Hyppää pääsisältöön

Minnan kääpäkävelyn valmentajat vinkaavat: Näin löydät elämää metsästä

Minna Pyykkö kääpäasussa kalliolla.
Minna Pyykkö kääpäasussa kalliolla. Minna Pyykkö

”Onko totta että mitä enemmän metsässä hidastaa ja rauhoittuu, sitä paremmin huomaa ympäröivää luontoa – sen erilaisia muotoja, värejä, yksityiskohtia ja kauneutta? Ja sitä pienempiä ja vaivihkaisempia tapahtumia pääsee näkemään?”

Lähden testaamaan tätä ajatusta Evolle, jossa sijaitsee eräs Etelä- Suomen laajin vanhan metsän alue. Metsäluonnon asukkaista valtaosa on hyvin pieniä ja piilottelevia. Aion sukeltaa tähän hiljaiseen maailmaan.

Kääpäkävely- suoritustani varten olen hankkinut itselleni 12 valmentajaa. Olen kiertänyt tapaamassa heitä, harjoitellut maasto- olosuhteissa eliöryhmien löytämistä, saanut vinkkejä siitä, mihin huomio kannattaa suunnata, mitä varusteita on hyvä olla mukana. Osa eliöryhmistä on melko haastavia. Esimerkiksi Suomessa on noin 900 sammallajia. Monet niistä voi erottaa toisistaan vain mikroskoopin avulla, ja lajien hallitseminen on vuosien treenauksen tulosta.

Usein pienten eläinten näkemiseen tarvitaan malttia. On oltava aikaa odotella maatuvan lahopuun tai hämähäkin seitin äärellä. Pitää myös olla valmis konttaamaan ja kaivelemaan maata. Toisinaan räjähtävä tilannenopeuskin on tarpeen, kuten juoksujalkaisten tutkimisessa.

Itse kääpäkävely tapahtuu lokakuun ensimmäisellä viikolla. Pyrin viiden päivän aikana liikkumaan parin sadan metrin matkan maastossa ja seuraamaan elämää ympärilläni. Kirjoitan muistiin mahdollisimman paljon tunnistamiani lajeja ja lajiryhmiä, mutta tavoitteenani on myös seurata metsän elämää, päästä näkemään jotain sellaista mitä en ole ennen nähnyt, kiinnittää huomiota värisävyihin, muotoihin ja yksityiskohtien kauneuteen.

Säätila vaikuttaa suoritukseeni. Jos tulee kylmä, monet hyönteiset ja muut selkärangattomat kangistuvat ja tunkeutuvat syvemmälle maaperään. Nilviäiset liikkuvat vasta kun on riittävän kosteaa. Jäkälät ja sammaleet hohtavat märässä metsässä kauniina, mutta sadesäällä niiden yksityiskohtien erottaminen on hankalaa. Ja jos viikolla sataa jo ensilumi, ötököiden tutkimisesta tulee entistä haastavampaa, mutta toisaalta pikkunisäkkäiden käpälien jäljet tulevat silloin hyvin näkyviin.

Odotan innolla ja jännityksellä kääpäkävelyviikkoa. Pohjakuntoa on nyt haettu ja itse suoritus on edessä. Toivon että pääsen näkemään jotain yllättävää ja kaunista. Olisi myös hienoa, jos kääpäkävely ja valmentajien vinkit innostaisivat muitakin lähtemään metsään katselemaan sitä uusin silmin.

Kääpävalmentajien vinkit:

Kimmo Syrjänen sammalmättäällä.
Sammalvalmentaja Kimmo Syrjänen. Suomen ympäristökeskuksen sammalasiantuntija, kartoittanut sammallajistoa eri puolilla Suomea ja ollut kirjoittamassa useita sammalkirjoja. Kimmo Syrjänen sammalmättäällä. tutkijat

Sammalet

Sää:

Syksy on hyvää sammalretkiaikaa. Sammalretkelle voi lähteä lumettomaan aikaan. Sadesäällä sammalten yksityiskohtien tarkastelu voi olla hankalaa. Toisaalta myös pitkä kuivuus voi muuttaa niiden ulkonäköä.

Varusteet:

  • luppi eli suurennuslasi.
  • (paperipusseja, jos haluaa ottaa näytteitä)
  • (mikroskooppi)

Mistä löytää:

Sammalia löytää hyvin erilaisista metsistä ja eri alustoilla aina Pohjois-Suomea myöten. Kuusimetsien pohja on usein sammalpeitteinen, mutta sammalia kasvaa myös puiden juurilla ja rungoilla, kallioseinämillä ja kiven koloissa. Sammaleet vaativat kosteutta, mutta kestävät myös hyvin väliaikaista kuivuutta.

Lajeista:

Suomi on hyvä sammalmaa. Täällä kasvaa noin 900 eri sammallajia. Lajien tunnistaminen vaatii vuosien harjoittelua, ja osa lajituntomerkeistä on niin pieniä, että ne havaitsee vain mikroskoopilla.

Vinkki:

Metsäkerrossammaleen kasvukerroksista voi laskea sen iän.

Tiesitkö:

Sammalia on käytetty aiemmin tilkkeenä hirsiseinien välissä.

Panu Kunttu ja kääpä.
Kääpävalmentaja Panu Kunttu. WWF:n metsäasiantuntija, väitöskirja kääpien elinympäristöistä ja monimuotoisuudesta. Tehnyt kansallispuistojen ja erämaa-alueiden kääpälajistoselvityksiä. Panu Kunttu ja kääpä. käävät

Käävät

Sää:

Kääpäretkelle voi lähteä kaikissa säissä. Lumettomaan aikaan on helpompi tutkia maapuiden kääpiä.

Varusteet:

  • luuppi eli suurennuslasi
  • (paperipussi ja puukko, jos kerätään näytteitä)

Mistä löytää:

Kääpiä löytää lahoavilta puilta, sekä pystyssä olevilta että maahan kaatuneilta. Kannattaa tarkistaa myös runkojen alapinnat.

Miten tunnistaa:

Suomessa on 250 kääpälajia. Osa niistä on vaikeasti tunnistettavissa ja hyvin pieniä. Tunnistuksessa väreillä, muodoilla ja tuoksuilla on merkitystä.

Vinkki:

Käävän asennosta näkee, onko se tullut lahopuulle vasta puun kaaduttua vai jo ennen sitä. Toisinaan voi nähdä, miten kääpä muuttaa kasvusuuntaansa puun kaaduttua.

Tiesitkö:

Käävät ovat indikaattorilajeja, joiden avulla voidaan kartoittaa metsiä. Yksi käävän itiöemä voi tuottaa 10 miljoonaa itiötä.

Marja Härkönen ja limasienet.
Limasienivalmentaja Marja Härkönen. Dosentti, limasienitutkija, alan pioneeri Suomessa. Limasienet- kirjan kirjoittaja yhdessä Elina Sivosen kanssa. Marja Härkönen ja limasienet. Limasienet

Limasienet

Sää:

Limasienet viihtyvät kosteassa. Niitä näkyy usein parhaiten samoihin aikoihin kuin oikeita sieniä.

Varusteet:

  • suurennuslasi
  • taskulamppu
  • (tulitikkurasia, jos on tarkoitus kerätä itiöpesäkkeitä)

Mistä löytää:

Limasieniä löytää monenlaisista metsistä. Lahopuut ovat erityisen hyviä paikkoja etsiä niitä. Metsässä voi etsiä limakkoa, itiöpesäkkeitä tai joskus voi havaita myös limakon ryömimisjäljen.

Miten tunnistaa:

Suomesta on toistaiseksi löydetty vähän yli 200 limasienilajia, mutta uusia löydetään jatkuvasti.

Vinkki:

Jos löydät limasienen limakon, kannattaa seurata sitä useampana päivänä. Se saattaa muuttua jo yhdessä yössä limakosta hauraiksi itiöpesäkkeiksi.

Tiesitkö:

Limasienet ovat ihmeellisiä eliöitä. Ne eivät ole kasveja, eivätkä eläimiä, eivätkä sieniä. Ne ovat hyvin vanha ryhmä ja samoja lajeja saattaa löytyä eri puolilta maailmaa.

Varpu Vahtera ja juoksujalkainen.
Tuhatjalkaisvalmentaja Varpu Vahtera, Turun eläinmuseon amanuenssi. Tutkinut tuhatjalkaisia, nimenomaan juoksujalkaisia, eri puolilla maailmaa. Varpu Vahtera ja juoksujalkainen. Juoksujalkaiset

Tuhatjalkaiset

Sää:

Tuhatjalkaiset vaativat lämpöä ja riittävän kosteita elinolosuhteita. Sään kylmetessä ne kaivautuvat syvemmälle maaperän karikkeeseen.

Varusteet:

  • muovipurkki
  • (hanskat)
  • (pinsetit)

Mistä löytää:

Rehevät metsänpohjat ovat tuhatjalkaisille otollisia paikkoja. Siellä niitä löytää maasta kaivamalla kariketta, kääntelemällä kiviä tai kurkistelemalla lahoavien puiden kaarnan alle.

Miten tunnistaa:

Suomessa elää 63 tuhatjalkaislajia. Niistä 21 on juoksujalkaisia, 22 kaksoisjalkaisia, 8 siimajuoksiaisia, ja 6 sokkojuoksijaisia. Lajiryhmät erotetaan toisistaan koon ja muodon sekä jalkojen lukumäärän perusteella.

Vinkki:

Jos kiviä kääntelemällä löytää juoksujalkaisen, kannattaa salamannopeasti kouraista maata sen ympäriltä, ja heittää muovirasiaan, josta voi tarkistaa, tuliko juoksujalkainen mukaan.

Tiesitkö:

Tuhatjalkaiset ovat hyvin vanha eläinryhmä, lähes 400 miljoonaa vuotta vanha. Juoksujalkaiset ovat huippupetoja. Niillä on myrkkyleuat, joiden hermomyrkky lamauttaa saaliinsa sekunneissa. Maailmalla elää suuria juoksujalkaisia, joista jotkut voivat saalistaa jopa hiiriä ja lepakoita.

Nilviäisvalmentaja Hannu Ormio.
Nilviäisvalmentaja Hannu Ormio. Ympäristöhallinnon nilviäistyöryhmän jäsen, yhtenä tekijänä teoksessa Suomen kotilot ja etanat – opas maanilviäisten maailmaan. Nilviäisvalmentaja Hannu Ormio. nilviäiset,Hannu Ormio

Nilviäiset

Sää:

Nilviäiset ovat liikkeellä kostealla säällä. Syksy on hyvää nilviäisretkiaikaa.

Varusteet:

  • luppi
  • taskulamppu
  • löysät pinsetit
  • (mikroskooppi)

Mistä löytää:

Parasta nilviäismaastoa on lehtipuuvaltainen rehevä vanha metsä. Etanoita löytyy sieniltä, etenkin niiden alapinnoilta. Osa kotiloista voi piileskellä maahan kaatuneen lahopuun rungon alapinnalla tai kaarnan alla. Puiden rungoilta löytyy myös nilviäisiä. Suurin osa lajeista elää maaperän karikkeessa, mutta ne ovat usein hyvin pieniä ja vaikeasti havaittavissa.

Miten erottaa:

Suomessa on 95 maalla elävää nilviäislajia. Suurin osa, 72 lajia, on kuorellisia kotiloita, ja kuorettomia etanoita on 22 lajia. Valtaosa lajeista elää maaperän karikkeessa ja ne ovat niin pieniä että niitä pitää tarkastella mikroskoopilla lajituntomerkkien löytämiseksi. Yleisin metsälaji on metsäetana, josta jää kädelle otettaessa oranssi limainen sitkeä jälki.

Vinkki:

Metsässä voi seurata etanoiden limavanaa ja nähdä miten toinen etana seuraa toisen perässä. Nilviäiset ovat myös sosiaalisia.

Tiesitkö:

Etanoille maistuvat monet myrkylliset sienet, kuten seitikit ja kärpässienet, mutta ne syövät hyvin harvoin esimerkiksi suppilovahveroita.

Hämähäkkivalmentaja Reino Pajarre
Hämähäkkivalmentaja Reino Pajarre. Ollut innostunut hämähäkeistä lapsesta lähtien. Harrastanut ja valokuvannut niitä vuosikymmeniä. Kirjoittanut kirjan Hämikki ja seitsemän seittiä. Hämähäkkivalmentaja Reino Pajarre Hämähäkit

Hämähäkit

Sää:

Hämähäkkejä on useimmiten helppo löytää. Kylmä ja sade vaikeuttavat niiden havaitsemista jonkin verran. Osa lajeista voi liikkua pikku pakkasessakin. Usein hämähäkit on helpointa havaita aikaisin aamulla, kun aurinko osuu aamukasteisiin seitteihin.

Varusteet:

  • luppi
  • kamera
  • äänirauta

Mistä löytää:

Hämähäkkejä kannattaa etsiä varvikoista, poluilta, puiden rungoilta.

Miten tunnistaa:

Hämähäkkilajeja on paljon, eikä niitä kaikkia pysty tunnistamaan lajilleen maastossa. Eri ryhmät tunnistaa erilaisista ratas- ja riippuverkoista. Osa hämähäkeistä ei tee ollenkaan saalistusverkkoa vaan vaanii saalista puiden rungoilla tai maassa.

Vinkki:

Kun hämähäkin seittiä koskettaa varovasti ääniraudalla hämähäkki saattaa luulla värinää hyönteiseksi ja tulla tutkimaan saalistaan.

Tiesitkö:

Hämähäkin seitti on hämmästyttävää ainetta. Se on biologisesti hajoavaa, ei liukene veteen ja kestää pakkasta. Seitti on vetolujuudeltaan ja kimmoisuudeltaan ainutlaatuista, eikä vastaavia materiaaleja ole toistaiseksi kyetty valmistamaan keinotekoisesti.

Muut valmentajat:


Lisää ohjelmasta

Mennään metsään

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Syksyn herkullisin kakku syntyy kaarnikasta

    Bloggaaja Annin variksenmarjakakku - täydellinen makuelämys!

    Leivontablogia pitävä Anni sai haastavan tehtävän. Hänen piti suunnitella ja leipoa Ylen Mennään metsään -kampanjaa varten helppo, herkullinen ja näyttävä kakku variksenmarjasta eli kaarnikasta – marjasta, jota ei juurikaan poimita. Liekö syynä se, että marja maistuu monen suussa vähän oudolta. Mutta kaarnikka on ihmemarja, ja sen Annikin sai kokea!

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Haapa

    Lue Anni Kytömäen koskettava teksti haavasta

    Haapa huomaa tuulen ensimmäisenä. Sen lehdet ovat puunlehdiksi kovat, niin kovanaamaiset että ovat vaatineet oman verbinkin – haavat eivät suhise kuten muut, ne havisevat.

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Koivu

    Anni Kytömäen upea teksti koivusta

    Koivu on nuorena vaalea ja heleä, hento ja keveä. Syystä tai toisesta sitä väitetään naiselliseksi, mutta todellisuudessa koivu on koivu, kuten ihmisetkin ovat ensi sijassa ihmisiä.

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Pihlaja

    Kirjailija Anni Kytömäen herkkä luonnehdinta pihlajasta.

    Kotipihan pihlaja on lapselle usein ensimmäinen puu: siinä on monta haaraa, oksia alhaallakin, sen syliin on helppo kiivetä. Jos putoaa, putoaa matalalta

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Kuusi

    Lue Anni Kytömäen upea teksti kuusesta.

    Kuuset pistelevät ohikulkijaa, levittävät tummia siipiään polun päälle, seisovat apeina auringossakin. Niin meidät on opetettu näkemään, koska se mitä on paljon, on rumaa ja ikävää.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään -kampanjassa?

    Unescon listalle pääsevät vain arvostetut, elävät perinteet.

    Mennään metsään -kampanjassa luonnossa käynnit halutaan laskea, sillä Unescon listalle pääsevät vain ne perinteet, joita kansalaiset aidosti käyttävät ja arvostavat. Merkkaa siis Mennään metsään -laskuriin jokainen koiralenkki, iltakävely, soutelu, uiminen, työmatka, onkireissu, sieniretki… Kaikki ne kerrat, kun olet poikennut luontoon kahden viikon aikana!

  • Minne katosivat luonnonlähteet ja metsäpurot?

    Luonnonlähteiden tila on romahtanut Suomessa.

    Jos metsään haluat mennä nyt, ota vesipullo mukaan. Luonnonlähteiden tila on romahtanut, eikä kaikista lähteistä ja metsäpuroista voi enää ottaa juomakelpoista vettä. Lähteiden suojelu voi vielä pelastaa jäljelle jääneet pulputtajat.

  • Katoavat metsäpolut

    Perinteiset polkureitit ovat kovaa vauhtia katoamassa.

    Perinteiset polkureitit ovat kovaa vauhtia katoamassa. Samaan aikaan kansallispuistojen ja retkeilyalueiden suosituimmilla reiteillä polut levenevät, kun retkeilijät väistelevät kovassa kulutuksessa esiin tulleita kiviä ja juuria. Perinteisille poluille tarvittaisiin kipeästi lisää kulkijoita, varsinkaan kun lehmätkään eivät niitä enää ole tallomassa. On aika ryhtyä poluntallaustalkoisiin – maastopyöräillen, ratsastaen, patikoiden.

  • Metsä vastaa sille, joka osaa kuunnella

    Minkä opetuksen voisit metsästä poimia?

    Suomessa ei kovin montaa matkaa voi tehdä ohittamatta metsää tai kulkematta sen läpi. Se tulee kaupunkilaisenkin arkeen vähintään pieninä metsäisinä alueina tai junasta vilisevänä maisemana. Euroopan metsäisin maa kätkee sisäänsä kansan, jolla on pakostakin suhde metsään. Ja vaivihkaa metsä myös hoitaa meitä.

Uusimmat sisällöt - Mennään metsään