Hyppää pääsisältöön

Hannu Lintu: ”Mahlerin 3. sinfonia on matka ihmisen ja uskonnon välisen suhteen ytimeen"

Ylikapellimestari Hannu Lintu Radion sinfoniaorkesterin konsertissa Helsingin Musiikkitalossa 21.4.2016.
Ylikapellimestari Hannu Lintu Radion sinfoniaorkesterin konsertissa Helsingin Musiikkitalossa 21.4.2016. Kuva: Yle/Tatu Tamminen Radion sinfoniaorkesteri,hannu lintu

Kolmas sinfonia on yksi niistä Mahlerin sinfonioista, jotka ovat saaneet inspiraationsa kansanrunokokoelmasta Des Knaben Wunderhorn. Kokoelman runoihin kirjoittamiaan lauluja Mahler myös siteerasi sinfoniassa. Miksi Wunderhorn-runojen maailma oli Mahlerille niin tärkeä, ja mitä hän siitä sai?

Mahler oli vastakohtien ihminen: syvällisyys ja lapsellisuus käyvät hänen musiikissaan jatkuvaa vuoropuhelua. Osin se varmasti johtui hänen perhetaustastaan. Hänen isänsä oli karski böömiläinen panimoyrittäjä ja äiti köyhä maalaistyttö, joka oli naitettu tälle möllille vastoin tahtoaan. Mahlerilla oli 13 siskoa ja veljeä, joista puolet kuoli Mahlerin ollessa lapsi. Tästä johtui Mahlerin loputon ja sairaalloinen kiinnostus kuolemaa ja hautajaisia kohtaan. Osa aikuiseksi eläneistä sisaruksista joutui myöhemmin mielisairaalaan. Kummallisin veli taisi olla Louis, joka muutti leipuriksi Chicagoon ja katosi sitten jäljettömiin.

Isä pahoinpiteli äitiä säännöllisesti. Mahler muisteli Sigmund Freudille 1900-luvun alussa, kuinka hän kerran pakeni kotoa saadessaan tarpeekseen eräästä vanhempiensa väkivaltaisesta välienselvittelystä ja kuinka siellä kadulla sitten posetiivari soitti O du lieber Augustin -laulua. Mahlerin viehtymys yksinkertaiseen musiikkiin, marsseihin, kansanlauluihin ja -tansseihin juontaa juurensa sekä hänen persoonallisuudestaan että lapsuuden neurooseista. Wunderhorn-kokoelma tarjosi hänelle tavan tuottaa sadunomaista musiikkia, jossa käki kukkuu ja postitorvi soi. Hän aisti kansanrunoissa maailman, josta koki itsekin olevansa kotoisin, ja joka vastasi hänen lapsellista ja taikauskoista mieltään.

Toki kansanrunous oli myös ajan muoti-ilmiö. Se nähtiin 1800-luvulla kaikissa Euroopan maissa Suomea myöten. Lisäksi 1800-luvun lopulla konservatorioissa oli tapana kannustaa opintojen alussa olevia oppilaita säveltämään ensin nimenomaan lauluja: niiden kautta opettajat johdattivat oppilaitaan musiikillisten pienoismuotojen ja tekstin hallintaan. Esimerkiksi Schönberg, Berg ja Zemlinsky sävelsivät kymmenittäin lauluja ennen siirtymistään laajempien muotojen pariin.

Mahlerin ammatillinen maailma oli ristiriitainen. Toisaalta hän janosi olla osa suurta sinfonista traditiota mutta samanaikaisesti koki välttämättömäksi loukata tuota samaa traditiota. Yksi suurimpia loukkauksia liittyy muotoon: säveltää nyt kuusiosainen sinfonia, jonka kesto on puolitoista tuntia, ja jonka pelkkä ensimmäinen osakin kestää 30 minuuttia! Mahlerin itsensäkin tiedetään kauhistuneen, kun hän tajusi, millainen mammutti kolmannesta sinfoniasta oli tulossa.

Mahlerin tuotannossa kansanlaulut eivät ole mitenkään pääasiallinen elementti. Japanilainen kirjailija Haruki Murakami kirjoittaa kapellimestari Seiji Ozawan kanssa julkaisemassaan keskustelukirjassa: ”Mahlerin musiikki on täynnä erilaisia elementtejä jotka kaikki ovat yhtä tärkeitä ja joita käytetään paitsi ilman mitään loogista yhteyttä, myös toisiaan vastaan: perinteistä saksalaista musiikkia, juutalaista musiikkia, fin-de-sièclen mädännäisyyttä, böömiläisiä kansanlauluja, musiikillisia karikatyyrejä, koomisia alakulttuurin elementtejä, vakavaa filosofista pohdintaa, kristillistä ajattelua, aasialaista maailmankatsomusta - kaikki heitettynä yhteen umpimähkäisesti siten, että minkään elementin ei voi sanoa olevan keskipisteessä”.

Mahlerin luontosuhde muistuttaa Beethovenia siinä mielessä, että hänenkään musiikissaan ei kuvailla luontoa, vaan sen ihmisessä aiheuttamia tunteita. Mahlerin kuvailemasta luonnosta jokainen löytää helposti oman pimeän minänsä heijastuksia. Sama tendenssi näkyi myös esimerkiksi 1800-luvun jälkipuoliskon runoudessa. Kolmannen sinfonian ensimmäisessä osassa on läsnä kauhu, jota ihminen voi kokea luonnossa: hän näkee siinä peilikuvana itsensä ja omat pelkonsa.

Alitajunnasta lienee kysymys. Haruki Murakami kirjoittaa myös: ”Kun kuuntelen Mahlerin musiikkia, ajattelen, että psyyken syvällä olevat kerrostumat näyttelevät siinä tärkeää roolia. Ehkä siinä on jotakin freudilaista. Siinä missä Bach, Beethoven ja Brahms liikkuvat saksalaisen käsitteellisen filosofian järkevässä maailmassa, Mahler tuntuu tarkoituksellisesti syöksyvän mielen maanalaisille alueille. Aivan kuin unessa, jossa monet toisilleen vastakohtaiset elementit kieltäytyvät muodostamasta kokonaisuutta mutta ovat silti erottamattomia”.

Mahlerin kolmas sinfonia on samalla kuitenkin myös uskonnollinen sävellys: se on looginen matka animistis-panteistisesta maailmasta ihmisen ja uskonnon välisen suhteen ytimeen. Beethoven on rajapyykki lähes kaikessa, myös musiikin suhteessa uskontoon: Beethovenia ennen uskonnollinen musiikki oli messuihin ja erilaisiin tilanteisiin sävellettyä funktionaalista musiikkia, ja vasta hänen käsissään musiikki alkoi heijastella säveltäjän omia uskonnollisia ajatuksia ja kokemuksia. Mahlerin maailma on tässä suhteessa jopa vielä subjektiivisempi kuin Beethovenin.


Kolmas sinfonia on todellakin puolitoistatuntinen järkäle. Millaisia maamerkkejä kuuntelijan kannattaisi matkan varrella tarkkailla?

Sinfonian ensimmäistä osaa on helppo seurata. Se muodostuu kahdesta vuorottelevasta elementistä, joista Mahler suunnitteli ensin kahta erillistä osaa. Myöhemmin hänestä alkoi tuntua, että nämä toisilleen vastakkaiset materiaalit kuuluvat sittenkin yhteen. Staattiset ”Pan herää”-osiot ympäröivät kahta pääjaksoksi luokiteltavaa marssia. Kolmas marssi-esiintymä muodostaa osan lopukkeen. Nämä jaksot on surutta liimattu jonomaisesti peräkkäin, mutta tästä patsastelun ja tonttuparaatin dikotomiasta muodostuu kuitenkin vaikutelma koherentista sinfonisesta muodosta.

Ensimmäisen osan pääteema muistuttaa hämmästyttävästi Brahmsin ensimmäisen sinfonian finaalin teemaa, joka puolestaan on viittaus Beethovenin yhdeksännen sinfonian loppuhymniin. Myös kolmannen sinfonian toisessa osassa kuuluu Mahlerin Brahms-ihailu: sen luonne ja rakenne ovat kuin lainatut Brahmsin toisen sinfonian 3. osasta, Allegretto graziososta. Kyseessä on eräänlainen menuetti, ländler kaksine väliosineen, jotka toimivat samassa pulssissa mutta eri tahtilajissa, niin että välillä syntyy vaikutelma nopeammasta temposta.

Ilmeisesti Mahler jollakin monimutkaisella tavalla ihaili Brahmsia, vaikka hän ei kapellimestarina tämän sinfonioita kovin paljon johtanutkaan. Brahmsin vielä eläessä Mahler vietti kesiään samoilla seuduilla, ja hänellä oli silloin tällöin tapana pyöräillä tapaamaan Brahmsia. Näitä tapaamisia Mahler luonnehti sanomalla: ”Von Zeit zu Zeit seh´ich den Alten gern”. Sattumoisin tämä lause on Goethen Faustista, kohdasta jossa Faust kertoo tapaavansa Mefistofelesta silloin tällöin ihan mielellään…

Kolmannessa osassa Mahler siteeraa Wunderhorn-lauluaan Ablösung im Sommer. Laulussa käki tekee kuolemaa, mutta hetken yleisen huolestumisen jälkeen todetaan, että satakieli voi kyllä sitten ottaa lauluhommat hoitaakseen. Osassa on lyhyitä lainauksia myös toisesta laulusta, Lob des hohen Verstandes, jossa käki ja satakieli järjestävät laulukilpailun ja pyytävät kriitikoksi aasin koska tällä on niin suuret korvat. Aasille satakielen laulu on aivan liian monimutkaista, ja siksi se julistaakin käen voittajaksi. Tälle osalle Mahler siis ensin suunnitteli otsikkoa Mitä metsän eläimet minulle kertovat. Siinä hän luo satumaisen metsämaiseman, jossa joku eläin näköjään osaa soittaa postitorveakin. Lavan ulkopuolella soiva postitorvi synnyttää vaikutelman tilasta, suuresta metsästä jota vuoret ympäröivät.
Aivan kolmannen osan lopussa on kohta, jossa katse kääntyy luonnosta ihmiseen. Lumottu metsä hukkuu dramaattiseen ilmoitukseen, joka muistuttaa kovasti Mahlerin Ylösnousemussinfonian sitä kohtaa jossa tuomiopäivän pasuunat herättävät kuolleet.

Viimeiset kolme osaa pitää säveltäjän toiveen mukaan esittää ilman taukoa. Neljännen osan tekstinä on Friedrich Nietzschen runo O Mensch joka on peräisin Also sprach Zarathustran toisesta tanssilaulusta. Siinä Zarathustra ja Elämä istuskelevat keskustelemassa niityn laidalla ja Elämä syyttää filosofia siitä, että tämä aikoo keskiyön kellojen soidessa jättää hänet. Zarathustra rauhoittaa Elämän kuiskaamalla tämän korvaan jotakin salaperäistä, johon Elämä ihastuneena toteaa: ”Tiedätkö sinä sen, oi Zarathustra? Sitä ei tiedä kukaan…”. Kuten Nietzschellä niin valitettavan usein, tilanne jää hieman epäselväksi mutta ilmeisesti tämä runo on se, jonka Zarathustra kuiskasi Elämän korvaan. Osa on yön tuskan ja elämänilon hiljainen taistelu, jonka ilo voittaa. Yötä Mahler kuvaa samoilla soinnuilla, joilla koko sinfonia alkaa.

Loogisena jatkona seuraa sinfonian viides osa, Wunderhorn-laulu Es sungen drei Engeln ein süssen Gesang enkeleineen ja sen sisältämä pelastuksen sanoma. Rukoilemalla ja rakastamalla Jumalaa Pietari pääsee taivaaseen. Poikakuoro esiintyy ensin kelloina mutta Pyhän Pietarin pelastuksen varmistuessa yhtyy iloissaan mukaan naiskuoron tekstiin.

Kuudennen osan, finaali-adagion aihe on agape, Jumalan ihmistä kohtaan osoittama rakkaus. Mahlerin alun perin suunnittelema seitsemäs osa Das himmlische Leben olisi ollut looginen päätös viimeisten osien muodostamalle kehityskululle, mutta tuo osa jäi onneksi lopulta pois ja päätyi myöhemmin 4. sinfonian finaaliksi. Niinpä hän sitten joutui säveltämään tähän Adagioon lopun joka käärii pakettiin koko sinfonian sanoman ja tuli samalla luoneeksi sinfonisessa katsannossa hyvin poikkeuksellisen päätösosan. Hetken, jolloin Adagion olisi alun perin pitänyt loppua, havaitsee edelleen selvästi. Tuosta hauraasta hetkestä Mahler sitten kasvattaa yhden tuotantonsa vaikuttavimmista loppuhuipennuksista.

haastattelu Lotta Emanuelsson

  • Alttoviulun soittaja (tutti)

    Koesoitto pidetään Helsingin Musiikkitalossa 28.–29.11.2019.

    Koesoitto pidetään Helsingin Musiikkitalossa 28.–29.11.2019.

  • "Beethoven kehittää jatkuvasti uusia tapoja rikkoa odotuksia"

    Hannu Lintu ja Stephen Hough haastattelussa.

    RSO:n kevätkausi päättyy Beethovenin pianokonserttojen kokonaisesitykseen 22.-23.5. Musiikkitalossa. Konsertit johtaa ylikapellimestari Hannu Lintu ja solistina esiintyy Stephen Hough. Lotta Emanuelsson haastatteli Lintua ja Hough'ia ja kysyi mm. miten Beethoven uudisti konserton lajiperinnettä.