Hyppää pääsisältöön

”Loisin oikeiden tutkijoiden ja ajattelijoiden työssä” – Jari Sarasvuon monologi tarjoaa vastapainoa pinnallisuudelle

Sarasvuo katsoo kameraan ja hymyilee vienosti.
Jari Sarasvuon monologi kuullaan Yle Puheella maanantaisin! Sarasvuo katsoo kameraan ja hymyilee vienosti. Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu Jari Sarasvuo

Jari Sarasvuon monologi Yle Puheella on ollut menestys. Juontajaa itseään hävettää lähes joka kerta, kun suora puolitoistatuntinen on ohi.

– Asiat ovat pinnallistuneet ja viihteellistyneet. Vastailmiönä ihmiset janoavat sivistystä, syviä näkökulmia ja vaikeita asioita, Jari Sarasvuo sanoo.

Hänen Yle Puheella juontamansa puolentoista tunnin monologi on ollut menestys monella mittarilla – niin kuuntelijoiden määrässä kuin yleisön aktiivisuudessa aiheiden kommentoinnin ja ajatustenvaihdon suhteen.

Syyskauden starttijakso on kerännyt kuunteluita enemmän kuin niitä kertyy jaksoa kohti normaalisti useamman vuoden aikana.

Suoraa kamppailua

Osa ohjelman kiinnostavuudesta tulee Sarasvuon mukaan siitä, että se tehdään suorana, ilman tiukkoja käsikirjoituksia ja siinä puhutaan teemoista, joiden parissa hän itsekin kamppailee.

– Yritän päästä asioista kärryille. Ihmiset aistivat, että tämä on minullekin etsimisprosessi – olen yksi heistä. Se on mukaansa ottavaa, Sarasvuo sanoo.

Hän ei halua ruveta esimerkiksi harjoittelemaan erikseen vaikeiden nimien ääntämistä tai editoimaan ohjelmia, vaan tekee ne suorina, häpeänkin uhalla. Liika täydellisyys kun ei toimi.

– Muodon ajoittainen hajoaminen on osa ohjelmaa, Sarasvuo sanoo.

Eikä hän selviä suoristaan ilman nöyryyttävää tunnetta ja häpeää.

Satoja sivuja ja kymmeniä lähteitä

Kutakin lähetystä varten Sarasvuo käy läpi muutaman sadan sivun verran aineistoa ja kymmeniä eri lähteitä. Ne jättävät jälkiä ja luovat kimmokkeita, joista monologi syntyy.

– Loisin oikeiden tutkijoiden ja ajattelijoiden elämäntyössä.

Sarasvuo myöntää, että tämänkaltaisen suoran ohjelman teko on raskasta, jopa liian raskasta.

– Olen 53-vuotias enkä ole enää samassa iskussa. Ihminen vanhenee ja hidastuu. Lähetys lähetykseltä tämä on vaativampaa ja nöyryyttävämpää, kun tajuaa, että kukkakaali alkaa pehmetä.

Jari Sarasvuon ohjelma maanantaisin klo 13 Yle Puheella ja Areenassa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua