaa vain 2–3 senttimetriä, niin kutsuttu sarana.
  6. Saranan kuidut pitävät rungon suorassa, kunnes se on kaatunut. Jos tähtäät ja sahaat hyvän kaatosahauksen, saat puun kaatumaan ihan sinne, minne haluat.

Varmista aina, että sinulla on pakotie taakse tai takaviistoon, mikäli puu sattuisi kaatumaan väärään suuntaan tai tapahtuisi muuta odottamatonta.

såga träd
Tässä Peter Österåker sahaa kaatoloven. såga träd Skog,Strömsö (tv-ohjelma)

fälla träd
fälla träd Skog,Strömsö (tv-ohjelma)

On tärkeää muistaa turvallisuus ja oikeat varusteet

Suojavarustus on metsätöissä tärkeä. Metsätyö ei ole ihan vaaratonta puuhaa. Käytössä on monia teräviä työkaluja ja lähimpään sairaalaan on usein pitkä matka.

Tarkistuslista ennen metsään menoa:

  • Ilmoita jollekin, missä ja kauanko olet.
  • Ota mukaan ladattu puhelin.
  • Hanki kypärä, housut, käsineet ja kengät, jotka on tarkoitettu moottorisahatöihin.
  • Ensiapupakkausta on hyvä pitää taskussa.

Pidä itsesi ja metsäsi kunnossa

Noin joka kuudes tai seitsemäs suomalainen omistaa metsää. Yksityishenkilöt omistavat yli 10 miljoonaa hehtaaria metsää, joten voi varmasti sanoa, että monella meistä on paljon metsää hoidettavanaan.

On tärkeää ajatella itseään, kun työskentelee metsässä. Pitää muistaa pitää taukoja ja syödä ja juoda niin, että pysyy voimissaan ja vireänä. Työtä on tehtävä ergonomisesti, ettei rasita itseään väärin.

Metsätyöt ovat mukavaa vapaa-ajantoimintaa, jossa saa raitista ilmaa ja hyvän kunnon.

fälla träd
fälla träd Skog,Strömsö (tv-ohjelma)

Strömsö

Ruudussa

Strömsö Instagramissa